Post

ArtikkelitPerussa köyhätkin lapset ovat ennaltaehkäisevän hammashuollon piirissä

13.9.2017Leena Filpus
swv-peruhammaslaakari-03_cmyk
Jo pari vuotta kestäneestä kummiudesta tuli oikeasti totta vasta, kun Yoseline-tyttö ja Pertti Honkela tapasivat kasvokkain. Mayde-äidille kohtaaminen oli myös tärkeä. Nyt hän tietää, että perheen hyvää mietitään Suomessa asti. (Kuva: Sara Pihlaja)

Hammaslääkäri Pertti Honkela seisoo perulaiskollegansa vastaanottohuoneessa ja jännittää ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Miten kommunikointi sujuu seuraavaksi sisään astuvan 11-vuotiaan kanssa.

Kannuksessa yksityisvastaanottoa pitävä Honkela on toki tottunut hoitamaan lapsia. Mutta seuraava potilas ei ole kuka tahansa, vaan Honkelan kummityttö Yoseline, jota hän ei ole tavannut milloinkaan aiemmin.

Periaatteessa Yoseline ei ole potilas lainkaan, vaan syy koko Honkelan pariviikkoiseen Perun-matkaan. Hän on tullut parinkymmenen muun Suomen World Visionin kummin kanssa tutustumaan työhön, jota suomalaisten rahoilla tehdään Limassa köyhien asuinalueella ja Andien syrjäseuduilla.

World Vision turvaa lasten koulunkäyntiä ja kohentaa terveysoloja hygienia- ja ravitsemusvalistuksella. Yhteisöjä tuetaan katkaisemaan köyhyyden kierre.

Kun tutustumiskäynti köyhien hammaslääkäriasemalle kummitytön kotimaisemissa Ayacuchon ulkopuolella varmistui, Honkela mietti, olisiko samalla mahdollisuus tarkastaa myös tytön hampaat. Yoseline on ollut hänen kummityttönsä pari vuotta. Yhteydenpito on rajoittunut muutamaan kirjeeseen, ja hän on saanut rakeisen valokuvan tytöstä.

– Tiesin, että Yoseline on köyhästä perheestä, mutta minulla ei ollut tietoa, onko hän esimerkiksi päässyt aiemmin hammaslääkäriin, Honkela sanoo.
Honkela ei ollut hammashoitolan ainoa jännittäjä. Mayde-äitinsä kanssa piskuisen Acocron kylän terveysasemalle kummiaan tapaamaan tullut Yoseline on innosta pinkeänä. Sylissä on omalta pihalta poimittu värikäs kukkakimppu.

Jännitys sulaa kaksikolta sillä hetkellä, kun ovi aukeaa ja tyttö syöksyy halaamaan Honkelaa.

Itkuhan siinä pääsee, raavaalla miehellä. Hän on lähettänyt kirjeitä tälle hentoiselle, pienelle tytölle, jonka tulevaisuutta kuukausittaisilla kummimaksuilla parannetaan. Ja nyt Yoseline on tässä äitinsä kanssa.

Jonoon taas uutena aamuna

Acocron kylän hammaslääkäri David Rúa Jáuregui pitää hammashoitolaa neljänä päivänä viikossa. Potilaita on viikossa 30–40. Yhden hammaslääkärin hoitola on lähiseudun 2 800 asukkaan ainoa suun terveydenhuollon yksikkö. Alle 5-vuotiaita alueella asuu lähes 700.

Valtaosa alueen asukkaista saa hoidon ilmaiseksi, sillä he ovat köyhiä maatyöläisiä. Vähän varakkaammilla tarkastuksen hinta on 8 solia (noin 2 euroa). Silti vain harva tulee hoidattamaan hampaitaan ennen kuin kipu pakottaa. Noin 10 prosenttia tulee muuten vain tarkastukseen, ja hekin usein samalla terveysasemalla olevan äitiysneuvolan ohjaamana.

