Aihetta käsittelevää tutkimusta on tehty noin 30 vuotta.
– Suomalaistutkijoilla on ollut tässä työssä erittäin tärkeä rooli, toteaa lääketieteellisen biokemian dosentti Pirkko Pussinen, joka on ollut tekemässä montaa aiheeseen liittyvistä, uraauurtavista tutkimuksista.
Pussisen mukaan ensimmäisiä merkittäviä sydän- ja verisuonitautien ja suuinfektioiden yhteyttä selvittäviä tutkimuksia olivat suomalaiset assosiaatioanalyysit.
Vuonna 1989 julkaistiin kolme tapaus-verrokkitutkimusta, joissa oli selvitetty noin 150 infarktipotilaan ja kontrolliryhmän avulla yhteyttä suunterveyden ja akuutin sydäninfarktin tai aivoinfarktin välillä. Ilmeni, että infarktipotilailla oli selkeästi enemmän suuinfektioita kuin verrokeilla.
1990-luvulla maailmalla tehtiin useita epidemiologisia tutkimuksia. Ensimmäinen näistä oli vuonna 1993 julkaistu amerikkalaistutkimus, jossa oli mukana lähes 10 000 aikuista. Seuranta-aika oli 14 vuotta, ja tutkimuksen päätetapahtumana oli sepelvaltimotautikohtaus tai kuolema.
Osoittautui, että esim. parodontiittia sairastavalla tai hampaattomalla henkilöllä oli 1,5-kertainen riski menehtyä seuranta-aikana parodontaalisesti terveeseen henkilöön verrattuna.
Pussisen mukaan seuraava virstanpylväs aihealueen kartoittamisessa olivat immunologiset tutkimukset. Esimerkiksi Pussisen oman tutkimusryhmän vuonna 2005 julkaisemassa työssä seurattiin 10 vuoden ajan noin 1 000 potilasta, joilta oli mitattu seerumista tavallisimpien parodontiitin patogeenien vasta-aineet. Niillä potilailla, joiden vasta-ainetasot olivat korkeat, oli muihin verrattuna jopa yli kaksinkertainen todennäköisyys saada infarkti tai kuolla sydän- ja verisuonitautiin seuranta-aikana.
2000-luvulla sydän- ja verisuonitautien ja suuinfektioiden yhteydestä saatiin näyttöä myös eläinmalleissa. Eläintutkimuksissa mm. hiiriin ja myöhemmin myös sikoihin ja kanoihin infektoitiin parodontopatogeeneja. Tuloksena oli se, että ateroskleroosi lisääntyi eläimillä merkitsevästi.
Suuinfektioiden ja ateroskleroosin yhteyttä tutkittiin 2000-luvun alussa runsaasti myös ihmisillä.
– Oma ryhmämme julkaisi vuonna 2005 tutkimuksen, jossa oli selvitetty kaulavaltimon seinämän paksuuden yhteyttä parodontopatogeenien vasta-aineisiin noin tuhannella henkilöllä, Pussinen kertoo.
– Niillä, joilla oli seerumissa paljon vasta-aineita, oli keskimäärin paksumpi kaulavaltimon seinämä kuin muilla.
2010-luvulle tultaessa suuinfektioiden ja sydän- ja verisuonitautien yhteyttä on selvitetty paljon mikrobiologisissa tutkimuksissa. Niiden perusteella subgingivaalibakteereilla on selkeästi merkitystä elimistön systeemisen tulehdustilan kannalta. Geenitutkimus puolestaan on paljastanut sen, että alttius sydän- ja verisuonisairauksille ja parodontiitille voi perustua yhteiseen genotyyppiin.
Suomalaistutkijat ovat selvittäneet myös endotoksemian merkitystä sydän- ja verisuonitautien ja suuinfektioiden yhteydelle. Bakteeriperäiset virulenssitekijät saattavat toimia välittäjinä suun tulehduksen ja matala-asteisen systeemisen tulehduksen välillä. Parodontiitti on yhteydessä myös lipoproteiiniaineenvaihduntaan, ja mm. Pussisen oman ryhmän tutkimuksissa on ilmennyt, että parodontiitin hoito myös parantaa HDL:n eli ”hyvän kolesterolin” aineenvaihduntaa monella tavoin.
American Heart Associationin vuonna 2012 antamassa julkilausumassa todetaan, että parodontiitti on sydän- ja verisuonisairauksien itsenäinen riskitekijä. Tutkimustulokset eivät kuitenkaan tue kausaalista yhteyttä.
– Tarvitsemme vielä runsaasti lisää tietoa suuinfektioita ja sydän- ja verisuonitauteja yhdistävistä mekanismeista, ennen kuin voimme tunnistaa riskipotilaat, toteaa Pussinen.
Lähde: Dos. pirkko pussisen luento Suun infektioiden yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin – virstanpylväitä tutkimuksen kolmelta vuosikymmeneltä Apollonia Symposiumissa 10.3.2017.