VäitösUutta tietoa kuitulujitteisten siltojen rakenteesta ja kiinnittymisestä

Kuituvahvisteisen komposiitin käyttäminen yksittäisten kruunujen ja kiinteiden hammassiltojen valmistuksessa on mahdollistanut metallittoman, esteettisen ja hammaskudosta säästävän protetiikan. Suurin hyöty kuitukomposiittitekniikasta saadaan silloin, kun tehdään suoraan suussa valmistettavia siltoja.

Pidemmät siltarakenteet on kuitenkin valmistettava epäsuoralla tekniikalla hammaslaboratoriossa. Kuitulujitteinen muoviproteesi koostuu kuiturungosta ja valokovetteisesta yhdistelmämuovista, joiden kiinnittyminen toisiinsa on hyvin tärkeää rakenteen pitkäaikaisen kliinisen toimivuuden kannalta.

Tässä väitöskirjatyössä selvitettiin, kuinka valokovetteinen yhdistelmämuovi kiinnittyy lasikuiduilla lujitetun sillan runkoon. Erityisesti tutkittiin lasikuitujen suunnan ja rungon pintakäsittelyn vaikutusta yhdistelmämuovin kiinnittymiseen. Lisäksi tutkimuksessa kokeiltiin, miten kuitulujitteeseen lisätty antimikrobinen aine, klooriheksidiinidiglukonaatti, vaikuttaa lujitteen kestävyyteen ja kuinka se vapautuu lujitteesta.

Väitöskirjatyön tulokset osoittavat, että yhdensuuntaisesta lasikuidusta koostuvan kuiturungon ympärillä voidaan käyttää lyhytkuituista lujitemuovia tai kudottuja kuitukankaita. Näiden ja erityisten pintakäsittelyaineiden avulla yhdistelmämuovin kiinnittäminen sillan runkoon onnistuu parhaiten.

Tutkimuksessa kehitettiin lisäksi menetelmä, jonka avulla sillan lasikuiturakenteen sisään saatiin klooriheksidiiniä. Tämän jälkeen seurattiin aineen vapautumista siltarakenteesta. Osoittautui, että klooriheksidiinin lisääminen ei vaikuttanut kuitulujitteiseen muoviin sen lujuutta heikentävästi ja että klooriheksidiiniä vapautui merkittävässä määrin jopa kolmen viikon ajan. Tuloksella on suurta merkitystä, kun jatkossa pyritään kehittämään itsepuhdistuvia pintoja hammassiltoihin ja -kruunuihin.

Tutkimukset on julkaistu neljänä erillisenä työnä kansainvälisissä biomateriaaleihin ja hammasprotetiikkaan keskittyvissä julkaisusarjoissa.Väitöstutkimus on tehty Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksella.