Hammaslääkäri

Perjantai 21.07.2017

Hampaiden hoitajat 1800-luvun Suomessa

Hammaslääkäri Axel Aspelundin keräämien tietojen mukaan ennen vuotta 1893 Suomessa toimi hammashoidon alalla 64 henkeä:

  • 24 hammaslääkäritutkinnon suorittanutta, 5 lääkäriä, 5 hoitoassistenttia, 3 kaupungin kirurgia, 3 välskäriä, kylvettäjä, teknikko, 18 hammaslääkärin tai operatöörin nimikettä käyttänyttä ilman tutkintoa (mm. farmaseutti, kultaseppä, kultasepän kisälli)
  • Kansallisuudet:19 ruotsalaista, 18 suomalaista, 11 saksalaista, 5 tanskalaista, 4 norjalaista, 1 venäläinen ja hollantilainen. Viiden kansallisuudesta ei tietoa.

Parturit ja välskärit ammattikunnan juurina

Suomi 100 vuotta - osa 1: Hammaslääkäriprofession synty

theodoor_rombouts_the_quack_tooth_puller.jpg

Puoskari hampaan poistajana
Flaamilaisen maalarin Theodoor Romboutsin teos ”Puoskari hampaan poistajana” 1600-luvun alkupuolelta on nykyisin Madridin Prado-museon kokoelmissa.

Profession asema perustuu erikoistuneeseen tieteeseen nojaavaan asiantuntemukseen. 1800-luvulla lääkäriprofession arvostus kasvoi, kun käsitys tautien synnystä mullistui ja tiede syrjäytti uskomustiedon. Vuosisadan lopulla myös hammaslääkärien ammattikunta alkoi nousta akateemiseksi professioksi.

Lääkärin ammatti on professioista perinteisimpiä. Noin 2 500 vuotta vanhan Hippokrateen valan mukaan lääkäri sitoutuu antamaan kaikkea tarvittavaa opetusta niille, jotka ovat sitoutuneet lääkärin lakiin.

Pierre Fauchard oli kiltapohjaisesti koulutuksen saanut ranskalainen parturi, sittemmin välskäri ja dentisti. Häntä pidetään hammaslääkintätaidon tieteellistämisen aloittajana ja hammaslääketieteen isänä. Fauchard hylkäsi hammaslääkintätaitoa vaivanneen omien tietojen salailun ilmapiirin ja julkaisi vuonna 1728 omiin kokemuksiinsa perustuvan rationaalisen ja empiirisen hammaslääkintätaidon alan teoksen Le chirurgien dentiste. Teos oli reaktio hampaita hoitavan henkilöstön huonoon tieto- ja taitotasoon Ranskassa ja johtava oppikirja yli sadan vuoden ajan.

Ranskan vallankumouksen jälkeen tieteiden harjoittamisen ja myös hammaslääkintätaidon painopiste siirtyi Englannin kautta Yhdysvaltoihin. Siellä voimistui nuoren demokratian myötä tutkimista ja innovatiivisuutta kannustava ilmapiiri. Myös mahdollisuus parempaan aineelliseen hyvinvointiin Yhdysvalloissa houkutti eurooppalaisia hammaslääkintätaidon osaajia siirtymään valtameren yli.

Yhdysvalloissa hammaslääkärit keksivät ja kehittivät 1800-luvulla monia alan innovaatioita, kuten potilastuolin, ilokaasun ja eetterin käytön, käyttökelpoiset posliiniset tekohampaat, jalkaporan ja sähkökäyttöisen poran. D. Millerin vuonna 1890 julkaisema Micro-organisms of the human mouth sai paljon huomiota ja osaltaan nosti hammaslääketiedettä biotieteiden joukkoon.

Professioiden kasvualusta 1800-luvun Euroopassa ja Suomessa

Yhteiskuntien murrokset johtivat uusiin polkuihin ja mahdollisuuksiin. Teollistuminen vauhdittui. Kansallisuusaate alkoi voimistua. Sääty-yhteiskunnasta alettiin siirtyä kohti luokkayhteiskuntaa. Sivistyneistön arvostus kasvoi, ja koulutusta alettiin arvostaa myös keskiluokissa. Liberalismi aatteena voimistui, ja kansalaisyhteiskunta alkoi kehittyä.

Luonnontieteiden merkitys kasvoi; 1800-lukua on pidetty luonnontieteiden vuosisatana. Lääketieteessä tiede syrjäytti vähitellen uskomustiedon. Käsitys tautien synnystä mullistui, kun mikrobien merkitys tautien aiheuttajina vahvistui. Rokotteet isorokkoa, paiseruttoa ja vesikauhua vastaan vahvistivat luottamusta lääketieteeseen ja lääkäreihin.

Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809. Vuonna 1827 Turun palon jälkeen akatemia määrättiin siirtymään suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Eurooppalaiset aatteet levisivät vähitellen tännekin. Fennomaanit J. V. Snellmanin johdolla herättivät huomaamaan oman kielen ja kulttuurin merkityksen.

Elias Lönnrot oli Snellmanin aikalainen, kansanrunouden kerääjä, tutkija ja lääkäri. Hänen 1835 kokoamansa Vanhan Kalevalan merkitys kansallistunteen luojana oli huomattava. Kansallisromantiikka loi edellytyksiä suomalaisen kulttuurin esiin tulolle. Se alkoi voimistuvasti ilmetä kuvataiteissa ja kirjallisuudessa.

