Post

TiedeuutinenHPV-infektio muokkaa mikrobi- kuormaa vastasyntyneen suussa

1.2.2019Annika Nissinen

Vastasyntyneen suusta löytynyt ihmisen papilloomavirus (HPV) näyttäisi vaikuttavan koko suun bakteeristoon. Näin todetaan Turun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin äidinmaidon ja vastasyntyneen suun bakteeristoa kokonaisuudessaan ja erityishuomiota kiinnitettiin HPV:een. Tutkimuksessa oli mukana 35 vastasyntynyttä ja 35 äidinmaitonäytettä. Äiti–lapsi-pareja oli yhteensä 31. Aineisto koottiin suomalaisesta HUPA-seurantatutkimuksesta, jossa on seurattu vuosien 1998–2001 aikana HPV-tulehduksien taudinkulkua, tartuntaa ja immuniteettia 329 perheessä.

Äidinmaidosta ja vastasyntyneiden suista löytyi kahdeksan samaa bakteerisukua. Äiti–lapsi-pareja ei pystytty kuitenkaan yhdistämään toisiinsa bakteerikannan mukaan, eikä parikohtaisia yhtäläisyyksiä löydetty. Äidinmaidon bakteeriston havaittiin olevan merkitsevästi monimuotoisempaa kuin vastasyntyneiden suun bakteeriston.

HPV löytyi vain kolmesta äidinmaitonäytteestä ja kaikkiaan 14 vastasyntyneen suusta (40 %). Ainoastaan yhdeltä äiti–lapsi-parilta löytyi molemmilta HPV, mutta ne olivat eri tyyppiä. Muissa kahdessa tapauksessa lapsella ei ollut HPV:ta, vaikka virus havaittiin äidinmaidossa. Vähäiset HPV-löydöt äidinmaitonäytteistä estivät positiivisten ja negatiivisten näytteiden vertailun. 

Merkittävin löydös tutkimuksessa oli se, että HPV-infektio vaikuttaa vastasyntyneen suun bakteeristoon ja bakteeristo näyttäisi olevan patogeenejä suosiva. Erot eivät näy bakteerilajien monimuotoisuudessa tai määrässä, vaan kokonaan erilaisina bakteeriryhminä. Tutkimusasetelma ei antanut vastausta siihen, muuttaako HPV-infektio bakteeristoa lapsen suussa vai edesauttaako tietynlainen suun bakteeristo HPV-infektiota.

– Jatkotutkimuksessa selvitetään, miten äidin bakteeristo vaikuttaa lapsen suun bakteeriston kehittymiseen sikiönkehityksen aikana ja heti syntymän jälkeen, kertoo väitöskirjatutkija Heidi Tuominen.

Lähde: Tuominen H, Rautava S, Collado MC, Syrjänen S, Rautava J. HPV infection and bacterial microbiota in breast milk and infant oral mucosa. PLoS One. 13(11). Julkaistu verkossa 5.11.2018.

Lue myös
Etsitkö näitä?