Palvelujen keskittämistrendin ja kuntaliitosten seurauksena kuntalainen voi tänä päivänä joutua matkaamaan palvelun perässä pitkiäkin matkoja.
Erityisesti haja-asutusalueiden lähipalvelujen turvaamiseksi on ryhdytty miettimään liikkuvia palvelumalleja. Liikkuvat yksiköt lisääntyvät. Samalla ne vaativat tuottajilta, kuten suun terveydenhuollon ammattilaisilta uudenlaista ajattelua.
– Liikkuvassa yksikössä pärjää sosiaalinen ja ratkaisukeskeinen työntekijä. Vuodenaikojen ja lämpötilojen vaihtelut, maaston epätasaisuus, tekniikan toimiminen, taukojen ja taukotilojen rajallisuus ja kaikki yllätykset ovat haasteita, joihin törmää väistämättä. Nämä kaikki asiat voi nähdä myös mahdollisuuksina, pohtii suun terveydenhuollon osastonhoitaja Taina Juvonen Hollolasta.
Välitunnilta tarkastukseen
Päijät-Hämeessä on parin viime vuoden ajan kiertänyt 15-metrinen linja-autoalustalle rakennettu 30 neliön Linkku. Lahden ammattikorkeakoulun EU-hankkeessa 2013–2015 rakennuttaman monipalvelutilan käyttäjiä ja rahoittajia ovat LAMKin ja Koulutuskeskus Salpauksen lisäksi Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä (ent. peruspalvelukeskukset Aava ja Oiva sekä Lahden kaupunki), joka tarjoaa Linkussa etenkin kyläkoululaisten terveystarkastuksia ja suun terveydenhuollon palveluita.
– Olemme käyttäneet Linkkua kyläkoulujen oppilaiden tarkastuksiin, jolloin autossa on ollut hammaslääkäri-hammashoitaja-työpari. Lisäksi suuhygienistit ovat tehneet fluorauksia, harjausopetuksia ja suun terveystarkastuksia, Jaana Kuosa, Nastola-Iitti-alueen vastaava hammaslääkäri kertoo.
Aavan alueen kyläkouluista yhdelläkään ei ole hammashoitolaa. Ennen Linkkua koululaiset kulkivat linja-autolla, taksilla tai vanhempien kyydillä kuntien hammashoitoloihin. Nyt Linkku on voitu ajaa koulun pihaan ja suun terveystarkastukseen on päästy suoraan luokasta tai välitunnilta.
– Samaan aikaan, kun etuosassa hammaslääkäri-hammashoitaja työpari tutkii oppilaita, osalle porukasta voidaan takaosassa pitää harjausopetusta ja muuta valistusta, Kuosa selvittää.
Kokemus karttuu
Itsekin Linkussa työskentelevä Taina Juvonen oli mukana jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, jolloin määriteltiin sekä eri toimijoiden yhteisissä työpajoissa että omassa työyksikössä Linkussa tarjottavien palveluiden toteutusta ja reunaehtoja.
– Kehittäminen jatkuu edelleen sitä mukaa, kun kokemusta kertyy. Henkilökunnalta ja asiakkailta saatua palautetta hyödynnetään niin, että kysyntä ja tarjonta kohtaisivat mahdollisimman hyvin.
Viime syksyn aikana Linkussa tehtiin esimerkiksi koululaisten oikomishoitoseulontaa.
Toiminta onkin laajentunut sitä mukaa, kun ymmärrys ja kokemus auton käyttömahdollisuuksista on kasvanut. Jaana Kuosa kertoo, että pilottivaiheessa liikuttiin Hartola–Sysmä-alueella, 2014 mukaan tuli koko Aavan alue.
– Käyttö on lisääntynyt koko ajan, ja mielellään laajennettaisiin lisää, mutta Linkku on käytössä meillä vain kahtena päivänä viikossa, Kuosa toteaa. Linkun käyttöoikeus jakautuu neljän maksajan kesken.
