Hammaslääkäri

Lauantai 18.11.2017

Jari Linden

  • syntymäaika ja -paikka: 5.1.1965, Turku
  • koulutus: HLL TY 1989, EHL (terveydenhuolto) 2009, TY
  • työ: Terveyspalvelupäällikkö, Lohja
  • perhe ja koti: Vaimo Tuija, brasilianterrieri Jaska. Koti Karjalohjalla.


1. Paras työväline: 
Läppäri, älypuhelin on välttämätön paha

2. Paras potilas: Aktiivinen, kysyy ja kyseenalaistaakin

3. Paras ruoka ja juoma: Kotona yhdessä tehty ruoka, tumma kahvi

4. Paras paikka: Metsä mukaan lukien suo, oma puutarha

Turhannäköisiä tiitiäisiä jahtaamassa

Jari Lindenille tummilla elokuun öillä on erityinen merkitys, sillä perhosten lento on silloin vilkkaimmillaan. Haaviin tarttuva ”turhannäköinen tiitiäinen” saattaa olla juuri se kokoelmasta puuttuva.

jari_linden.jpg

Jari Linden
Vanhan kaatopaikan alue on tunnettu perhosharrastajien keskuudessa. Päiväsaikaan sieltä voi löytää esimerkiksi apollon tai kalliosinisiiven, rauhoitettuja molemmat. Toinen sinisiipi, yleinen paatsamasinisiipi, äänestettiin äskettäin Suomen kansallisperhoseksi. (Kuva: Annariitta Kottonen)

Mäki kylpee laskevan auringon kultaisessa valossa. Heinittynyt alue on käytöstä poistettu kunnostettu vanha kaatopaikka. Jari Linden huiskaisee pari kertaa haavilla. Sen pohjalle kertyy niityn asukkaita, perhosia, hämähäkkejä, luteita, hyttysiä.

Päällepäin hiljaiselta näyttänyt niitty kuhisee elämää, mutta silti Lindeniä hiukan harmittaa. Heinä on liian pitkää – kukkakedot ja -niityt, joilla perhoset viihtyvät, ovat katoavaa perinnemaisemaa.

– Parhaat kedot ovat nykyisin lentokenttien tai valtateiden reunoja, joskin nekin niitetään yleensä hiukan liian aikaisin.

Lindenin kiinnostus hyönteisiin ja erityisesti perhosiin alkoi jo lapsena. Alakouluikäisenä myös valokuvausta harrastavaa Lindeniä kiinnostivat linnut, mutta pian kiinnostus laajeni ornitologiasta entomologiaan. Välillä harrastus oli hyvinkin totista ja aikaa vievää.

– Viikonloput kuluivat metsissä valvoessa. Viime vuodet olen ottanut maltillisemmin – päivätyöläinen kun ei voi kauheasti öitä valvoa.

Perhosharrastaja valvoo, koska valtaosa Suomen perhoslajeista on yöaktiivisia.

Perhosia voi harrastaa monella tapaa. Yksi hakee harvinaisuuksia, toinen haluaa saman lajin monta yksilöä kokoelmaansa.

Lindenille riittää yksi kappale kutakin lajia, eikä kaikkia Suomen perhoslajeja ole pakko saada. Toki tavoitteena on löytää uusia lajeja. Tällä hetkellä kokoelmassa on noin 1 600 Suomen noin 2 400 tunnetusta perhoslajista. Lajisto myös muuttuu; ilmaston lämpeneminen on tuonut etelästä kymmenen viime vuoden aikana uusia lajeja Suomeen.

– Facebookissa on monille hyönteislajeille omat ryhmänsä. Sieltä saa aloittelijakin määritysapua, Linden vinkkaa.

– Hauskinta on hakea uhanalaisia tai Suomesta jo hävinneeksi luultuja lajeja. Muutama vuosi sitten löysin Lohjansaaresta humalalla elävän omenakääriäisen sukulaislajin, jonka luultiin jo 60-luvulla hävinneen Suomesta.

Uhanalaisten lajien kerääminen panee höristämään korvia – eikö niitä pitäisi suojella eikä kerätä?

– Ne ovat monesti niin turhannäköisiä tiitiäisiä, että ne on tunnistamisen varmistamiseksi otettava talteen. Ei niitä näin keräämällä saa loppumaan, Linden rauhoittelee.

Perhosharrastus onkin myös luonnonsuojelua: haetaan ja tallennetaan tietoa lajien esiintymisestä ja elinympäristöistä. Oleellisempaa on varjella elinympäristöjä kuin perhosyksilöitä.

Hammaslääkäriksi laskelmoiden

Harrastus vaikutti myös Lindenin ammatinvalintaan. Sattumalle ei ollut sijaa, vaan Linden kuvaa päätyneensä hammaslääkäriksi huikean laskelmoinnin seurauksena. Insinöörin urakin oli tarjolla.

