Post

Sote-uudistusValinnanvapauslaki uuteen valmisteluun

16.8.2017Annariitta Kottonen
suusote_verkkolehti

Hallitus päätti 5.7.2017 siirtää sote- ja maakuntauudistuksen voimaantuloa vuodella. Uudistus tulisi vaiheittain voimaan 1.1.2020 alkaen.

Perustuslakivaliokunta edellytti kesäkuun lopussa antamassaan lausunnossa useita muutoksia uudistusta koskevaan lakipakettiin erityisesti valinnanvapauslain osalta.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 14.7. virkamiesryhmän valmistelemaan uuden hallituksen esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslaiksi. Valmisteluryhmän puheenjohtaja on sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila, joka vastaa jatkossa valinnanvapausmallin valmistelusta. Ryhmän jäseninä on sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön asiantuntijoita.

Valmistelun lähtökohtana on hallituksen toukokuussa antama esitys, jonka valinnanvapausmalliin tehdään perustuslakivaliokunnan edellyttämät ja muut välttämättömät muutokset. Lisäksi laaditaan uusi vaikutusarviointi yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.

Asettamispäätöksen mukaan valmisteluryhmän on työssään kuultava tarvittavia asiantuntijoita. Hallituksen esityksen vaikutusarviointi on tehtävä yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa.

Liitto on painottanut mm. riittävän rahoituksen merkitystä suun terveydenhuollon valinnanvapauden toteuttamiselle, ja että sekä hammaslääkäriomisteisten pienten vastaanottojen että nykyisen julkisen palvelutuotannon tulee säilyä vahvoina toimijoina.

– Kritisoimme myös voimakkaasti uudistuksen aivan liian kireää aikataulua ja että suun terveydenhuollossa uudistus olisi pitänyt käynnistää ensimmäisenä ilman kokeiluja, joten nyt tuleva aikalisä on tervetullut, toteaa varatoiminnanjohtaja Anja Eerola.

– Liiton kritisoima pakkoyhtiöittäminen sai tyrmäyksen myös perustuslakivaliokunnalta. Valiokunta piti välttämättömänä, että maakunnilla on mahdollisuus ylläpitää omaa palvelutuotantoa. Vapaaehtoisia yhtiöittämisiä lienee kuitenkin tulossa, arvioi Eerola ja kertoo Hammaslääkäriliiton jatkavan vaikuttamistyötään. Ks. Hammaslääkäriliiton lausunto hallituksen asiakkaan valinnanvapausesityksestä.

Valmisteluryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi lähetetään lausunnolle marraskuussa. Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuun 2018 alussa.

Lue lisää sote- ja maakuntauudistuksesta alueuudistus.fi-sivuilta.

Norja pitäytyy alueellisessa suun terveydenhuollossa

Suomessa sote-palvelujen järjestämisvastuuta ollaan siirtämässä kunnista maakuntatasolle. Norjassa on ollut liikettä toiseen suuntaan: maan hallitus ehdotti maaliskuussa 2017 julkisen suun terveydenhuollon siirtämistä alueelliselta tasolta (fylkeskommune) kuntien vastuulle.

Ehdotus on kohdannut kovaa vastustusta. Norjan hammaslääkäriliiton mukaan muutosta ovat vastustaneet niin ammattijärjestöt, kunnat kuin alueetkin. Norjan hammaslääkäriliitto perustelee vastustusta muun muassa maakuntien hyvillä hoitotuloksilla ja sillä, että kunnilla ei ole valmiuksia ottaa vastatakseen suun terveydenhuollosta.

Asiaa on vatvottu, mutta kesäkuussa asia sai sinetin, kun Norjan kansanedustuslaitos Stortinget päätti pitää julkisen suun terveydenhuollon järjestämisvastuun alueellisena.

Lue myös
Etsitkö näitä?