Ihmiset

TyöelämäTyöttömyyskassaan kannattaa liittyä nyt

18.4.2024Outi Hautamäki

Hyvinvointialueiden yt-neuvottelut antavat osviittaa siitä, että näköpiirissä saattaa olla myös hammaslääkäreihin kohdistuvia lomautuksia tai jopa irtisanomisia. Työttömyyskassaan kannattaa liittyä viimeistään nyt, toteaa Lakimiesten ja lääkärien työttömyyskassan (LL-kassa) kassanjohtaja Carola Ylenius.

Yleniuksen mukaan työttömyyskassan jäsenyys ei enää ole itsestäänselvyys nuorille. Hän kertoo, että Hammaslääkäripäivillä muutamat opiskelijat totesivat aiheesta keskusteltaessa, että eivät ole ajatelleet ryhtyä työttömäksi.

– Se on tietenkin hyvä, mutta työttömyysvakuutus on vakuutus muiden vakuutusten joukossa. Elämä ei ole aina ennustettavaa.

Ylenius muistuttaa, että ansiopäivärahaa ei voi saada liittymällä työttömyyskassan jäseneksi silloin, kun työttömyys tai lomautus on käsillä. Jäseneksi pitää liittyä etukäteen, ja lisäksi jäsenenä ollessaan pitää täyttää työssäoloehto.

 

Työttömyysturvan muutokset tuplaavat työssäoloehdon

Tällä hetkellä työssäoloehto on 26 kalenteriviikkoa, mutta maan hallituksen päättämien työttömyysturvan muutosten takia ehto nousee syyskuun alusta lähtien yhteen vuoteen.

– Nyt on siis oltava vähintään puoli vuotta kassan jäsen ja palkkatyössä, jotta voi saada ansiopäivärahaa. Syyskuun alusta alkaen työssäoloehto on yksi vuosi.

Yleisen epävarmuuden lisääntyessä Ylenius kannustaa erityisesti nuoria hammaslääkäreitä liittymään kassan jäseneksi. Työttömyyskassan jäsenyys kannattaa paitsi työttömyyden ja lomautuksen, myös muunlaisten tilanteiden varalta.

– Esimerkiksi koronapandemian alkaessa valtaosa Lääkärien työttömyyskassan asiakkaista oli lomautettuja hammaslääkäreitä.

Ylenius kertoo työttömyyskassan maksavan ansiopäivärahaa myös silloin, jos jäsen on saanut enimmäismaksuajan sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa, hän on edelleen työkyvytön, työnantajalla ei ole tarjota hänelle työkyvyn mukaista työtä ja eläkehakemus on hylätty tai sen käsittely on kesken.

Lakimiesten ja lääkärien työttömyyskassaan kuului vuoden 2023 lopussa ­2 865 hammaslääkäriä. Vuodesta 2021 määrä oli vähentynyt yli 80:llä. Ylenius arvioi, että muutos johtuu jäsenkunnan eläköitymisestä.

– Vuonna 2023 kassasta eronneista hammaslääkäreistä valtaosa (71 %) jäi eläkkeelle, 19 % siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi tai ammatinharjoittajaksi.

 

Jäsenmaksu on 42 euroa

  • LL-kassa on juristien ja lääkärien oma, yhteinen työttömyyskassa. Kassan jäsenyys ei sisälly Hammaslääkäriliiton jäsenyyteen.
  • Työttömyyskassasta maksettavan ansiopäivärahan tarkoituksena on turvata toimeentulo työttömyyden, lomautuksen tai osa-aikatyön aikana.
  • Kaikki palkansaaja-asemassa työskentelevät hammaslääkärit voivat liittyä LL-kassaan heti työ- tai virkasuhteen alkaessa. Myös opiskelijat voivat liittyä ollessaan työssä, eikä työn tarvitse olla oman alan työtä.
  • Jäsenmaksu on 42 euroa vuonna 2024.
  • Päätoimiset ammatinharjoittajat ja yrittäjät voivat liittyä Yrittäjä­kassaan.
  • Lisätietoa: www.ll-kassa.fi
Lue myös
Etsitkö näitä?