Uutiset

TyöelämäToimivalla työnjaolla lisää terveyttä

21.3.2017Annariitta Kottonen
tyonjako_web

Suun terveydenhuollossa on jo pitkään hyödynnetty hammaslääkärin, suuhygienistin ja hammashoitajan välistä työnjakoa, eikä sote-uudistus ainakaan vähennä sen tarvetta.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta, kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannuksia. Uudistus aiotaan toteuttaa muokkaamalla rakenteita ja rahoitusta sekä uudistamalla toimintamalleja.

Hammaslääkäriliitto ja Suun terveydenhoidon ammattiliitto (STAL ry) ovat yhtä mieltä siitä, että väestön suun terveydenhuoltopalvelujen turvaamiseksi toimiva työnjako on välttämätöntä.

– Potilaan hoitaminen on yhteistoimintaa. Työnjaolla voidaan parantaa hoidon saatavuutta, vähentää kustannuksia ja lisätä työn mielekkyyttä, mutta tehtäviä ei pidä siirtää hallitsemattomasti ammattiryhmältä toiselle vain kustannusten karsimiseksi, toteaa Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Anja Eerola.

Potilaalla on oikeus hyvään hoitoon, ja terveydenhuollon palvelujen on oltava laadukkaita, turvallisia ja asianmukaisesti järjestettyjä. Hyvällä työnjaolla saadaan potilaalle toimiva hoitoketju ja vältetään päällekkäisyyttä potilaan hoidossa.

– Työnjaon lähtökohtina tulee olla potilasturvallisuus ja hoidon korkea laatu, ja sen on pohjauduttava säädöksiin, muistuttaa STAL:n puheenjohtaja Marjaana Nissinen.

Järjestöjen kokemus on, että säädöksiä ja viranomaisohjeita ei riittävästi tunneta – sen verran usein neuvoja työnjaon käytännön toteuttamiseen kysytään.

Keväällä 2016 järjestöt julkaisivat kannanoton työnjaon selkeyttämiseksi.

– Nyt ovat käytettävissä myös verkkosivut, jonne on koottu runsaasti asiaa työnjaosta sekä siihen liittyviä säännöksiä, kertoo sivut koostanut hammaslääkäri Anni Helkiö.

Työnjako on potilasta varten

– Työnjakomalleja kehitettäessä täytyy huomioida kunkin potilaan rooli hoitoketjussa ja tunnistaa potilaiden erilaiset tarpeet. Kaikille eivät esimerkiksi sovi monihuone- tai kerralla kuntoon -mallit, joissa hoitoa jaetaan monen ammattilaisen kesken, muistuttaa Helkiö ja painottaa potilaan kokonaishoidon koordinointia.

– Hoitosuunnitelma ja selkeät potilasasiakirjamerkinnät mahdollistavat toimivan työnjaon, jolle lainsäädäntö ja viranomaisohjeet luovat pohjan.

Laki ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta estä terveydenhuollon ammattihenkilöitä koulutuksensa, kokemuksensa ja ammattitaitonsa mukaisesti toimimasta toistensa tehtävissä silloin, kun se on perusteltua työjärjestelyjen ja terveyspalvelujen tuottamisen kannalta.

Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa joustavat ratkaisut, ei kaikkea työtä voi jakaa. Selkeä esimerkki on hammaslääkärien tehtäväksi määrätyt potilaan tutkimus, diagnoosi ja niihin perustuva hoitosuunnitelma.

Hammaslääkäreillä on myös lääkkeenmääräämisoikeus ja läheteoikeus röntgentutkimukseen. Suuhygienisteillä puolestaan on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus, ja uuteen säteilylakiin ehdotetaan rajattua läheteoikeutta suuhygienisteille.

– Yksi kysymyksiä herättänyt säädös on asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta, kertoo Eerola.

Asetusta (338/2011) on tulkittu niinkin, että alle 18-vuotiaiden ikäluokille ei olisi säädetty yhtään hammaslääkärin tutkimusta, vaikka sen 8 § vaikuttaa selkeältä: ”Oppilaan suun määräaikaistarkastuksen tekee hammaslääkäri, suuhygienisti tai täydennyskoulutuksen saanut hammashoitaja. Oppilaan suun terveystarkastuksiin sisältyy aina myös hammaslääkärin tutkimuksia, jotka kohdentuvat tarpeen mukaan.”

– Kunta ei voi jättää oppilaan suun terveystarkastuksista kokonaan pois hammaslääkärin tutkimuksia, vahvistaa esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen oikeusasiamiehen kansliasta.

– Oikeusasiamiehen laillisuusvalvontakäytännössä on korostettu sitä, että terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 22 §:n mukaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta voi päättää ainoastaan laillistettu hammaslääkäri.

