Hammaslääkäri

Lauantai 17.11.2018

Väitös: Äidin periapikaali-infektio on yhteydessä lyhentyneeseen raskauden kestoon ja pieneen syntymäkokoon

Vuosittain maailmassa syntyy 32 miljoonaa lasta ennenaikaisesti tai liian pieninä raskausviikkoihin nähden, pääasiassa matalan tulotason maissa. Ennenaikainen syntymä ja kohdunsisäisen kasvun hidastuminen lisäävät pikkulapsikuolleisuutta. Lisäksi ne altistavat lapset monille pitkäaikaissairauksille sekä kehityksen viivästymiselle. Tiedetään, että äidin raskaudenaikaiset tulehdussairaudet ja aliravitsemus ovat näiden varhaislapsuuden vakavien ongelmien tärkeimpiä riskitekijöitä. Tiedetään myös, että tulehdussairaudet altistavat aliravitsemukselle ja päinvastoin. Karieksen ja sen aiheuttaman periapikaali-infektion yhteyttä raskauskomplikaatioihin ei kuitenkaan ole juuri tutkittu – huolimatta siitä, että karies on maailman yleisimpiä kroonisia sairauksia.

Väitöskirjatyön tavoitteena oli selvittää raskausaikana käytettävien ravitsemuslisien, suusairauksien ja raskauskomplikaatioiden välisiä yhteyksiä sekä niiden taustalla vaikuttavia mekanismeja. Aineisto kerättiin Malawissa, eteläisessä Afrikassa. Tutkimukseen rekrytoitiin 1 391 raskaana olevaa naista ennen 20. raskausviikkoa. Heidät satunnaistettiin kolmeen ryhmään, joissa he saivat päivittäin annoksen joko yleisesti käytettyä rauta- ja foolihappolisää (IFA), hivenaine- ja monivitamiinilisää (MMN) tai maapähkinäpohjaista lisäravinnetta (LNS), joka sisälsi proteiinia, hiilihydraatteja, välttämättömiä rasvahappoja sekä 21 hivenainetta. Äideiltä kerättiin veri- ja sylkinäytteet ennen 20. raskausviikkoa sekä 36. raskausviikolla. Synnytyksen jälkeen kerättiin näytteet istukasta ja sikiökalvoista sekä mitattiin lapsen paino, pituus ja päänympärys. Analyyseihin otettiin mukaan 1 024 naista, jotka osallistuivat kattavaan kliiniseen ja radiologiseen suun terveystutkimukseen kuuden viikon sisällä synnytyksestä.

Keskimääräinen raskauden kesto oli 0,4 viikkoa (95 %:n luottamusväli 0,1–0,8) lyhyempi niillä naisilla, joilla havaittiin periapikaali-infektio, kuin niillä, joilla infektiota ei ollut. Myös lapsen syntymäpaino oli ensinnä mainitussa ryhmässä keskimäärin 79 g (13–145) ja pituus 0,5 cm (0,2–0,9) pienempi. Ennenaikaisuuden ilmaantuvuus oli 3,5 % (95 % CI 1,1–8,1 %) ja lyhytkasvuisuuden 9,0 % (95 % CI 2,7–15,2 %) korkeampi periapikaali-infektioryhmässä. Periapikaali-infektioilla oli annos-vasteyhteys  äidin c-reaktiivisen proteiinin (CRP), hapan alfa-1-glykoproteiinin (AGP)- ja kortisolipitoisuuksien kanssa 36. raskausviikolla. Kun CRP-, AGP- tai kortisoliarvot huomioitiin tilastollisissa regressiomalleissa, periapikaali-infektion yhteys raskauden kestoon sekä lapsen painoon ja pituuteen heikkeni. Tämä viittaa siihen, että yhteys välittyi ainakin osittain elimistön yleisen puolustusvasteen nousun kautta. Lisäksi todettiin, että kariesta esiintyi tilastollisesti merkitsevästi enemmän MMN- (69,1 %) ja LNS-ryhmissä (63,3 %) kuin IFA-ryhmässä (56,7 %; P = 0,004).

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että periapikaali-infektio on yleinen, vaikkakin aiemmin miltei tunnistamaton raskauskomplikaatioiden riskitekijä. Karieksen ehkäisy tulisikin ottaa huomioon suunniteltaessa ravitsemusinterventio-ohjelmia raskaana oleville naisille alueilla, joissa sekä suusairaudet että aliravitsemus ovat yleisiä.

Nutrition Supplements, Oral Health and Adverse Pregnancy Outcomes in Malawi

Ulla Harjunmaa
TtM, HLL (väit.)

VASTAVÄITTÄJÄ
Matthew Chico, apulaisprofessori
London School of Hygiene and Tropical Medicine, Lontoo,
Iso-Britannia

KUSTOS
Per Ashorn, professori
Tampereen yliopisto / Tays

ESITARKASTAJAT
Jukka Meurman, professori
Helsingin yliopisto / HUS

Tuula Pelkonen, dosentti
Helsingin yliopisto

OHJAAJA
Per Ashorn, professori
Tampereen yliopisto / Tays


Verkkojulkaisun osoite: http://tampub.uta.fi/handle/10024/104226