Duodecim julkaisi alkuvuodesta katsauksen yskän lääkehoidosta (Koskela & Naaranlahti, Duodecim 2016; 132: 455). Asia on mielenkiintoinen ja koskee ajoittain jokaista niin suun terveydenhuollon työntekijää kuin potilastamme. Kyseinen artikkeli antoi minulle aiheen kirjoittaa yskästä tälle palstalle.
Yskä on tavallisin oire, jonka vuoksi potilas hakeutuu lääkäriin. Mutta mitä on yskä, tuo voimakas, puuskaiseen uloshengitykseen liittyvä refleksi? Yskänrefleksiä stimuloivat lukuisat eri tekijät: mekaaniset, kemialliset ja lämpötilaan perustuvat ärsykkeet sekä paikalliset välittäjäaineet. Vrt. tupakkayskä!
Yskä voi olla lähtöisin monista elimistä: nenä ja sen sivuontelot, nielu, kurkunpää, korva, henkitorvi, keuhkoputket, pleura ja sydänpussi, pallea, ruokatorvi, maha. Ei ole siis kovin helppoa diagnosoida yskän syytä. Ylivoimaisesti tavallisimmin yskä kuitenkin aiheutuu ylähengitysteiden infektiosta.
Pitkittyneen yskän taustalla on puolestaan monia eri syitä. Mainittakoon esimerkkeinä astma ja refluksitauti, mutta myös pahanlaatuisia sairauksia voi lymytä yskimisen taustalla.
Tätä kirjoittaessa eletään siitepölykauden alkua, joten on hyvä muistuttaa allergeeneistä yhtenä merkittävimmistä ns. kausiyskän syistä. Sellaista yskää hoidetaan antihistamiineilla ja muilla allergialääkkeillä.
Yskänlääkkeiden historia lienee hyvin vanhaa perua. Ennen vanhaan jokaisella apteekkarilla oli omat reseptinsä, joissa käytettiin mitä moninaisempia rohtoja ja lääkeaineita. Mitä pahemman makuinen sen tehokkaampi – ainakin kansan mielestä.
Sodan aikana yskänlääkkeissä oli yleisesti morfiinia ja heroiinia tunnetuin seurauksin. Opiaatit nimittäin estävät tehokkaasti yskänrefleksiä ja ovat siksi olleet yskänlääkkeiden oleellinen tehoaine.
Edelleen on kaupan kodeiinia sisältäviä yskänlääkkeitä, tehokkaimpina yskän ärsytystä lievittävinä valmisteina. Niitä jotkut potilaat käyttävät myös väärin ja kiertävät lääkäriltä toiselle reseptiä hakemassa. E-reseptikäytäntö vaikeuttaa tällaista toimintaa.
Yskänlääkkeet voidaan karkeasti jakaa yskänärsytystä lievittäviin valmisteisiin (antitussiivit) ja liman-irrotusta edistäviin valmisteisiin eli mukolyytteihin. Edellisiin kuuluvat em. opiaatteja tai vastaavia sisältävät valmisteet – nykyisin kodeiini ja dekstrometorfaani. Mukolyyttejä ovat mm. karbosisteiini, erdosisteiini ja asetyylikysteiini, jotka edesauttavat yskösten nousua alemmista hengitysteistä.
Kaikkien yskänlääkkeiden tieteellisesti todettava teho on kuitenkin heikko. Alussa mainitussa Duodecimin artikkelissa muistutetaankin siitä, että hunajaa ja mentolia on jo antiikin ajoista osattu käyttää menestyksellisesti yskän hoidossa.
Hunajan antaminen yskään on tutkimusten mukaan tehokkaampaa kuin antamatta jättäminen. Koska sen käyttäminen yskän hoidossa on lyhytaikaista, ei kariologien kannattane siitä huolestua!
Mentolivalmisteita on käytetty myös paikallisesti hieromalla potilaan rintakehälle, josta mentolihöyry vapautuu yskää lievittämään. Pikkulapsille ei tule käyttää varsinaisia yskänlääkkeitä.
Lopuksi on syytä uudemman kerran mainita, että yskän taustalla voi olla myös vakavia ja todellista hoitoa vaativia syitä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että jos yskiminen vaikka flunssan jälkeen jatkuu paria kolmea viikkoa pidempään, on se syytä tutkia.