Post

ArtikkelitValinnanvapauslakiesitys lähti eduskunnan käsittelyyn

9.5.2017Anu Tilander

Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvä valinnanvapauslakiesitys lähti hallitukselta eduskunnan käsittelyyn 9.5.

Valinnanvapauslain on tarkoitus tulla porrastetusti voimaan vuoden 2019 alusta lähtien.  Haluamansa suunhoidon yksikön asiakas voisi valita heti 1.1.2019 alkaen. Täysimääräisesti valinnanvapauden pitäisi olla käytössä kaikissa maakunnissa viimeistään 1.1.2023.

Hammaslääkäriliitto on arvioinut valinnanvapauslakia suun terveydenhuollon näkökulmasta ja vaikuttanut lain valmisteluun aktiivisesti koko valmistelun ajan. Liitto antoi lakiesityksestä lausuntonsa maaliskuun lopulla.

– Liitto on kritisoinut kapitaatiopohjaisen korvauksen sopivan huonosti suun terveydenhuoltoon. Kapitaation osuus onkin pudonnut aiemmasta 80 prosentista nyt tulleessa esityksessä 50 prosenttiin. Jotta valinnanvapaus toteutuisi tavoitellulla tavalla, tarvitaan erilaisia tuottajia – nykyisiä terveyskeskuksia ja erikokoisia yksityisiä toimijoita. Tuottajille asetettavat vaatimukset ja tuottajien saaman korvauksen määrittely ovat jatkossa seikkoja, joilla koko uudistus joko onnistuu tai kaatuu, toteaa toiminnanjohtaja Matti Pöyry.

Hän kuvaa lakiehdotusta monimutkaiseksi kokonaisuudeksi, jossa yritetään luoda aivan uudenlaiset mallit perusterveydenhuollon palveluille. Vaikeuskerrointa lisää suun terveydenhuollon osalta se, että se ei ole mukana eri maakunnissa tehtävissä piloteissa eikä esitettyä korvausmallia ole käytössä missään muussakaan maassa.

– On outoa, että suun terveydenhuollon palvelujen ehdotetaan käynnistyvän ensimmäisenä 1.1.2019 vaikka siltä osin tarvittaisiin erittäin huolellista vaikutusarvioinnin tekemistä. Aikataulu on liian tiukka, Pöyry painottaa.

Hammaslääkäriliiton valtuusto pitää kevätkokouksensa 12.–13.5. ja linjaa liiton kantaa lakiesitykseen.

STM:n tiedote 9.5. Hallitus esittää laajaa valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluihin
STM: Hallituksen esitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa 9.5.

Lue myös
Etsitkö näitä?