Venäjän Suomeen kohdistamat sortokaudet vuodesta 1899 alkaen leimasivat 1900-luvun alkua. Sortokausien välissä eduskuntauudistus kuitenkin saatiin toteutettua vuonna 1906. Naiset saivat äänioikeuden, ja säätyvaltiopäivät jäivät historiaan.
1800-luvun jälkipuoliskolla kerättiin muun muassa Saksassa ja Britanniassa epidemiologista tietoa lasten hampaiden kariestilanteesta. Ensimmäisen kunnallisen kouluhammasklinikan perusti Strasbourgiin vuonna 1902 tanskalaissyntyinen Ernst Jessen.
Hammaslääkärit totesivat yhdessä Finska Läkaresällskapetin (FLS) kanssa suun olevan portti tulehduksille. Lehdissä julkaistiin koululaisten hammashoitoa ajavia artikkeleita.
Helsingissä Suomen Hammaslääkäriseuran (SHS) jäsenet tekivät vuonna 1906 Axel Aspelundin laatiman muistion pohjalta aloitteen kaupunginhallitukselle kouluhammasklinikan perustamiseksi, mitä kouluviranomaiset puolsivat.
Terveyslautakunta kuitenkin hylkäsi esityksen perustellen ”tärkeämpien” sairauksien ja aliravittujen lasten hoidon olevan etusijalla.
Aloite koettiin niin tärkeäksi, että Aspelundin ja Theodor Weberin johdolla Helsinkiin perustettiin 1907 vapaaehtoisvoimin yksityinen hammasklinikka lapsille. Seuraavana vuonna kaupungille tehtiin uusi esitys kouluhammasklinikan perustamiseksi, mikä sekään ei johtanut tulokseen. Vuonna 1908 perustettiin yhdistys ”Förening för tandvårdens främjande för folkskolebarn i Helsingfors” (Weber ja Aspelund).
Tampereella kaupunginlääkäri Ernst af Hällström teki, lainaten Aspelundin perustelumuistiota, kaupunginhallitukselle esityksen kunnallisen kouluhammasklinikkatoiminnan aloittamisesta, mikä toteutui vuodesta 1909 alkaen. Vuonna 1910
Turku käynnisti kunnallisen hammashoidon. Seuraavina vuosina Savonlinna, Vaasa, Kuopio, Oulu ja Viipuri myönsivät erisuuruisia määrärahoja koululaisten hampaiden hoitoon. Helsinkiin kouluhammasklinikka perustettiin vuonna 1925.
SHS:n toiminta monipuolistuu
Seuran sääntöjen ensimmäisen pykälän tarkoittamat tehtävät lisääntyivät sekä tieteen että hammaslääkärin toimintaan liittyvien asioiden osalta. Tieteen rinnalla käsiteltiin ammattikunnan itsesäätelyyn, hyvinvointiin ja edunvalvontaan liittyviä asioita. Niiden hoito vei vähitellen suhteellisesti yhä enemmän aikaa ja voimavaroja.
Jo vuonna 1895 koettiin eläkeasiat tärkeiksi. Eläkekassan perustamista selvitettiin yhteistyössä eri järjestöjen kanssa, koska seuran jäsenmäärä oli vielä vähäinen. Sopimukseen ei kuitenkaan päästy, ja aikeesta piti luopua.
Hautausapurengas sen sijaan toteutui vuonna 1909. Esimerkki kertoo yhteisvastuusta ja kollegiaalisuudesta seuran jäsenten kesken.
Protetiikan kehittyessä hammasteknikoiden asemaa ja koulutuskysymyksiä käsiteltiin seuran kokouksissa. Joillakin hammaslääkäreillä oli myös avustavaa henkilökuntaa palveluksessaan. Näiden assistenttien koulutusvaatimuksia
pohdittiin.
Paljon aikaa ja voimavaroja kului myös kollegoiden välisten ristiriitojen ratkomiseen.
SHS yrittää vaikuttaa yhteiskuntaan
Ajat olivat Suomessakin vaikeat, kun maailmansota syttyi vuonna 1914. SHS teki parhaansa mukaan uusia aloitteita väestön suunterveyden edistämiseksi huonolla menestyksellä. Hammaslääkäriseura asetti tavoitteeksi hammaslääkärivirkojen perustamisen valtion tuella kuntiin ja kaupunkeihin lääkäri- ja eläinlääkärivirkojen tapaan.
Seura ehdotti vuonna 1915 pakollisen hammashoidon järjestämistä sairaaloissa. Samana vuonna seura päätti kannattaa kunnallisen hammaspoliklinikan perustamista Helsinkiin.
Suomi itsenäistyi 1917, kävi läpi sisällissodan ja valitsi presidentiksi Ståhlbergin. Näiden tapahtumien jälkeen suomalaista yhteiskuntaa oli mahdollista kehittää itsenäisesti uudelta pohjalta.
Vuonna 1922 SHS:n tietoon saatettiin, että jotkut hammaslääkärit myivät spiritus fortista yleisölle. Elettiin kieltolain aikaa. Joukko eläinlääkäreitä ja muutama lääkäri jäi kiinni samasta rikoksesta. Järjestöt onnistuivat itsesäätelyllä lopettamaan laittoman toiminnan muun muassa uhkaamalla erottaa kyseiset jäsenet.