Rajoitetusta ajasta huolimatta niin Kuosan kuin Juvosenkin mukaan Linkun käytölle asetetut tavoitteet on kutakuinkin saavutettu. Perinteiseen käyntiin verrattuna nykyisten asiakkaiden, koululaisten, reaktiot ovat olleet varsin erilaisia:
– Koululaiset ovat olleet innokkaita! Myös opettajat ovat olleet tyytyväisiä, kun oppilaat eivät ole enää poissa koko päivää. Linkussa on myös hissi, jolla esimerkiksi pyörätuolipotilaat pääsisivät sisälle, mutta käytännössä meillä on ajateltu, että saamme parhaan hyödyn koululaisista, Kuosa kertoo.
Juvosen kokemukset ovat samansuuntaisia.
– Lapset tulevat uteliaan kiinnostuneina ja kokevat Linkussa paljon muutakin kuin ”retkihammashoitolan”. Kyläkoulujen lapset ovatkin jo oppineet asioimaan liikkuvassa yksikössä.
Asenne ratkaisee
Arjen työympäristönä Linkku vaatii Kuosan mukaan seikkailumieltä.
– Sopeutumista tarvitaan ensinnäkin työasennoissa. Tilat ovat niukat. Säilytysmahdollisuudet ovat rajallisia, joten suuria varastoja ei voida kuljettaa mukana.
Tilanteet muuttuvat matkan varrella. Aina ei tietoliikenne toimi tai yhteys on hidas, jolloin pitää kirjata paperille. Joskus auttaa Linkun siirto viisi metriä.
Oivankin alueella asenne on tärkeä työkalu.
– Ihmisten tapaaminen hoitohuoneen ulkopuolella antaa erilaisen näkökulman omaan työhön. Kun lähtee Linkkuun avoimella ja positiivisella asenteella sekä löytää vaihtoehtoisia tapoja toimia, työskenteleminen on hyvin mielenkiintoista.
Haasteistakin huolimatta Kuosan mukaan liikkuville palveluille on tilausta.
– Suun terveystarkastuksia voisi tehdä myös muissa kuin syrjäkylän kouluissa. Lisäksi Linkkua voisi hyvinkin hyödyntää erilaisissa ”toritapahtumissa” muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Takaosassa voisi pitää infotilaisuuksia, kun etuosassa tehdään suunterveyden kartoituksia.
Juvosen mukaan Linkku on toiminut erilaisissa tapahtumissa vetonaulana.
– Kaikenikäiset asiakkaat ovat kiinnostuneita Linkusta, ja siinä sivussa keskustellaan sujuvasti myös suunhoidosta.
Ennakoivan työn väline
Helsingissä on viitisen vuotta käytetty rekka-auton konttiin rakennettua liikkuvaa suunhoitoyksikkö Liisua, jossa työskentelee hammashoitaja, suuhygienisti ja hammaslääkäri. Linkun tavoin Liisu käy kouluilla, jotka ovat kaukana hammashoitoloista, tai alueilla, joilla suun terveysriskit ovat tilastojen mukaan kasvaneet.
Lukukausien ulkopuolella Liisu kiertää tarjoamassa terveydenedistämistä, ehkäisevää ja perushammashoitoa esimerkiksi leikkipuistoissa ja palvelukeskuksissa.
Suunterveyden edistämisen ylihoitaja Leena Apellin mukaan Liisun tavoitteena on ollut terveyserojen pienentäminen ja palvelujen tuominen niin lähelle, että ryhmät, joita muuten ei tavoitettaisi, tulisivat hammashuollon asiakkaiksi.
– Suunterveys on indikaattori koko hyvinvoinnille. Liisun avulla on voitu tehdä ennaltaehkäisevää ja etsivää työtä, kartoittaa riskiryhmiä ja viedä palveluja sinne, missä niitä tarvitaan.
Helsingin suun terveydenhuoltoon on palkattu neljä alueellista terveyden edistäjää, jotka toimivat myös liikkuvissa suunterveyspalveluissa. Näillä tavoitetaan kaupunkilaiset omalla toiminta-alueellaan.
Kun hammashoitola voidaan ajaa esimerkiksi leikkipuistoon, on kynnystä madallettu jo tuntuvasti.
– Kun on päästy tekemään esimerkiksi päiväkoti-ikäisten hammastarkastuksia, on myös saatu ajantasaista tietoa tulevista koululaisista.
Asuinalueiden on havaittu muuttuvan nopeastikin, eikä muutaman vuoden vanhoilla tiedoilla päästä ennakoimaan nousevia ongelmia.