– Suvussa oli hammaslääkäreitä, jos kohta talonrakentajiakin. Lääketiede veti kuitenkin enemmän puoleensa. Hammaslääkärillä ajattelin olevan enemmän vapaita viikonloppuja kuin lääkärillä, selittää Linden laskelmointiaan.

Erikoistuminenkin oli jo varhain suunnitelmissa, mutta erikoisala valkeni vasta ajan mittaan.

– Opiskeluaikana kansanterveystiede ei kiinnostanut ollenkaan. Tentistäkään en tahtonut millään päästä läpi, vaan lopulta suoritin sen suullisesti professori Pentti Alaselle.

Kiinnostus kansanterveystyöhön kuitenkin heräsi työskentelyn myötä, ja Linden haki erikoistumaan.

– Alanen ei tainnut enää muistaa opiskeluajan kompurointiani, kun otti minut erikoistumaan, Linden aprikoi.

– En siitä kyllä myöskään muistuttanut, paitsi jälkeenpäin, hän nauraa.

Kun erikoistumisala selkeni, oli myös selvää, että Linden tähtää hallinnollisiin tehtäviin. Kliininen työ jäi taakse jo kymmenisen vuotta sitten.

Terveyspalvelupäällikkönä hänen vastuualueeseensa kuuluvat niin lääkäri- kuin kuntoutuspalvelutkin.

Linden valmistui hammaslääkäriksi 90-luvun laman kynnyksellä, mutta onnistui saamaan viran Vammalasta.

– Se virka oli viimeisiä auki olevia, ennen kuin tuli täydellinen stoppi, hän muistelee.

Sitten tie vei sattumuksien summana vastaavaksi hammaslääkäriksi Rautjärvelle ja sieltä terveyskeskushammaslääkäriksi Lohjalle ja edelleen erikoistumaan Turun yliopistoon. Erikoishammaslääkärin paperit Linden sai 2009, ja vuorossa oli paluu Lohjalle ylihammaslääkärin virkaan. Vuoden 2017 alusta titteli on ollut terveyspalvelupäällikkö.

Kunnan luottamushenkilöiltä Linden toivoo samaa kuin potilailtakin eli aktiivisuutta.

– Mieluummin vähän ärhäkkä ja kyseenalaistava kuin kokouksissa hiljaa istuva. Sellainen, joka kysyy ammattilaisen mielipidettä.

Huijaus onnistuu

Ilta on pimentynyt, ja elokuinen yö on lämmin ja kirkas. Onneksi, sillä kylmässä tai sumussa perhoset eivät lennä. Sade ei haittaa, mutta hienojakoinen sumu tarttuu siipiin.

Pusikossa rasahtaa, ehkä peura. Alueella asustellut susilauma on kuulemma hajonnut. Lähistöllä viheltää lehtopöllö, kauempana haukahtaa kettu.
Aggregaatti hyrrää tuottaen lampuille sähköä, ja aiemmin valoisan aikaan viritetylle harsolakanalle alkaa valon houkuttamana kertyä elämää.
Isompi valo on yliärsyke, jota hyönteiset luulevat aukoksi pusikossa ja hakeutuvat sitä kohti. Tehokkaimmin houkuttaa ihmissilmälle näkymätön uv-valo, jonka aallonpituus on 365 nanometriä. Toinen valo huijaa ötökät luulemaan, että on päivä ja aika asettua lepäämään. Lakanalta ötökät on helppo napata esimerkiksi Lindenin käyttämiin koeputkiin.

Lindenin harjaantunut silmä erottaa lakanalta kolmisenkymmentä eri perhoslajia, yksilöitä on parisensataa. Linden on tulokseen tyytyväinen.

– On käynyt niinkin, että on kannettu pari kilomeriä aggregaattia ja vedetty puoli kilometriä johtoa jonnekin suon laitaan ja sitten yhtäkkiä ilma jäähtyy niin, ettei kerta kaikkiaan mikään lennä, hän kertoo.

Lakanalle päätyy tuttuja ja tavallisia lajeja, rotevia yökkösiä ja hennompia mittareita, kiitäjiä, kehrääjiä. Helikopteria muistuttavaa sulkaperhosta on kahta eri lajia, ja vähän näyttävämpänä ruskeiden ja harmaiden ötököitten joukosta erottuu isokeltasiipi.

Linden pitää ”saalista” kohtuullisena, joskin kotona terassilla oleva lakana oli edellisviikolla kerännyt yön aikana ötököitä tupaten täyteen. Nyt onkin sesonkiaika. Ensimmäinen perhospulssi on keväällä pajun kukinnan aikaan. Seuraava sykäys on kesäkuun alussa ja vilkkainta heinäkuun 10. päivän kieppeiltä elokuun lopulle, kun yöt ovat jo pimeitä.

Linden purkaa pyydyksen, ja palaamme heinittynyttä polkua autoille. Matkalla otsalampun valokeilaan osuva kyltti kallion kupeessa kehottaa varjelemaan alueen harvinaisia kasvi- ja eliölajeja.