Post

TiedeuutinenTIL-solujen määrä ennustaa potilaan selviämistä nenänielun karsinoomasta

25.10.2018Laura Kimari
istock-syopasolut_ja_lymfootit
(Kuva: iStockphoto)

Immuunivasteella on nykytiedon mukaan suuri merkitys syövän leviämisen ja käyttäytymisen kannalta. Monissa syövissä ero kahden potilaan ennusteiden välillä voikin olla huomattava, vaikka kasvaimen tyyppi, levinneisyysaste ja hoito eivät poikkeaisi toisistaan. Elimistön tuottamien kasvainta infiltroivien imusolujen (TIL-solut) ennusteellista arvoa syövästä selviämisen kannalta on viime aikoina tutkittu monissa syövissä. On saatu viitteitä siitä, että suurella TIL-solujen määrällä on yhteys potilaan parempiin mahdollisuuksiin selvitä syövästä.

Nenänielun karsinooma kuuluu niihin syöpiin, joissa yksilölliset ennuste-erot ovat suuria. Tässä taudissa kuolleisuusluvut ovat korkeat, vaikka se havaittaisiin varhaisessa vaiheessa. Sairauden diagnostiikassa kaivattaisiinkin luotettavia histopatologisia markkereita, joiden avulla voitaisiin arvioida yksilöllistä immuunivastetta ja sitä kautta tarkentaa hoitovaihtoehtoja ja ennustetta.

Tuoreessa suomalaistutkimuksessa arvioitiin TIL-solujen ennusteellista arvoa nenänielun karsinoomassa suomalaispotilailla. Tutkimus on ensimmäinen, joka tehtiin nenänielun karsinooman ei-endeemisellä alueella eli Etelä-Kiinan ja Kaakkois-Aasian ulkopuolella. Edellä mainituilla alueilla nenänielun karsinoomaa esiintyy runsaasti.

Retrospektiivisen tutkimuksen aineistona oli 115 eri-ikäistä suomalaispotilasta, joilla oli diagnosoitu nenänielun karsinooma vuosina 1990–2009. Syöpien levinneisyysaste oli luokkaa 1–4, ja keskimääräinen seuranta-aika oli 60 kuukautta. Osaa potilaista hoidettiin sädehoidolla, osaa sekä sädehoidolla että solunsalpaajilla, ja muutama potilas sai palliatiivista hoitoa. Potilaiden syöpäkasvaimista löytyvien TIL-solujen määrä analysoitiin normaalin histopatologisen protokollan mukaan käyttäen hematoksyliini-eosiinivärjättyjä leikkeitä. TIL-solujen määrä tutkittiin erikseen kasvaimen stroomassa ja itse kasvaimessa. Tutkimuksessa suunniteltiin histopatologinen prognostinen malli, jossa syövät jaettiin korkean, keskimääräisen ja matalan riskin tyyppeihin sen mukaan, kuinka suuresta osasta kasvainsaarekkeita ja stroomaa TIL-soluja löytyi ja oliko kasvain keratinisoituvaa vai keratinisoitumatonta tyyppiä.

Tilastollisen analyysin perusteella todettiin, että potilaat, joilla kasvaimen sisäisten TIL-solujen määrä oli pieni, oli heikompi yleinen selviämisennuste kuin niillä, joilla tämä määrä oli korkea (riskisuhde 2,55). Ensinnä mainituilla potilailla oli myös huonompi tautikohtainen selviämisennuste (riskisuhde 2,02). Keratinisoituvat kasvaimet, joissa oli pieni kasvaimensisäisten TIL-solujen määrä, yhdistyivät vieläkin huonompaan yleiseen selviämisennusteeseen (HR 3,49) ja tautikohtaiseen selviämisennusteeseen (HR 2,97).

Yksilöllisen immuniteetin taustatekijöiden analyysi ei yleensä kuulu syöpäkasvainten histolopatogiseen rutiinitutkimukseen. Suomalaistutkijat kuitenkin suosittelevat, että nenänielun karsinoomassa sitä käytettäisiin, sillä TIL-solujen määrän analysointi on helppoa. Tutkijat toteavat myös, että TIL-solujen määrä kasvaimessa voisi olla hyvä apu hoidon suunnittelussa. Kun määrä on pieni, pelkkä sädehoito ei usein riitä, vaan se tulisi yhdistää solunsalpaaja- ja leikkaushoitoon aina kun mahdollista. Tulevaisuuden tutkimuskohde on, toimisiko immunoterapia hyvin tällaisissa syövissä.

Lähde: Almangush A, Ruuskanen M, Hagström J, Hirvikoski P, Tommola S, Kosma V-M. ym. Tumor-infiltrating lymphocytes associate with outcome in non-endemic nasopharyngeal carcinoma: A multicenter study. Hum Pathol 2018. Julkaistu verkossa 17.7.2018.

Lue myös
Etsitkö näitä?