– Täällä eletään kädestä suuhun. Kun toimeentulo on niukkaa, terveysasiat ja hampaiden hoitaminen eivät ole ensimmäisenä mielessä. Moni toivoo paikkaamisen sijaan, että hammas poistetaan, vaikka koetan sanoa, että muitakin vaihtoehtoja löytyisi, David Rúa Jáuregui sanoo.

Paikattavia on silti viikossa parisenkymmentä. Paikkamateriaaleina ovat valtion kustantamat yhdistelmämuovi ja lasi-ionomeerisementti. Amalgaamia ei enää käytetä.

Vaatimattomassa hammashoitolassa ei ole kuvantamislaitteita, joten hankalammat tapaukset, kuten juurihoidot ja parodontiitit lähetetään lähimpään suureen kaupunkiin Ayacuchoon. Siellä on myös lähin oikomishoitoyksikkö.

Hoitoonpääsy ei kaupungissa ole itsestään selvää. Hammasklinikan jonoon on mentävä aamuvarhaisella. Läheskään aina oma vuoro ei kerkiä tulla päivän aikana. Silloin on vain palattava seuraavana päivänä uudestaan. Päivänkin odottaminen tuo ison loven kukkaroon. Lisäkuluja tulee matkoista ja asumisesta.

– Ei ihme, jos hampaanpoisto tuntuu näppärimmältä vaihtoehdolta.

Lasku tulee, paikkoja ei

Ennaltaehkäisevä hammashoito on Perussa silti syrjäseudullakin parempaa kuin Honkela etukäteen osasi kuvitella. Lasten hammasharjat ja -tahnat sekä fluorauksen kustantaa valtio. Alle 3-vuotiaiden hampaat fluorataan kerran kuussa, 3–5-vuotiaiden joka toinen kuukausi. Myös aikuiset saavat fluorauksen hammaslääkärikäynnin yhteydessä.

Kun koulussa on hammasharjapäivä, lääkäri opettaa harjausta ja neuvoo hammaslangan ja -tikkujen käyttöön. Niitä ei ole jaettavaksi, mutta perheiden toivotaan ostavan niitä itse.

Honkelakin piti muutaman opetustuokion hampaiden harjauksesta.

– Köyhien elämä on niin ankaraa, että opastukset taisivat mennä vähän hukkaan. Lapsille opetetaan hampaidenhoidon perusteita, mutta kuka toteutusta valvoo? Vanhemmat ovat saaneet käydä kouluja ehkä vain muutamia luokkia. He koettavat tulla toimeen satunnaistöillä tai maatilkkunsa antimilla. Lasten hammaspesujen vahtiminen on siinä yhtälössä aika marginaalinen juttu, Honkela sanoo.

Perussa on toki myös yksityishammaslääkäreitä. Heidän potilaansa ovat paremmin toimeentulevia. Honkela oli kuullut huhuja, ettei kaikkien yksityishammaslääkärien etiikka ole lujinta mahdollista laatua. Jos potilaan hampaista ei löydy hoidettavaa, valkaisua ja jopa kuoria tarjotaan mieluusti, oli tarvetta tai ei. Onpa jonkun eurooppalaisen siirtotyöläisen lapsen hampaat olleet kuulemma niin huonossa kunnossa, että kymmenenkin hammasta on jouduttu paikkaamaan. Kotimaahan palattuaan vanhemmat ovat vieneet lapsen uusintatarkastukseen. Hampaissa ei ollut yhtään paikkaa, eikä karieksesta tietoakaan, vaikka paikkauslasku oli ollut melkoinen.

Jáuregui naurahtaa huhujen pitävän valitettavasti toisinaan paikkansa. Kisa yksityisellä puolella on kova. Ayacuchon maakunnankin alueella 380 rekisteröidystä hammaslääkäristä 88 työskentelee julkisella puolella.

– Minä hakeuduin varta vasten hammaslääkäriksi julkiselle puolelle. Yksityisellä tehdään rahaa. Minä teen työtäni, koska haluan auttaa ihmisiä.