Valitukset ja ilmiannot laittomasta hammaslääkäritoiminnasta lisääntyivät. Ammattikunta yritti parhaansa mukaan kiinnittää valvovan viranomaisen huomiota asiaan. Hammaslääkärit kantelivat toistensa tohtori- ja spesialistitittelien käytöstä lehti-ilmoituksissa. Seurassa jouduttiin pohtimaan, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Hammaslääkäriliiton synty
Suomen Hammaslääkäriliitto – Finlands Tandläkarförbund perustettiin 6.12.1924. Aika oli kypsä ammattijärjestön perustamiselle. Hieman yli puolet laillistetuista hammaslääkäreistä liittyi heti liiton jäseniksi. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Eero Tammisalo. Taustatekijöitä ja syitä liiton perustamiselle oli monia, mutta keskeisimmäksi mainitaan kollegiaalisuuskysymys ja sen tulkinta.
Liiton sääntöjen (1924) ensimmäisen pykälän mukaan ”Suomen Hammaslääkäriliitto – Finlands Tandläkarförbund -nimisen yhdistyksen tarkoituksena on liittää yhteen maamme hammaslääkärit heidän yhteiskunnallisten ja taloudellisten etujensa parantamiseksi sekä arvokkaan hengen ja hyvän toveruuden ylläpitämiseksi hammaslääkärikunnan keskuudessa.”
Kollegiaalisia kysymyksiä huomioidaan myös liiton sääntöjen 16. §:ssä, jossa on ohjeita riitaisuuksien käsittelyyn kollegojen kesken sekä yksityisen henkilön, yhtiön, sairaskassan tai kunnan välillä. Samassa pykälässä annetaan ohjeet, kun hammaslääkäri syyllistyy arvottomaan käytökseen ammattia harjoittaessaan ja epäkollegiaaliseen käytökseen ammattitoveria kohtaan.
Ensimmäiset säännöt korostavat hammaslääkärien yhteistoimintaa ja yhteenkuuluvuutta. Uudelle professiolle oli tärkeää ajaa hammaslääkärien yhteiskunnallisia ja taloudellisia etuja yhteiskunnassa. Yhteisiä arvoja korostettiin.
Hammaslääkäriliiton perustamisen jälkeen Suomen Hammaslääkäriseura saattoi keskittyä tieteellisenä yhdistyksenä toimimiseen ja täydennyskoulutukseen. Suomen Hammaslääkäriliiton toiminnan vakiinnuttua lähes kaikki hammaslääkärit ovat olleet molempien yhdistysten jäseniä.
Professio ja kollegiaalisuus
Profession keskeinen pätevyys- ja oikeuttamisperusta on erikoistuneeseen tieteeseen nojaava asiantuntemus.
Koulutuksella hammaslääkäri hankkii asiantuntemuksen, jonka perusteella hän on oikeutettu hoitamaan potilaita ja muita yhteiskunnan määrittelemiä tehtäviä. Hammaslääkäriprofession jäseniä sitovat yhteen koulutuksessa saadut erityistiedot ja -taidot sekä arvopohja.
Suomen Hammaslääkäriliiton perustaminen loi hyvän ja välttämättömän alustan professionalismin kehittymiselle. Oikein ymmärrettynä kollegiaalisuus liittyy oleellisesti professionalismiin.
Heikki Vuorela
HLL, eläkkeellä
Hammaslääketieteen historian seura Aurora ry.
Parhaat kiitokseni tyttärelleni FM Laura Vuorelalle. Kirjoitussarja perustuu pääasiassa hänen pro gradu -tutkielmaansa Välskäristä hammaslääkäriksi – hammaslääketieteen tulo Suomeen ja sen professionalisoituminen Helsingin yliopiston historian laitoksella vuonna 1999.
Muut lähteet:
Aspelund E (1911). Finska Tandläkaresällskapets medlemmar 16.4.1892–21.11.1910.
Bäckström M (1974). Suomen Hammaslääkäriliitto – Finlands Tandläkarförbund r.y. 1924–1974.
Konttinen E (1991). Perinteistä moderniin. Professioiden yhteiskunnallinen synty Suomessa.
SHS, eri kirjoittajia (1992). 100 vuotta hammaslääkärien seurassa.
Päivitetty 5.7.2017: lisätty tagi.
Järjestökenttä muotoutuu
- 1908 perustettiin Sveriges Tandläkarförbund – taustalla nopeasti kasvava hammaslääkärikunta, joka hajaantui ympäri Ruotsia.
- 1910 Suomen Yleinen Lääkäriliitto perustetaan – hammaslääkärit kysyivät mahdollisuutta liittyä jäseniksi; vastaus oli kielteinen.
- 1913 SHS:n ehdotus Hammaslääkäriliiton perustamiseksi ammatillissosiaalisia kysymyksiä varten – ei tulosta.
- 1917 Tampereen Hammaslääkäriseura
- 1919 Turun Hammaslääkäriseura
- 1920 Pohjanmaan Hammaslääkäriseura
- 1921 Viipurin Hammaslääkäriseura
- 1922 uusi ehdotus Hammaslääkäriliiton perustamiseksi – ei tulosta.
- 1924 Suomen Hammaslääkäriliitto perustetaan.