Hampaan autotransplantaatio eli puuttuvan hampaan korvaaminen omalla hampaalla on hoitomuoto, jota voidaan käyttää kasvuikäisen potilaan kehittyvässä hampaistossa. Autotransplantaatiolla voidaan korvata esim. traumassa menetetyt etuhampaat tai synnynnäisesti puuttuvia hampaita, kun hammaspuutos on epäsymmetrinen. Autotransplantaatio sopii myös esim. puhkeamattoman hampaan hoidoksi.
– Implantointi sopii vain täysin kehittyneeseen hampaistoon, mutta silti autotransplantaatio on jossain määrin ollut unohduksissa implanttien aikakaudella, toteaa ortodontian EHL Päivi Jääsaari.
Kehittyvästä hampaistosta löytyy usein pysyvä hammas tai hampaita, jotka voidaan siirtää ja joiden juurenkehitys on sopivassa vaiheessa. Optimaalisen onnistumisen edellytyksenä on pidetty sitä, että juuri on kehittynyt vähintään puoliksi, mutta ei enempää kuin kaksi kolmasosaa. Tavoitteena on, että siirretty hammas revaskularisoituu ja jatkaa puhkeamista uudella paikalla. Samalla se ylläpitää alveoliluuta ja pehmytkudoksia, jotka resorboituvat väistämättä, mikäli jäädään odottelemaan potilaan implantointi-ikää.
Autotransplantoitua, avojuurista hammasta voidaan myös siirtää ortodonttisella hoidolla.
– Useimmiten autotransplantaatio tehdäänkin Suomessa osana ortodonttista hoitosuunnitelmaa ja ortodontin aloitteesta, Jääsaari kertoo.
Autotransplantaatiossa on myös riskinsä. Tyypillisimpiä komplikaatioita ovat ankyloosi, juuriresoptio ja pulpanekroosi. Autotransplantoidun hampaan selviämiseen ja menestymiseen suussa vaikuttaa todennäköisesti moni tekijä: osa liittyy potilaaseen, osa siirrettyyn hampaaseen ja osa kirurgiin.
Alkuvuodesta julkaistussa, hollantilaisessa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa ja meta-analyysissa selvitettiin autotransplantoitujen, juurenkehitykseltään keskeneräisten hampaiden selviämis- ja menestymislukuja 1–10 vuotta operaation jälkeen. Tutkimukseen oli valikoitu mukaan 32 ihmisillä tehtyä prospektiivista ja retrospektiivista tutkimusta, jotka oli julkaistu heinäkuuhun 2016 mennessä Pubmed-, EMBASE-, Web of Science- tai Cochrane Library- tietokannoissa. Tutkimusten potilasaineistot vaihtelivat 10 ja 337: n välillä, ja suurimmassa osassa tutkimuksista autotransplantoitujen hampaiden juurenkehitys oli Morreesin luokituksen tasoilla 2–4.
Autotransplantoitujen hampaiden selviämisluvut 1, 5 ja 10 vuoden jälkeen olivat 97,4, 97,8 ja 96,3 %. Myös menestymisluvut olivat yli 95 % kaikkina vuosina. Menestymiseksi katsottiin se, että hampaassa ei ollut ilmennyt ankyloosia tai tulehduksellista juuriresorptiota, sen liikkuvuus oli normaali ja juurenkehitys jatkui. Katsaus arvioi myös autotransplantaatiolle tyypillisten komplikaatioiden yleisyyttä. Komplikaatioiden määrä vaihteli yksittäisten tutkimusten välillä huomattavasti, mutta tilastollisesti painotetut luvut olivat ankyloosin osalta 2,0 %, juuriresorption 2,9 % ja pulpanekroosin 3,3 %. Ennustavien tekijöiden – kuten juurenkehityksen asteen, siirretyn hampaan tyypin tai kirurgin taitojen – roolista tutkijat eivät tehneet päätelmiä, koska korkeatasoista näyttöä ei ollut saatavilla riittävästi.
Hollantilaistutkijat toteavatkin, että autotransplantoitujen hampaiden selviämis- ja onnistumisluvut näyttävät vastaavan asianmukaisesti asetettujen hammasimplanttien lukuja.
Päivi Jääsaari pohtii, että autotransplantaatio on niin potilaalle, yhteiskunnalle kuin hoitavalla tiimillekin iso kertapanostus, mutta onnistuessaan se voi olla elinikäinen ratkaisu.
– Jokainen hampaisto on erilainen, ja paras vaihtoehto puuttuvien hampaiden korvaamiseen löytyy moniammatillisen tiimin yhteistyönä.
Avainasemassa ovat ortodontti – ja tietysti kirurgi.
– Parodontaaliligamentti täytyy pystyä säilyttämään, ja siirrettävän hampaan pitää sopia sille tehtyyn koloon tismalleen, Jääsaari kuvaa.
Lähteet:
EHL Päivi Jääsaaren puhelinhaastattelu 17.8.2018.
Rohof ECM, Kerdijk W, Jansma J, Livas C, Ren Y. Autotransplantation of teeth with incomplete root formation: a systematic review and meta-analysis. Clin Oral Investig 2018; 22(4): 1613–24.