– Tässä suhteessa Liisun avulla saatu kokemustieto on vähintäänkin yhtä arvokasta kuin tutkittu tieto.
Apellin mukaan Liisu tavoittaa kerralla esimerkiksi maahanmuuttajaperheen, jonka päiväkoti-ikäiset lapset eivät ole tulleet määräaikaistarkastuksiin.
– Pääsemme hoitoon hakeutumisen estäneiden syiden alkujuurille ja saamme ajantasaista tietoa tulevista koululaisista. Asiakaskokemuksen kerääminen on arvokasta tietoa, joka tukee potilastiedoista saatavia tilastoja suunterveyden alueellisista eroista.
Yhteistyö kaikkien etu
Apell muistuttaa, ettei liikkuvissa palveluissa ole sinänsä mitään uutta, esimerkiksi kotihoito on kulkenut asiakkaan luo jo pitkään. Suurin uudistus on siirtymisessä toimijakeskeisyydestä asiakkaan tarpeista lähteviin palveluihin. Terveyden edistäminen ei ole koskaan vain yhden ammattikunnan asia.
– Monialaisuudessa on tärkeää, että kaikki tietävät roolinsa palvelukokonaisuudessa. Kyse on asennemuutoksesta ja asiakaskokemuksen ymmärtämisestä. Eri toimijoiden tarjoamien palveluiden yhdistelmistä syntyy parhaat tulokset.
Apell ottaa käytännön esimerkin.
– Se, että ajamme Liisun esimerkiksi asunnottomien yksikön pihaan, ei ole vielä palvelua. Syrjäytyneet eivät käy Liisun kotisivuilla. Tarvitaan aktiivista viestintää ja ammattikuntarajat ylittävää yhteistyötä, jolla asiakkaat löydetään ja he löytävät palvelun.
Toinen esimerkki on kutsuntaikäiset, 17-vuotiaat. Monelle on tähän ikään mennessä kertynyt pelkoa hammaslääkärissä käyntiä kohtaan, mutta Apellin mukaan kutsuntatilaisuuden yhteyteen järjestetty suun terveyspalvelu voi alentaa kynnystä tulla käymään tarkastuksessa, vaikkapa kaverin kanssa. Kutsunnoissa suun terveys ei ole nuoren mielessä ykkösasia, mutta se voi hoitua ”siinä samalla”.
– Ei riitä, että mennään tapahtumiin esitteiden kanssa tai tehdään vanhoja asioita uudessa ympäristössä. Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä ja asennemuutosta siinä, ettei enää pidetä tiukasti kiinni oman toimialan rajoista.
Työntekijät tykkäävät
Liisussa henkilökunnan vaihtuvuus on ollut pientä, mukana on edelleen pioneereja uuden mallin ensi metreiltä. Moni arvostaa työn sosiaalisuutta, joka korostuu verrattuna perinteiseen hammashoitolaan.
– Liisussa palvelukokemus on aivan erilainen kuin perinteisessä hammashoitolassa. Auto on usein sellaisessa paikassa, jossa on muutakin toimintaa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hoitoon tulo jännitä välttämättä samalla tavalla kuin perinteinen hammaslääkärikäynti.
Kaiken kaikkiaan asiakaskokemus Liisussa on monessa mielessä yksilöllisempi kuin perinteisessä hammashoitolassa. Helsingissä on esimerkiksi tarjottu hammastarkastuksia koko perheelle kerralla.
Henkilökunnan sitoutumisesta jotain kertoo myös se, että Liisun ratissa istuu aina suun terveydenhuollon ammattilainen. Helsingin kaupunki on tarjonnut Liisun työntekijöille mahdollisuuden hankkia kuorma-autokortti.
– Helsingissä on paljon paikkoja, joihin kuorma-auton ajaminen ei ole helppoa. Silti moni on tarttunut tähän mahdollisuuteen.
Tulevaisuuden juttu
Niin Päijät-Hämeessä kuin Helsingissäkin asiakastyytyväisyys on lisännyt motivaatiota toimintamallin jatkamiseen.
– Keräsimme keväällä henkilökunnalta näkemyksiä Liisun vahvuuksista ja heikkouksista. Siinä missä kehitettävää nähtiin lähinnä tekniikkapuolella, vahvuuksiksi listattiin muun muassa työn ilo, motivaatio ja asiakkailta saatu palaute.