Rikkaat ja köyhät

Peru on ylemmän keskitulotason maa. Vaikka talous on kasvanut viime vuosina, etenkin maaseudulla vuoristossa ja viidakossa köyhyys vähenee hitaasti. Heikoimmassa asemassa ja syrjitympiä ovat alkuperäiskansoihin, kuten ketsuoihin kuuluvat. Myös Yoseline perheineen on ketsua-intiaani. Noin 31-miljoonaisesta kansasta reilu neljäsosa on köyhiä ja elää alle kolmella dollarilla päivässä. Äärimmäisessä köyhyydessä, reilulla dollarilla, elää lähes 8 miljoonaa perulaista.

Aliravitsemus on syrjäseuduilla ja köyhien asuinalueilla kaupungeissa ongelma. Moni lähtee kaupunkiin paremman elämän toivossa, mutta kohtaa kaupungissa vielä karumman arjen. Limassa köyhien asuinalueet sijaitsevat kuivilla ja pölyisillä kukkuloilla, joilla ei sada ehkä vuosiin yhtään pisaraa.

Talot on kyhätty usein levyistä tai jämämateriaaleista. Kouluttamattoman elämä on satunnaistulojen varassa.

– Uskon, että Yoselinella ja hänen perheellään elämisen mahdollisuudet ovat Andeilla paremmat kuin Limassa. Maaseudulla on yleensä jokin mahdollisuus kasvattaa ruokaa. Yoselinen äiti myy perunaa ja maissia torilla. Isä on ollut viime ajat sairaana. Perheessä on Yoselinen lisäksi kaksi nuorempaa veljeä, Honkela sanoo.

Yoselinen avoin, utelias ja reipas olemus sai Honkelan vakuuttumaan, että tytön asiat ovat köyhyydestä huolimatta hyvin.

Sydämessä sykähti

Honkela sanoo ryhtyneensä kummiksi lievittääkseen huonoa omaatuntoaan hyväosaisuudestaan. Hän pitää itseään tiedostavana, mutta silti matka avasi silmiä. Maailman eriarvoisuus ovat television ja lehtien kautta liki joka päivä. Paikan päällä nähtynä köyhyys ja puute tulevat todeksi.

Oli koskettavaa nähdä, miten suuri merkitys omassa arjessa mitättömän pienellä, muutaman kympin kuukausittaisella kummimaksulla on.

– Pienistä puroista kasvaa kehityshankkeita, joiden ansiosta lasten ravitsemus paranee, he saavat parempaa koulutusta ja ovat terveempiä. Lapsilla on mahdollisuus katkaista köyhyyden kierre. Se tuntuu hirveän hyvältä.

Nähty ja koettu meni tunteisiin. Kummiudesta tuli oikeasti totta vasta sillä hetkellä, kun Honkela näki Yoselinen. Tapaamisen jälkeen avun antaminen ei ole enää kasvotonta, eikä auttajakaan ole enää kasvoton.

– Yoselinen ja erityisesti hänen äitinsä kiitollisuus oli pakahduttavaa. Kaikkia maailman ihmisiä ei voi auttaa, mutta pistää nöyräksi, kun tajuaa, että juuri minä voin ja saan auttaa tätä ihmistä ja perhettä.

Oikomistarve pohdituttaa

Entä Yoselinen hampaat? Tyttö sanoi jännittävänsä tarkastusta, mutta istuutui silti reippaasti hammaslääkärin tuoliin. Hän antoi luvan kertoa hampaiden tilasta.

Honkela oli positiivisesti yllättynyt. Hampaissa oli värjäytymiä, mutta ei kariesta.

– Viimeiset maitohampaat heiluivat, samoin hänellä oli jonkinasteista ahtautta hammaskaarilla.

Suomessa tilannetta olisi jääty seuraamaan.

– David ehdotti, että poistaisin heiluvat maitohampaat saman tien, mutta en siihen lähtenyt. Välineet ja puudute olivat minulle vieraat. En halunnut jättää kummilapsellekaan itsestäni tällaista muistoa, vaikka hän tosi reipas olikin, Honkela sanoo.

