Hammaslääkäri

Sunnuntai 19.05.2019

Ammattikorkeakoulujen opiskelijat YTHS:n piiriin

Eduskunta hyväksyi 1.3.2019 korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuoltoa koskevan lain. Lailla yhtenäistetään ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja yliopisto-opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon palvelut koko maassa. Laki tulee voimaan vuoden 2021 alusta.

Nykyisin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) toteuttaa opiskeluterveydenhuollon palvelut yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille. Uuden lain myötä YTHS:n palvelut laajenevat koskemaan myös ammattikorkeakouluopiskelijoita. Jatkossa Kela vastaa opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä ja YTHS toimii palvelujen tuottajana.

YTHS kertoo tiedotteessaan valmistautumisen kaksinkertaisen asiakasmäärän palvelemiseen käynnistyvän välittömästi.

– Pohjana meillä on valtakunnallinen, kansallisiin järjestelmiin integroitu potilastietojärjestelmä, valmiit toiminnan rakenteet sekä monialaiset yhteistyöverkostot opiskeluyhteisöjen terveyden edistämiseen. Opiskelijoiden toiveita ja tarpeita kuunnellen olemme viime vuosina kehittäneet palvelukanaviamme ja ottaneet käyttöön digitaalisia ratkaisuja, jotka ovat myös kustannustehokkaita ja skaalautuvat kasvavan ja monimuotoisen opiskelijajoukon palvelemiseen. Osana normaalia toiminnan kehittämistä tehdyt ratkaisut ovat laajentumisessa meille suureksi eduksi, YTHS:n toimitusjohtaja Katariina Poskiparta sanoo tiedotteessa.

– Meillä on erinomaiset valmiudet laajentumiseen, mutta totta kai tämä on meille myös näytön paikka. Toimeenpano eli se, miten onnistumme palvelutuotannon muutoksessa, oikein mitoitetun toimipaikkaverkoston luomisessa ja henkilöstöpolitiikassa ratkaisee, Poskiparta miettii.

YTHS arvioi lain valmistelun aikana ammattikorkeakouluopiskelijoiden ottamisen palvelujen piiriin edellyttävän 30 uuden toimipisteen ja 53 hammashoitoyksikön perustamista.

– Toimipaikkaverkosto tulee pohjautumaan oppilaitosten opiskelijamääriin. Mitään varmaa toimipaikkojen määrästä, koosta tai sijainnista ei vielä tässä vaiheessa voida sanoa. Ammattikorkeakouluverkoston uusi sopimuskausi alkaa vuonna 2020 ja se voi tuoda vielä mukanaan muutoksia, muistuttaa Poskiparta.

– Koko Suomen tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että opiskelijoiden terveydestä pidetään hyvää huolta.

YTHS:n opiskeluterveydenhuollon 85,5 miljoonan euron kuluista (2021 tasolla arvioituna) valtion osuudeksi on laskettu 77 % ja opiskelijoiden veroluonteisesta terveydenhoitomaksusta kertyväksi osuudeksi 23 %. Tällöin Kelalle maksettava terveydenhoitomaksu olisi noin 77 euroa lukuvuodessa. Erillisiä käyntimaksuja ei peritä.