Hammaslääkäri

Torstai 26.04.2018

Leukanivelen korvaaminen proteesilla on viimeinen keino

aimo_miettinen_6130.jpg

Vaikeita nivelperäisiä ongelmia voidaan hoitaa myös kirurgisesti, mutta diagnoosista on oltava varma, muistuttaa Aimo Miettinen. (Kuva: Ismo Henttonen)

Purentaelimistön toimintahäiriöiden hoidossa kirurgia on yleensä se keino, johon turvaudutaan, kun kaikkea muuta on jo kokeiltu.

– Kirurgian avulla pystytään korjaamaan vain rakenteellisia ongelmia, toteaa EHL, ylihammaslääkäri Aimo Miettinen TAYSista.

– Ennen kirurgiaa diagnoosista onkin oltava täysin varma.

Pitää siis tietää, onko TMD-vaiva toiminnallinen, liittyykö se purentaan ja onko leukanivel siinä osallisena. Vai onko kyse sittenkin jostakin muusta – esimerkiksi kasvaimesta purentaelimistön alueella.

Kirurgiaksi voidaan laskea monenlaiset ja hyvin erikokoiset invasiiviset toimenpiteet. Kevyimmästä päästä ovat leukanivelalueen puudutukset, kortisonipiikit ja botox-hoidot.

– Jos leukanivelkipu on kova, nivelen voi hyvin puuduttaa. Tällöin leukanivelrako palpoidaan ja puudute ruiskutetaan siihen, Miettinen neuvoo.

Botox on neurotoksiini, joka salpaa hermo-lihasliitoksen. Miettisen mukaan se on yleensä tehokas lääke purentadysfunktioiden aiheuttamiin ongelmiin silloin, kun muut keinot eivät auta. Botox ruiskutetaan pienellä neulalla masseterin kahteen tai kolmeen kireimpään kohtaan. Hoitoa voidaan antaa toistuvasti, mutta hoitovälin tulee olla 4–6 kuukautta.

Kirurgisiin TMD:n hoitokeinoihin kuuluu myös sellainen purennan kuntoutus, joka tehdään implanttikirurgian tai orto-
gnaattisen kirurgian avulla. Nykyään ortognaattiset operaatiot, kuten leukojen siirto, suunnitellaan ja mallinnetaan aina tietokoneavusteisesti ja leikkauksessa hyödynnetään kirurgisia ohjaimia. 

Leukaniveltä, kuten muitakin niveliä, voidaan tutkia artroskopialla. Artroskopiassa nivelen toimintaa ja rakenteita – nivelpintoja, välilevyä ja nivelkalvoa – tarkastellaan sisäisesti kameratähystimellä. Samalla voidaan tehdä hoitotoimenpiteitä, esimerkiksi palauttaa tai parantaa nivelen toimintaa huuhtelemalla sitä mekaanisesti tai kemiallisesti. Nivelen huuhtelu eli artrosenteesi separoi nivelpinnat, pesee pois tulehdusmetaboliatuotteet ja parantaa nivelnesteen viskositeettia. Artrosenteesi voidaan tehdä polikliinisesti pienellä instrumentaatiolla. 

Joskus TMD-vaivoissa joudutaan turvautumaan avoleikkaukseen. Näin on tehtävä, jollei leukanivelalueen rakenteellisia suhteita, poikkeamia tai kipua saada korjattua tyydyttävästi muulla tavalla. Invasiivisen kirurgian indikaatioita voivat olla myös mm. ankyloosi, artriittiset sairaudet, erilaiset epämuodostumat sekä kasvaimet.

– Joskus eteen tulee tapauksia, joissa varhainen diagnostiikka ja hyvä konservatiivinen hoito olisi voinut auttaa välttämään raskaan kirurgisen hoidon, Miettinen muistuttaa.

Avoimessa leukanivelleikkauksessa voidaan mm. reponoida väärässä asemassa oleva diskus tai poistaa tuhoutunut diskus kokonaan. Poistettua diskusta ei pystytä nykytekniikoilla korvaamaan. Joskus koko leukanivel täytyy poistaa ja korvata proteesilla. Nykyään käytössä olevat titaaniproteesit korvaavat koko nivelrakenteen; niitä varten ei tarvitse autologista kudossiirrettä, ja niitä voi kuormittaa välittömästi.

– Nykyään käytettävistä leukanivelproteeseista on noin 25 vuoden käyttökokemus. Vielä ei siis kovin hyvin tiedetä, miten proteesi kestää potilaan koko elinajan tai miten se toimii sellaisilla potilailla, joiden kasvu on ollut kesken proteesia asetettaessa.

Keinonivelen asettamiseen liittyy aina riskejä, ja leukanivelproteesi maksaa 10 000–12 000 euroa. Proteesilla voidaan kuitenkin vaikuttaa varsin moneen asiaan: leukojen asemaan ja suhteisiin, purentaan sekä ulkonäköön.

– Proteettisen hoidon voi katsoa onnistuneen, kun nivelen toiminta palautuu mahdollisimman lähelle normaalia, kun proteesi pysyy paikallaan stabiilina ja kun potilas on oireeton. 

Lähde: EHL, suu- ja leukakirurgi Aimo Miettisen luento Kirurgia osana TMD:n hoitoa Apollonia Symposiumissa 17.3.2018.