Post

TiedeuutinenPunajäkälä voi lisätä suusyöpien riskiä

23.10.2017Annika Nissinen
(Kuva: iStockphoto)
(Kuva: iStockphoto)

Tuore HUS:ssa tehty rekisteritutkimus vahvisti oletuksen, että puna- ja valkojäkälä lisäävät tiettyjen syöpien riskiä. Näistä etenkin punajäkäläihottuma voi lisätä pään- ja kaulan alueen syöpiä.

Iho- ja limakalvo-oireita aiheuttavat puna- ja valkojäkälä ovat harvinaisia ihottumatauteja, joiden arvellaan kuuluvan autoimmuunitauteihin. Ihottumia esiintyy yleisemmin naisilla. Tutkimusryhmä kokosi yhteensä 13 000:n punajäkälää sairastavan naisen sekä 7 600:n valkojäkälää sairastavan naisen tiedot noin 40 vuoden ajalta. Potilastiedot punajäkälää ja valkojäkälää sairastaneista naisisista saatiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä. Tieto, kuinka moni heistä oli sairastunut syöpään sekä mihin syöpään, haettiin Suomen syöpärekisteristä.

Punajäkälätutkimuksessa havaittiin, että 1 520 punajäkäläpotilaista oli saanut syöpädiagnoosin. Punajäkälä näytti lisäävän syöpäriskiä huulien, kielen, suuontelon, ruokatorven, kurkunpään ja osin myös ulkosynnyttimien alueella, mutta ei muilla esiintymisalueillaan. Rekisterin punajäkäläpotilailla tautia on ollut joko iholla tai suussa, mutta harvemmin ulkosynnytinalueella, kurkunpäässä tai ruokatorvessa.

Erikoistuvan lääkärin Pia Halosen mukaan potilaiden punajäkäläihottuman tarkasta sijainnista ei ollut tietoa, mutta todennäköisesti esimerkiksi suusyöpäpotilailla punajäkälä oli ollut suussa. Tutkimusryhmä pyrkii selvittämään jatkotutkimuksessa punajäkälän tarkempaa sijaintia potilasryhmien potilailla.

Valkojäkälää esiintyy pääosin ulkosynnytinten alueella, ja tutkijoiden mukaan valkojäkäläpotilailla ulkosynnytinalueen syövän riski oli jopa 30-kertainen muuhun väestöön verrattuna.

Tutkimustulokset on tärkeä huomioida puna- ja valkojäkäläpotilaiden hoidossa ja seurannassa. Tutkijat myös muistuttavat hoitavien lääkärien – ihottuman ilmenemispaikan mukaan joko ihotautilääkäri, gynekologi, yleislääkäri tai hammaslääkäri – yhteistyön tärkeydestä.

Lähteet:
Halonen P, Jakobsson M, Heikinheimo O, Riska A, Gissler M, Pukkala E. Cancer risk of Lichen planus: A cohort study of 13,100 women in Finland. Int. J. Cancer. 2017. Julkaistu verkossa 8.9.2017.

Riikola T. Juuri julkaistu: Puna- ja valkojäkäläihottumat lisäävät merkittävästi joidenkin syöpien riskiä. HUS:n uutishuone 5.10.2017. [http://www.hus.fi/hus-tietoa/uutishuone/Sivut/Puna–ja-valkojakal%C3%A4ihottumat-lisaavat-merkittavasti-joidenkin-syopien-riskia.aspx] Haettu 6.10.2017.

Lue myös
Etsitkö näitä?