Hammaslääkäri

Tiistai 23.01.2018

Laine: Tarvitaan implanttihoidon ajokortti

juhani_laine.jpg

Juhani Laine
Dosentti Juhani Laineen mielestä implanttihoitoihin liittyvää koulutusta tulisi arvioida ja kehittää. (Kuva: Ismo Henttonen)

Onko implanttihoito Suomessa laadukasta ja voisiko jotain tehdä paremmin? Implanttihoidon potilasmäärät ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun. Tilastojen mukaan implanttien vuotuiset asennusmäärät ovat yli kaksinkertaistuneet noin 10 000 implantista vajaaseen 25 000:teen vuosina 2002–2016.

– Implanttihoidon laatu tulee pystyä säilyttämään sellaisena, että se täyttää hyvän hoidon kriteerit väestötasolla myös tulevina vuosina, kun väestö ikääntyy ennätysvauhtia ja implantteja asetetaan yhä enemmän – tässä meillä on haastetta, sanoo dosentti Juhani Laine.

Hän tarkastelee aihetta proteetikon näkökulmasta ja tuo esille erikoissairaanhoidossa ja eri asiantuntijatehtävissä näkemiään epäkohtia.
Implanttihoidon laatua voidaan arvioida esimerkiksi komplikaatiomäärien, potilaan ja hammaslääkärin arvion, potilasvahinkoilmoitusten ja -päätösten sekä valvontaviranomaisten raporttien perusteella. Vahinkopäätökset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu.

– Tällä hetkellä Suomessa ei ole käytössä laadunarviointia. Alan tutkimusten perusteella tiedämme, että implanttiproteesit pärjäävät hyvin ensimmäiset viisi vuotta, mutta kymmenen vuoden kohdalla jälkihoidon tarve lisääntyy. Sen jälkeen vain noin 65 % proteeseista on täysin ongelmattomia. Luvut perustuvat kansainvälisten huippuklinikoiden ennusteisiin valikoiduilla potilasaineistoilla.

Peri-implantiittia eli leukaluuhun asti levinneen ikenen tulehdusta esiintyy viimeaikaisissa tutkimuksissa keskimäärin 10–25 %:ssa implanteista ja 20 %:lla potilaista. Teknisten komplikaatioiden osuus on 3,5–15 % vuodessa.

Laajan väestötutkimuksen mukaan komplikaatioita esiintyy edellä mainittua enemmän. Altistavia tekijöitä vaikealle peri-implantiitille ovat potilaan parodontiittihistoria, yleispraktikon toteuttama hoito, alaleuan hoito, implantin suuri upotussyvyys sekä vähintään neljä suuhun asetettua implanttia eli laajat hoidot.

Implanttihoito ei sovi kaikille

Selkeiksi ongelmakohdiksi Laine nostaa väärän potilasvalinnan, kokonaisuuden hallinnan puutteen, työprosessin ja komponenttien hallinnan puutteen sekä sen, miten tarkasti hyväksyttyjä hoitokäytäntöjä noudatetaan.

– Implanttihoito on vain yksi tapa korvata hampaita. Implantologia on protetiikan jatke, joka ei sovi kaikille potilaille ja kaikkiin tilanteisiin. Hoitoon liittyy vuosien mittaan myös paljon korjaustarvetta, josta syntyy huomattavia kustannuksia potilaalle. Väärin toteutettu hoito lisää jatkohoidon tarvetta, eikä korjaus aina edes ole mahdollista, vaan potilaalle aiheutuu pysyvä haitta.

Kliinikon kannalta haastavaa on se, että markkinoille tulee jatkuvasti uusia, niukasti testattuja tuotteita ja tekniikoita.

– Vaatii paljon paneutumista, ettei kliinikko hyppää väärään junaan. Silloin kun uusista menetelmistä ei ole vielä riittävää tutkimusnäyttöä, kannattaa pitäytyä yleisesti hyväksytyissä hoitomuodoissa. Osa uusista menetelmistä ei koskaan siirry laaja-alaisesti kliiniseen käyttöön todellisen pitkäaikaisennusteen selvittyä.

Uudet menetelmät ja materiaalit haastavat vanhat työtavat nopeudessa ja tarkkuudessa, mutta eivät poista vaatimusta perusasioiden hallinnasta. Erityisesti hoidon suunnittelun ja hoitotiimin yhteistyön merkitystä ei Laineen mukaan voi korostaa liikaa. Myös potilas on osa hoitotiimiä. Potilas on sitoutettava hoitoon suunnittelun aikana, ja tuolloin paljastuvat yleensä myös potilaat, jotka eivät hoitomuotoon sovellu.

Tarvitaan implanttihoidon ajokortti

Avoin keskustelu alan toimijoiden kesken on tärkeää.

– Aivan liian moni kollega perehtyy implanttihoitoihin liian vähäisellä peruskoulutuksella, jopa pelkästään kaupallisilla tuote-esittelyillä. Koska hammaslääkärin peruskoulutus antaa vain rajallisia valmiuksia tähän hoitomuotoon, tarvitaan implanttihoitoon mielestäni ajokortti, johon sisältyvät tasokurssit, vaatimus osaamisen ylläpidosta ja CE-järjestelmä. Vapaaehtoisen koulutuksen tie on käyty loppuun. Tässä asiassa hammaslääkärien on tiedostettava ammattinsa autonomian rajat.

Kuten lääketieteen puolella, toimenpiteiden määrän olisi vaativassa hoidossa oltava vuositasolla riittävä laadun varmistamiseksi. Myös spesialistikoulutusta tulee arvioida ja kehittää niin, että siitä saadaan valtakunnallisesti yhdenmukaisempi.

– Alan on itse oltava koulutusasiassa aloitteellinen, avainasemassa ovat koulutus- ja etujärjestöt ja yliopistot. Teollisuuden intressit eivät saa ohjailla toimintaa, vaikka teollisuus onkin tärkeä yhteistyökumppani, Laine korostaa.

Dos. Juhani Laineen puheenvuoro sessiossa: Onko implanttihoito Suomessa laadukasta? Voisiko jotain tehdä paremmin? Hammaslääkäripäivillä 24.11.2017.