Niin sanottu pysähtyneisyyden aika loppui, kun keisari Aleksanteri II kutsui valtiopäivät koolle vuonna 1863. Valtiopäivillä hyväksytty kieliasetus edellytti suomen kielen aseman nostamista yhdenvertaiseksi ruotsin kielen kanssa. Elinkeinovapautta, aiemmin mainitun liberalismin ilmentymää, lisättiin vuodesta 1868 alkaen, mikä merkitsi vanhan ammattikuntalaitoksen rapautumista.

Säätyjen merkityksen väheneminen korvautui vähitellen sivistyneistön vaikutusvallan kasvulla. Suomalaisten yhteydet Venäjälle, Ruotsiin ja Skandinaviaan sekä Saksaan toimivat; Pietariin ja Berliiniin pääsi junalla, länteen ja etelään laivalla. Taloudellinen toimeliaisuus kehittyi myönteisesti 1900-lukua kohti, mikä loi edellytyksiä myöhemmälle kehitykselle.

Ammatin harjoittamisen valvonta Suomessa alkaa

Jo vanhastaan käsityöläiset, kuten parturit, kylvettäjät, välskärit, kirurgit ja lääkärit poistivat hampaita. Hammaslääkärit antoivat vastaanotoillaan myös muuta perushoitoa. Ammatin harjoittamisen valvonta alkoi, kun vuonna 1663 Collegium medicorum alkoi valvoa hoidon antajia Tukholman alueella – 1688 valvonta periaatteessa laajeni koko Ruotsin valtakuntaan Collegium medicum -nimellä. Kollegiolta piti saada lupa, ”venia practicandi”, sairaanhoitopalvelujen antamiseen.

Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809, valvonta suuriruhtinaskunnassa siirtyi Turkuun perustetulle keisarilliselle Collegium medicumille.
Vuonna 1827 perustettiin senaatin kansliatoimituskunnan yhteyteen lääkintöylihallitus, jonka alaisena Collegium medicum toimi. Viraston nimi lyheni lääkintöhallitukseksi, kun Collegium medicum ja houruinhoidon johtokunta 1878 sulautettiin yhteen senaatin talousosaston alaisuuteen.

Ulkomaalaisia paikkakunnalta toiselle kiertäviä hammaslääkäreitä, hammasoperatööreja, dentistejä ja puoskareita tuli Suomeenkin. Hammashoidon tarve ja kysyntä alkoivat kasvaa, kun ravinnon koostumus muuttui, ja keskiluokan ja sivistyneistön kiinnostus terveydenhoitoon ja hammashoitoon kasvoi.

Ensimmäiset hammaslääkärin oikeudet myönnettiin Suomessa vuonna 1842, jolloin saksalainen Anders Quick sai lääkintöylihallitukselta luvan ammattinsa harjoittamiseen. Häntä seurasivat vuonna 1845 ruotsalaiset Tellander, Huselius ja Fougelbert sekä Simon Constantin Bensow muutamaa vuotta myöhemmin.

Finska Läkaresällskapet ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim


Finska Läkaresällskapet FLS perustettiin 1835 maamme kolmantena tieteellisenä seurana Carl Daniel von Haartmanin aloitteesta. Sen jäseniä olivat kaikki Suomessa laillistetut lääkärit. Yhdistyksen perustamisen motiivina oli ammatillisen tiedonvälityksen parantaminen.

Lääketieteellisen kirjallisuuden seuraamista tehostettiin kirjallisuusrenkaiden ja vuodesta 1841 lähtien oman lehden, Finska Läkaresällskapets Handlingar, avulla.

FLS järjesti vuodesta 1866 lähtien joka toinen vuosi valtakunnallisia lääkärikokouksia, joissa käsiteltiin tieteellisiä, käytännöllisiä ja lääkintäpoliittisia teemoja. Niihin osallistui myös apteekkareita, eläinlääkäreitä ja hammaslääkäreitä.

1880-luvulla odontologia otettiin mukaan FLS:n toimintaan. Sen jäseniä olivat lääkäri-hammaslääkärien lisäksi hammaslääkärit S. C. Bensow, Th. Weber, W. Olander, A. Chryscinicz, G. Hahl, Hj. Avellan ja P. Gadd.

Uutta järjestäytymisen aikakautta edusti Liperin rovastin ja valtiopäivämiehen A. J. Europaeuksen pojan Matti Äyräpään (1876 saakka Mathias Europaeus) aloitteesta vuonna 1881 perustettu Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Sen jäsenistö koostui alkuun suomenmielisistä lääketieteen kandidaateista, ja Äyräpää oli sen puheenjohtaja vuoteen 1906 saakka. Perustamisen motiivina oli vuoden 1863 kieliasetuksen määräajan (20 vuotta) umpeutuminen ja suomenkielisen lääketieteellisen terminologian puutteen korjaaminen.

Duodecim kunnostautui jatkossa muun muassa julkaisemalla tilastoa kulkutautien leviämisestä Suomessa ja ajamalla kunnanlääkärijärjestelmää. Se alkoi säännöllisesti julkaista omaa aikakauskirjaa Duodecimia vuonna 1885 – tiedonvälitys oli seuran keskeistä toimintaa, jotta jäsenet, jotka eivät päässeet kokouksiin, pysyisivät ajan tasalla. Aikakauskirja ”tulisi sisältämään paitsi lääketieteellisiä esitelmiä ja yleistä terveydenhoitoa koskevia esitelmiä myös ilmiantoja ulkomailla tehdyistä edistysaskelista lääketieteen alalla”.

Monet hammaslääkärit hyväksyttiin myös Duodecimin jäseniksi.

Heikki Vuorela
HLL, eläkkeellä
Hammaslääketieteen historian seura Aurora ry.

Kuvagalleria

Pierre Fauchard
Puoskari hampaan poistajana