Hammaslääkäri

Tiistai 21.08.2018

Kalloa kannattaa venyttää useammassa erässä

Kraniosynostoosi eli yhden tai useamman kallon sauman ennenaikainen luutuminen on huuli- ja suulakihalkioiden jälkeen yleisin pään ja kasvojen alueen epämuodostuma. Se havaitaan Suomessa vuosittain noin 50 vauvalla tai lapsella. Kraniosynostoosi estää kallon normaalin kasvun, ja siitä kärsivällä kallon muoto on selkeästi poikkeava. Sairaus johtaa muutoksiin myös aivojen kasvussa ja voi aiheuttaa aivotoiminnan häiriöitä.

Perinteisesti kraniosynostoosia on hoidettu kranioplastialla, jossa kallon luiden saumat avataan ja kallo kootaan toivottuun muotoonsa uudelleen. Leikkaus on potilaalle raskas ja siihen liittyy vaikeiden, jopa hengenvaarallisten komplikaatioiden riski. Lisäksi kestävien luiden välisten liitosten aikaansaaminen on haastavaa, ja leikkauksessa syntyneet luupuutokset jäävät joskus luutumatta. Uudempi, vähemmän invasiivinen hoitomuoto kraniosynostoosiin on kallon luiden venyttäminen toivottuun muotoonsa. Tämä hoitomuoto kehittyy koko ajan, mutta siihenkin liittyy toistaiseksi useita ongelmia, kuten luun venyttimien hajoaminen ja irtoaminen.

Huhtikuun alussa julkaistussa väitöstutkimuksessaan LL Mikko Savolainen löysi keinoja sekä kranioplastian että venytyshoidon kehittämiseksi.

Savolainen selvitti, voisiko avoimessa kranioplastiassa syntyvien luupuutosten luutumista edistää demineralisoidun luulevyn avulla. Kahdeksalletoista tutkimuspotilaalle asetettiin leikkauksen aikana puutoskohtiin luulevyjä, ja paranemista tarkasteltiin viikon ja vuoden päästä leikkauksesta. Saumat, joihin oli asetettu demineralisoitu luulevy, luutuivat merkittävästi paremmin kuin tyhjät puutoskohdat saman potilaan kallossa.

– Potilaiden keski-ikä oli 6,5 vuotta; nuorin potilas oli alle vuoden ikäinen ja vanhin 19-vuotias, Savolainen kertoo.

 – Vanhimmille tutkimuspotilaille oli jäänyt aiemmista leikkauksista kallodefektejä, eli aivojen suojaus oli puutteellinen.

Savolainen myös kehitti yhteistyössä Aalto-yliopiston tutkijoiden kanssa metodin, jolla pystytään määrittämään tarkasti ne voimat, jotka vaikuttavat kudoksissa kallon venytyshoidon aikana. Mittausten perusteella pääteltiin, että venytyshoidon komplikaatioita voidaan vähentää jakamalla venytys useampiin jaksoihin.

– Yleensä venytyshoito tehdään kiristämällä kalloon kiinnitetyn distraktorin ruuveja kahdessa erässä, mutta me totesimme, että hoito kannattaa jakaa useampaan, venytysmatkaltaan lyhyempään osaan vastustavien voimien pienentämiseksi.

Savolainen teki myös laboratoriotutkimuksia selvittääkseen erilaisten biohajoavien kiinnittimien kestävyyttä ja soveltuvuutta kallon venytyshoitoon. Perinteisesti luuta venyttävät distraktorit on kiinnitetty kalloon titaaniruuveilla, mutta ne saattavat läpäistä lapsen ohuen kallon ja hajottaa sitä.

Ensimmäinen koe osoitti, että perinteisen ruuvin ja ultraäänellä aktivoitavan ”pinnin” kestävyydessä ei ole kliinisesti merkittävää eroa. Toisessa kokeessa Savolainen testasi kolmen erilaisen biohajoavan kiinnitysmekanismin soveltuvuutta venyttimen kiinnittämiseen ja havaitsi, että venytin voidaan kiinnittää kalloon turvallisesti joko kahdeksalla biohajoavalla ruuvilla tai kahdellatoista biohajoavalla, lämmöllä aktivoitavalla pinnillä.

– Jos käytetään biohajoavaa kiinnitystä, ei tarvita niin laajaa luun venyttimen poistoleikkausta kuin ei-hajoavia kiinnitysvälineitä käytettäessä.

Hammaslääkärikunnassa kraniosynostoosipotilaita hoitavat pääasiassa ortodontit ja suu- ja leukakirurgit. Kraniosynostoosi on keskeinen oire Apertin ja Crouzonin oireyhtymissä, ja niissä kallon saumojen ennenaikaisesta luutumisesta seuraa keskikasvojen alikehittyminen. Useimmat syndromaattista kraniosynostoosia sairastavat joutuvatkin käymään läpi Le Fort -leikkauksen. 

 

Lähteet:

Helsingin yliopiston väitöstiedote ”Kun kallo täytyy rakentaa uudelleen”. Julkaistu 3.4.2018.
LL Mikko Savolaisen haastattelu 9.4.2018.