Sen sijaan Yoselinen hampaiden oikomistarve jäi mietityttämään. Oikomishoitoon menevät Perussa yleensä vain ne, joilla on siihen varaa. Yoselinen perheellä ei sellaisia rahoja ole.

– Aion selvittää, voisinko minä jotenkin vaikuttaa siihen, että hän pääsisi halutessaan oikomishoitoon. Ehkä voisin olla siinä apuna. Matka toi minuun konkreettisen huolen Yoselinen elämästä ja tulevaisuudesta, Pertti Honkela sanoo.

Onnekkaimmat säilyivät hengissä

Ulla Harjunmaa on ollut vuodesta 2011 mukana monitieteellisessä tutkimusryhmässä, joka on selvittänyt, miten ravitsemusinterventiot vaikuttavat raskaana olevien malawilaisnaisten terveyteen, raskauteen ja lasten kehitykseen. Harjunmaa keräsi osatutkimuksessaan aineistoa väitöskirjaansa raskaana olevien naisten suunterveyden yhteydestä raskauden kestoon ja lasten syntymäkokoon.

Ryhmä kuvasi 1 300 äidin hampaat synnytyksen jälkeen. Vain neljällä oli paikattu hammas suussaan. Äideillä oli paljon hammasperäisiä infektioita ja periapikaaliparodontiittia. Niiden esiintyvyys oli tutkimuksen mukaan yhteydessä lyhentyneeseen raskauden kestoon ja lapsen pienempään syntymäkokoon.

Tutkimusryhmässään Harjunmaalla oli paikallisia aineistonkerääjiä ja suunterveyden ammattilaisia. Tutkimusvälineet, laitteistot ja materiaalit tuotiin Suomesta.

Kaikille tutkittaville äideille tarjottiin tutkimusten jälkeen paras mahdollinen hoito hampaiden paikkauksineen ja hammaskiven poistoineen. Hygieniaolot eivät kuitenkaan riittäneet juurihoitoihin.

Sekä tutkimusaineiston keruu että hammashoito ylipäätään oli mahdollista paikallisten osaajien ansiosta. He osasivat paikallisia kieliä, tunsivat kulttuurin ja tavat. He osasivat myös katkaista villeiltä huhuilta siivet.

– Ortopantomografi tuntui siinä ympäristössä olevan kuin suoraan ulkoavaruudesta. Joku uskoi laitteen katkaisevan pään pyöriessään, ja hän kertoi muille vain onnekkaimpien selviävän tutkimuksesta hengissä. Hoitotuolin käsinojienkin pelättiin imevän käsivarsista veren mennessään. Jotkut taas uskoivat meidän haluavan poistaa hampaita vain myydäksemme ne noitatohtoreille.

Hampaiden paikkaus pelotti puudutuksesta huolimatta, ja hampaanpoisto oli pitkän perustelun takana. Kukapa haluaisi hampaitaan poistettavan, jos ei ole kipujakaan.

Maailman terveysjärjestö WHO:n edellinen pääjohtaja Margret Chan on sanonut, että suunterveys on kansainvälisen terveydenhuollon laiminlyödyin osa-alue. Eikö tämä masenna Harjunmaankin kaltaista ammattilaista, joka on sentään kiertänyt Aasiaa ja Afrikkaa kouluttamassa suunterveyden ammattilaisia, ylläpitänyt hammasklinikoita ja tehnyt ruohonjuuritason valistustyötä?

– Toivottomuuteen olisi helppo vaipua, mutta ketä se auttaisi? Se mitä minä olen tehnyt, on pisara meressä. Tämä on intohimo ja synnynnäinen kutsumus. Tuntuu hyvältä, kun tietää olevansa tarpeellinen ja menevänsä sinne, missä tarve on suuri eivätkä muut toimi, Ulla Harjunmaa sanoo.

Lue myös
Etsitkö näitä?