Hammaslääkäri

Sunnuntai 26.05.2019

THL ei enää ota vastaan ilmoituksia hammasimplanteista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt lopettaa hammasimplanttien tiedonkeruun. Syynä ovat sekä THL:n rahoituksen väheneminen että hammasimplanttirekisterin puutteellisuudet ja niukka hyödyntäminen.


– THL:n budjettirahoitukseen on viimeisten vuosien aikana kohdistunut isoja supistuksia. Viimeisimmät yt-neuvottelut käytiin THL:ssä keväällä 2016, kertoo hammasimplanttitietojen raportoinnista vastaava ylilääkäri Jutta Järvelin.


Osaltaan THL:n päätökseen on vaikuttanut myös hammasimplanttitietojen puutteellinen kattavuus ja tietojen vähäinen muu hyödyntäminen. Tietojen saamisessa on lisäksi ollut aikaviiveitä.


– THL:n tavoitteena on, että hammas-implantteja koskevat tarvittavat tiedot saadaan tulevaisuudessa suoraan Kanta-palveluista. Tämä mahdollistaisi hammas-implanttitietojen keräämisen jatkossa sähköisesti, luotettavasti ja kattavasti koko maasta, toteaa Järvelin.


THL on kerännyt 1990-luvulta alkaen tietoja hammasimplanteista. Tietojen ilmoittaminen on ollut vapaaehtoista, ja ne on toimitettu paperisella lomakkeella. Tiedot ovat muodostaneet osan THL:n ylläpitämää implanttirekisteriä. Kerätyistä tiedoista on julkaistu tilastoja parin vuoden välein.
THL on lähettänyt kaikille hammas-implanttitietojen toimittajille asiasta kertovan kirjeen.