Hampaan juurenkärjen ympärillä ilmenevien muutosten diagnostiikka vaatii hammaslääkäriltä osaamista ja tarkkuutta.
Potilaan oireet ja kliininen kuva voivat vaihdella suuresti jo tavallisen apikaalisen parodontiitin tapauksessa, sillä niihin vaikuttavat paitsi taudin etiologia, myös taudinaiheuttajien virulenssi ja potilaan vastustuskyky. Epäiltäessä periapikaalista muutosta vaaditaankin huolellisen kliinisen tutkimuksen lisäksi aina huolellinen radiologinen tutkimus.
– Leukaluu on muuhun luustoon verrattuna poikkeuksellinen, sillä siinä on epiteliaalisia jäänteitä hampaiden kehityksen ajalta, toteaa HLT, EHL Mirja Puranen.
– Hertwigin juuritupen ja dentaalilaminan jäänteet mahdollistavat hammasperäisten kystien ja kasvainten kehittymisen.
Kirkastumamuutos voikin olla myös hammasperäinen kysta tai periapikaalinen granulooma. Kysta muodostuu kapselista ja epiteelin verhoamasta, nesteen täyttämästä ontelosta. Hammasperäisistä kystista noin 60 % on tulehduksellisia, ja yleisin kysta on radikulaarikysta (55 % kaikista hammasperäisistä kystista). Radikulaarikysta ja periapikaalinen granulooma kehittyvät hampaan nekroosin seurauksena ja esiintyyvät tyypillisimmin yläleuan etualueella.
Radiologisessa tutkimuksessa radikulaarikysta näkyy yksilokeroisena kirkastumana, jota rajaa ohut skleroosijuoste. Granulooma on pienempi ja epäsymmetrisempi.
– Kaikki juurenkärjen muutokset, joiden taustalla on juurikanavainfektio, hoidetaan samoin periaattein – yleensä juurihoidolla, sanoo EHL Laura Ruohola.
Radikulaarikystan ja periapikaaligranulooman tapauksessa hammas on kuollut mutta kehityskystien yhteydessä yleensä vitaali.
Kehityksellinen kysta on syytä erottaa tulehduksellisesta, sillä osa niistä vaatii laajemman kirurgisen poiston ja seurantaa poiston jälkeen.
Hammasperäisiä kehityskystia ovat mm. lateraaliset parodontaalikystat. Kattava odontogeenisten kystien jaottelu löytyy WHO:n Classification of Head and Neck Tumors -teoksesta, josta julkaistiin päivitetty versio vuonna 2017.
– Kysta ei ole kasvain, Puranen muistuttaa.
– Erotusdiagnostiikan takia kasvaimet on kuitenkin pidettävä aina mielessä, sillä hammasperäinen kysta saattaa muistuttaa erehdyttävästi esimerkiksi ameloblastoomaa.
Radiologisen diagnostiikan avainasia on tunnistaa leukaluun normaali anatomia, ja periapikaalikuvat tulee ottaa useasta projektiosta. Kuvat tulee myös lausua, ja konsultaatioon kannattaa turvautua herkästi. Vaikeimmissa tapauksissa on syytä ottaa lisäksi KKTT-kuvat.
Kaikki vähänkin laajemmat leesiot tulee ottaa näytteeksi ja lähettää patologille – erityisesti jos niihin liittyy epätyypillisiä kliinisiä ja/tai radiologisia piirteitä. Lähetteeseen on syytä liittää mukaan tarkka tieto kliinisestä kuvasta – onko esimerkiksi kipua, turvotusta tai fistelöintiä – sekä tieto muutokseen liittyvien hampaiden vitaliteetista. Kaikista leukaluiden muutoksista tarvitaan rtg-kuvat; hyvänlaatuinen paperiprintti kuvista saattaa riittää.
On näyttöä siitä, että hammasjuurta ympäröivien kystamaisten muutosten röntgenologisen ja histologisen diagnoosin välillä on kehno korrelaatio.
– Röntgenologisesti ei ole mahdollista erottaa apikaalista parodontiittia radikulaarikystasta, Ruohola toteaa.
Lähteet: HLT, EHL Mirja Purasen luento Leukojen hammasperäiset kystat ja EHL Laura Ruoholan luento Periapikaalisen muutoksen endodonttinen hoito Hammaslääkäripäivillä 24.11.2017.