– Kun hammaslääkäri on laatinut potilaalle hoitosuunnitelman mukaan lukien suunnitelma työnjaosta, määräaikaisista terveystarkastuksista ja ennaltaehkäisevästä hoidosta sekä arvio seuraavasta tutkimusajankohdasta, voivat suuhygienisti ja hammashoitaja ”astua remmiin” hoitosuunnitelman mukaisesti, toteaa Helkiö.

Kokonaisvastuu on potilaan tutkineella hammaslääkärillä.

Tunnista rajasi

Työnjaon lähtökohtana on, että kukin toimii peruskoulutuksensa mukaisissa tehtävissä, omalla ammattitaidollaan. Näin saadaan eri ammattilaisten laaja-alainen osaaminen hyödynnetyksi.

Kun työn uusjakoon käydään, on varmistettava riittävä osaaminen. Työnantaja vastaa siitä, että henkilöstöä käytetään niihin tehtäviin, joihin kunkin osaaminen riittää.

– Ammattiryhmien sisälläkin on jo peruskoulutuksien sisällössä eroja valmistumisajankohdasta ja oppilaitoksesta riippuen. Jos osaamisessa on puutteita, työnantajan on järjestettävä tarvittava koulutus ennen työnjaon toteuttamista, muistuttaa Nissinen.

Työnantajalla on siis työnjohdollinen vastuu tehtävänjaosta, toiminnan lainmukaisuudesta ja toiminnan valvomisesta, mutta tekemistään toimenpiteistä on jokainen terveydenhuollon ammattihenkilö ensisijaisesti itse vastuussa.

– Työntekijän pitää tunnistaa oma osaamisensa ja sen rajat. Jokainen vastaa itse siitä, mitä tekee tai jättää tekemättä. Vastuuta ei voi siirtää esimiehelle tai toiselle työntekijälle, Nissinen painottaa.

– Työnjakoa suunniteltaessa ja kehitettäessä on tärkeää kertoa, jos oma osaaminen ei riitä muuttuviin tai uusiin työtehtäviin.

Osaamisen kehittämisen tarve katsotaan aina työntekijäkohtaisesti. Keinovalikoimaa on työssä oppimisesta ja työpaikkakoulutuksesta aina ammatilliseen jatkokoulutukseen ja uudelleenkoulutukseen asti.

Voiko työntekijä kieltäytyä muutoksesta osaamisen puutteeseen vedoten?

– Lisäkoulutuksesta kieltäytymisestä en ole koskaan kuullut enkä heti keksi, millä perusteella siitä voisi kieltäytyä, aprikoi vt. toiminnanjohtaja Niina Nivala-Huhtaniska STAL:sta.

– Väliaikaisesti muutoksesta voisi kieltäytyä, jos tehtävien vaativuutta ei ole arvioitu eikä tehtävän siirrosta ja asianmukaisista korvauksista ole sovittu. Lisäksi laadukkaaseen työnkehittämiseen kuuluu, että konsultointimahdollisuudet ovat kunnossa.

– Työtehtävien muuttaminen olennaisesti edellyttää työntekijän suostumusta, mutta ei ole yksiselitteistä, milloin kyse on tehtävien olennaisesta muuttumisesta ja milloin työnantajan direktiovallan puitteissa tehtävästä muutoksesta, pohtii puolestaan Hammaslääkäriliiton neuvottelupäällikkö Lotta Lax.

Työtä uudelleen jaettaessa työn vaativuus yleensä lisääntyy, mikä tulee ottaa huomioon palkkauksessa.

– Jos tehtävien vaativuus olennaisesti muuttuu vähintään kahden viikon ajaksi, tehtäväkohtaista palkkaa tarkistetaan, jos se ei vastaa muuttuneita tehtäviä. Työnjaossa tehtäväkohtaisen palkan siis tulisi yleensä nousta.

– Joskus voi olla maksettu johonkin lisä- tai erityistehtävään lisäpalkkaa, ja kun tehtävä lakkaa, poistuu ymmärrettävästi myös lisä, täydentää Nivala-Huhtaniska.

Tarvitaan yhteinen näkemys ja luottamus

Työvoiman käytöstä ja tehtävien jakamisesta päättää ja vastaa työnantaja. Työnjaosta ja vastuista tulee työpaikalla kuitenkin olla yhteinen näkemys – yhteistoiminta on onnistumisen edellytys. Yhteistoimintaan kuuluvat henkilöstön kuuleminen, asioiden perusteiden selvittäminen ja vaikutusten läpikäyminen, työntekijöiden mahdollisuus esittää vaihtoehtoisia toimintatapoja ja niiden läpikäyminen sekä neuvottelu yksimielisyyden saavuttamiseksi.

Potilasturvallisuuden sekä potilaan, työntekijän ja työnantajan oikeusturvan kannalta työnjaosta on hyvä sopia kirjallisesti.