– Helsingin sosiaali- ja terveysviraston palvelut ovat uusiutumassa, mutta liikkuvista suunterveyspalveluista emme ole missään nimessä luopumassa, Apell linjaa.
Myös Päijät-Hämeessä uskotaan liikkuviin palveluihin.
– Meillä on varmasti opittavaa siinä, miten jakaa työpanosta järkevästi, joustavasti ja kustannustehokkaasti Linkun ja hammashoitolan välillä. Uskon silti, että liikkuvien yksiköiden avulla voidaan mahdollistaa palvelujen saatavuutta ja kustannustehokkuutta myös kansallisella tasolla, Taina Juvonen toteaa.
– Tämä vaatii vielä vähän totuttelua, niin asiakkailta kuin henkilökunnalta. Kaikki on kuitenkin mahdollista, jos tahtoa riittää.
Projekteja ympäri maata
Liikkuvien palveluyksiköiden eli erilaisten pyörillä kulkevien palvelutilojen ja -laitteiden yhdistelmät ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina. Taustalla on ajatus lähipalvelujen, kuten suun terveydenhuollon, viemisestä sellaisten asiakkaiden luo, joilla on hankaluuksia hakeutua palveluiden pariin.
Tasa-arvoisten lähipalvelujen kehittäminen on myös yksi meneillään olevan sote-uudistuksen painopisteistä, ja etenkin maaseudulla se tarkoittaa aiempaa tehokkaampia liikkuvia palveluja.
Myös kolme vuotta sitten uudistetussa vanhuspalvelulaissa nostetaan liikkuvat palvelut esille joustavana tuotantomallina.
Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2013 julkaisemassa Suun terveyttä koko väestölle -raportissa nähdään liikkuvien palvelujen mahdollistavan riskiryhmien tavoittamisen ja madaltavan kynnystä astua hammashuollon pariin. Myös silloinen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on toistuvasti tuonut esille liikkuvat yksiköt suomalaisten lähipalvelujen tulevaisuuden ratkaisuna.
Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) parin vuoden takaisessa selvityshankkessa todettiin, että sekä haja-asutusalueilla että kaupungeissa on nykyistä tarjontaa enemmän kysyntää liikkuville hyvinvointipalveluille.
Selvityksen mukaan palvelumalleja on Suomessa useita kymmeniä, tyypillisesti yhden kunnan tai sosiaali- ja terveyspiirin pyörittäminä, mutta kehityksen jarruna näyttäisi olevan se, että ne ovat usein projektiluonteisia ja alueellisesti rajoittuneita. Yleistymisen esteenä nähdään myös totutut tavat, työrutiinit ja työajat sekä epäselvät liiketoimintamallit.
Liikkuvia hammashuoltopalveluja on viime vuosina kehitetty eri puolilla maata. Pisimmät kokemukset ovat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Mallulla sekä Pohjois-Savon alueella kiertävällä Suupirssillä. Nämä pakettiautoon rakennetut klinikat aloittivat toimintansa vuosikymmenen alussa.
Mallussa on tarjottu hammashoitajan ja suuhygienistin tekemiä suun terveystarkastuksia, hoidontarpeen arviointia sekä ehkäisevää työtä, kuten ravintoneuvontaa, omahoidon ohjausta, fluorikäsittelyitä ja hammaskiven sekä värjäytymien poistoa.
Savonia-ammattikorkeakoulun rakennuttama Suupirssi on puolestaan toiminut sekä mobiilihoitolana että alan opiskelijoiden oppimisympäristönä.
Tällä hetkellä Porissa ollaan rakentamassa kuorma-autoalustalle liikkuvaa hammashoitoyksikköä, Pirkanmaalla suunnitellaan usean liikkuvan hyvinvointiyksikön hankintaa, ja Jyväskylässä on kokeiltu Suupirssin käytettävyyttä.
Yhteistä kaikille ratkaisuille on pyrkimys tarjota matalan kynnyksen palveluja, modernia tietotekniikkaa hyödyntäen. Tekniikka mahdollistaa esimerkiksi potilastietojärjestelmiin pääsyn ja etäyhteydet tien päältä.