Hammaslääkäri

Sunnuntai 25.06.2017

IADR palkitsi Heikki Murtomaan

Maailman suurimman hammaslääketieteen tutkijajärjestön International Association for Dental Research (IADR) San Franciscossa pidetty 95. vuosikokous keräsi yli 3 000 alan tutkijaa eri puolilta maailmaa. Kongressissa järjestö palkitsi Helsingin yliopiston suuterveystieteen emeritusprofessorin Heikki Murtomaan tutkimusansioistaan Distinguished Scientist Award for Behavioral, Epidemilogical and Health Sciences -palkinnolla.

IADR perustettiin vuonna 1920 hammaslääketieteellisen tutkimuksen edistämiseksi sekä alan tutkijoiden yhdyssiteeksi. Järjestöllä on 12 000 jäsentä ja se toimii seitsemällä mantereella. Järjestö tukee alan tutkijoita ja julkaisee hammaslääketieteellisen tutkimuksen huippulehteä.

Heikki Murtomaa valittiin Helsingin yliopiston sosiaalihammaslääketieteen apulaisprofessoriksi vuonna 1988 ja suun terveystieteen professoriksi vuonna 1996, josta lähtien hän on toiminut ko. osaston johtajana eläköitymiseensä saakka vuonna 2014. Vuosina 1993–1998 Murtomaa toimi Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksen johtajana.

Murtomaa on ohjannut 25 väitöskirjaa ja julkaissut yli 300 kansainvälistä tieteellistä artikkelia sekä lukuisia oppikirjoja. Hän on ollut kansallisesti ja kansainvälisesti kysytty luennoitsija sekä toiminut Maailman Terveysjärjestön konsulttina suun terveydenhuoltoon ja hammaslääketieteen koulutukseen liittyvissä tehtävissä lukuisissa Aasian ja Afrikan maissa.

Murtomaa on ollut Association for Dental Education for Europe -järjestön presidentti ja on edelleen International Federation of Dental Educators and Associations -järjestön hallituksen jäsen. Tällä hetkellä Murtomaa toimii vierailevana professorina sekä Teheran School of Medical and Health Sciences ja Kyushy Dental University -yliopistoissa.