Jokaisen työntekijän tulee tietää tehtävänsä ja vastuunsa. Esimiehen on huolehdittava, että uusi työnjako käydään läpi koko työyhteisön kanssa sekä kunkin työntekijän kanssa henkilökohtaisesti, jos tämän työtehtävä muuttuu.

Työtä jaettaessa ovat tiimityö-, vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot keskeisiä kliinisen osaamisen lisäksi. Johtajilta ja esimiehiltä työnjako vaatii osaamista, kokonaisuuksien hallintaa sekä taitoa kuunnella ja työntekijöiltä joustavuutta ja halua oppia uutta.

Toimivassa tiimissä työntekijät ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään ja toimintamalliin ja pitävät itseään yhteisvastuussa suorituksestaan.

– Tehtävien siirtyessä ammattiryhmältä toiselle täytyy toiseen ammattilaiseen luottaa, Helkiö painottaa.

Työnjaon käsitteitä

TYÖNJAKO = koko työyhteisön toiminnan kehittämistä siten, että toiminta ja tehtävät järjestetään tarkoituksenmukaisella tavalla hoidon kokonaisuuden ja eri ammattiryhmien välisen osaamisen näkökulmasta
Suun terveydenhuollon eri ammattiryhmien keskinäisen työnjaon kehittäminen koskee hammaslääkäreitä, suuhygienistejä ja hammashoitajia.

TEHTÄVÄSIIRTO = tietylle henkilöstöryhmälle aiemmin kuuluneiden tehtävien sisällyttämistä myös jonkun toisen henkilöstöryhmän tehtäviin
Työtehtävä sisältyy peruskoulutukseen. Työnjaollisesti päätetään, kenen tehtävä se on työpaikalla. Jos työtehtävä siirretään muiden tehtäväksi, työnantajan tulee varmistaa perehdytys ja osaaminen.

TEHTÄVÄKUVIEN LAAJENTAMINEN = tietyn henkilöstöryhmän toimenkuvan uudistamista laajentamalla tehtäväaluetta ja kehittämällä osaamista
Kun ammattihenkilön tehtäväksi sisällytetään peruskoulutukseen kuulumaton tehtävä, on kyseessä tehtäväkuvan laajentaminen. Se edellyttää aina lisäkoulutusta, osaamisen varmistamisen sekä palkkauksen tarkistamisen.

Ammattihenkilöihin ja työnjakoon liittyvää lainsäädäntöä

  • Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994)
  • Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä (564/1994)
  • Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
  • Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011)
  • Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä (782/2014)
  • Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012)
  • Säteilylaki (592/1991)
  • Sosiaali- ja terveysministeriön asetus säteilyn lääketieteellisestä käytöstä (423/2000)
  • Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992)
  • Sosiaali- ja terveysministeriön asetus potilasasiakirjoista (298/2009)

Tämä artikkeli on julkaistu samaan aikaan Suomen Hammaslääkärilehdessä ja Suun terveydeksi -lehdessä.

Suun terveydenhuollon työnjaosta lisää Hammaslääkäriliiton verkkosivuilla.

Lue myös asiaa koskeva Hammaslääkärilehden pääkirjoitus.

Hoidon tarpeen arviosta tutkimukseen

Keskeinen osa potilaan hoitoa on hoidon tarpeen arvio, jossa selvitetään yhteydenoton syy, sairauden oireet ja oireiden luonne, vakavuus ja kiireellisyys sekä arvioidaan potilaan tarvitsema hoito ja mahdolliset hoito-ohjeet.

Arvion tulos voi olla myös se, että potilas ei tarvitse hoitoa. Arvion voi tehdä vain terveydenhuollon ammattihenkilö. Hoidon tarpeen arvio on eri asia kuin taudin määritys, joka suun terveydenhuollossa kuuluu hammaslääkärille.

Suun terveystarkastuksia voivat tehdä suun terveydenhuollon ammattihenkilöt.

Terveystarkastus sisältää suun, hampaiden ja kiinnityskudosten nykytilan kuvauksen. Kehittyvästä hampaistosta määritetään myös hampaiden puhkeamisen ja purennan kehityksen tila. Myöskään suun terveystarkastus ei sisällä taudinmääritystä.

Mikäli suuhygienisti tai hammashoitaja terveystarkastuksessa havaitsee sairauteen viittaavaa, ohjaa hän potilaan hammaslääkärin tutkimukseen ja hoidon suunnitteluun.

Potilaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta päättää laillistettu hammaslääkäri. Lisäksi hammaslääkärillä on oikeus määrätä lääkkeitä hammaslääkinnällisiä tai hammaslääketieteellisiä tarkoituksia varten sekä oikeus antaa potilaalle lähete röntgentutkimukseen. Hammaslääkärille kuuluu myös lääkintölaillisten todistusten ja lausuntojen antaminen.

Lue myös
Etsitkö näitä?