Post

HistoriaCarin Johansonin tie Pälkäneelle Birkan tilan omistajaksi

29.6.2016 Terhi Palomäki
kuva_1_cj_lukee

Pälkäneen paikallishistoria ja tämän henkeäsalpaavan monipuolisen ja lahjakkaan henkilön vaiheisiin perehtyminen ovat avanneet upeita näkökulmia naisten menestymismahdollisuuksiin niin maaseudulla kuin kaupungissakin 1900-luvun ensimmäisinä viitenä vuosikymmenenä. Naispuolisen kollegan vaiheiden tutkiminen on entisestään vahvistanut näkökulmaa siihen, että hammaslääkärin ammatti on sopinut jo tuolloin yhtä hyvin naisille kuin miehillekin.

Pirjo-Riitta Alvesalo on pro gradu -tutkielmassaan (1994) todennut, että naishammaslääkärit ovat olleet osaltaan rakentamassa suomalaista hyvinvointivaltiota ja ammattikuntansa varhaisella enemmistöllä luoneet esimerkin akateemisesta urasta, joka on sopinut hyvin naisille.

Vuonna 1900 naishammaslääkäreitä oli ammattikunnasta 7 prosenttia, kymmen vuotta myöhemmin 17 prosenttia ja vuonna 1920 jo 43 prosenttia. Vuoteen 1910 mennessä oli suomalaisen hammaslääkäritutkinnon suorittaneista naisia kahdeksan ja miehiä 34. Nämä yhteensä 42 hammaslääkäriä olivat voittopuolisesti ruotsinkielisiä. Näiden ensimmäisten, kokonaan suomalaisen tutkinnon suorittaneiden hammaslääkärien tausta oli hyvin yläluokkainen.

Vuonna 1943 naisten osuus ammattikunnasta oli jopa 83 prosenttia. Tänä päivänä Hammaslääkäriliiton mukaan jäsenkunnasta on 70,1 prosenttia naisia.

Carin Johansonin henkilöhistorian tutkiminen on myös antanut oivalluksia siitä, mitkä ovat olleet tuolloisen onnellisen elämän yksinkertaisia peruselementtejä: laaja ystävä- ja tuttavaverkosto, vilkas kulttuuri- ja henkinen elämä, itselle rakas työ sekä kirkollinen elämä ja luja kristillinen usko sekä kaiken kattavana ylivertaisena rikkautena rentoutuminen maaseudun rauhassa eläinten ja luonnon parissa.

Minulle kirjoittajana Pälkäneen paikallishistorian tutkiminen on ollut merkityksellistä omien sukujuurieni ollessa samalla seudulla, Luopioisten Aitoon kylässä. Carin Johansonin aikoinaan omistama Birkan tila on tämän tutkimuksen keskeinen innoittaja. Kaikki sai alkunsa vuonna 2014, kun hammaslääkärijärjestöt saivat yhteydenoton Pälkäneeltä: Birkan irtaimiston myynnin yhteydessä oli löytynyt merkittävä hammaslääketieteen historian kannalta kiinnostava jäämistö, jota pääsin ensimmäisenä hammaslääkärinä arvioimaan.

Carin Johanson – kauan unohduksissa ollut hammaslääkärikunnan vaikuttajanainen

Carin Johanson syntyi Kvillessä, Ruotsissa 10.2.1870 kuusilapsisen perheen kolmantena. Hän kävi Tukholman tyttölyseota ja kirjoitti sieltä ylioppilaaksi vuonna 1892. Hän tuli opiskelemaan hammaslääketiedettä Suomeen vuonna 1893 oltuaan sitä ennen vähän aikaa kirjoilla Uppsalan yliopistossa. Hän valmistui hammaslääkäriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1899 ja hänet laillistettiin vuonna 1900.

Ortodontiksi hän erikoistui Edward Anglen ohjauksessa USA:ssa vuosina 1905−1906. Hän työskenteli yleishammaslääkärinä Tampereella vuosina 1900−1910 ja sen jälkeen Helsingissä oikomishoitoon erikoistuneena hammaslääkärinä.

Hän oli mm. Suomen hammaslääkäriseuran ja Odontologiska samfundet i Finlandin sekä British Society for Study of Orthodonticsin kunniajäsen. Lisäksi hän oli muiden muassa myös European Orthodontia Societyn ja Anglen koulun alumniyhdistyksen kunniajäsen sekä esimerkiksi Ruotsin hammaslääkäriseuran kirjeenvaihtajajäsen.

Hän piti lukuisia esityksiä järjestöissä ja yhdistyksissä ja sai muiden muassa Suomen hammaslääkäriseuran kirjallisuuspalkinnon vuonna 1924. Hän toimi ammatissaan vuoteen 1942 asti ja oli lukuisten muidenkin alan seurojen ja yhdistyksen jäsen niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin Euroopassa ja USA:ssakin.

Elämäntoveri Kiki

Carin tutustui Sigrid Agnes Matilda ”Kiki” Tammelanderiin (s. 17.5.1866 Hauhon Kalailassa) muistitiedon mukaan Ruotsissa. Kiki toimi käsityönopettajana Hämeenlinnassa ja kävi vuonna 1886 Ruotsissa Salomonska slöjds -instituutin puukäsityökurssin numero 34 Flodan Nääsissä, jossa toimi August Abrahamsonin ja hänen sisarenpoikansa Otto Salomonin perustama käsityöseminaari vuosina 1872−1966. Kursseille osallistui paljon oppilaita ulkomailta.

Kvillen ja Flodan välinen etäisyys on vain 145 km. On siten mahdollista, että Kiki ja Carin ovat tavanneet tämän kurssin aikana Bohusläänin alueella, vaikkei tietojeni mukaan Carin ollut osallistujana ainakaan samalla kurssilla. Toinen mahdollinen paikkakunta tapaamiselle on ollut Tukholma, jossa Kikin sisar opiskeli ja Carin kävi lukiota.

On oletettavaa, että heidän välilleen on heti kehittynyt poikkeuksellisen vahva toveruus: sellainen suurenmoinen henkinen side ja kumppanuus, joka sai Carinin innostumaan muutosta Suomeen. Vuonna 1894 päivätyssä kirjeessään Carin kutsuu toveriaan ”rakkaaksi omaksi Kikikseen”, mikä kuvaa suhteen intensiteettiä ja lämpöä.

Vuosina 1888−1892 Kiki toimi opettajana Suomen talousseuran Naisten käsityökoulussa Turussa. Hän perusti myös suomalaisen taidekäsityönäyttelyn vuosiksi 1893−1900 Helsinkiin. Käsistään taitava Kiki toimi myöhemmin myös hammasteknikkona ja Carinin vastaanotolla vastaanottoapulaisena.

Sigrid ”Kiki” Tammelander Carin Johansonin vastaanottohuoneessa.

Carin ja Tammelanderien sukuyhteisö

Tutustuessaan Kikin perheeseen ja laajaan Tammelanderien kulttuurisukuun Carin on samalla kotiutunut ja verkostoitunut vahvasti Suomeen ja Sydän-Hämeeseen. Tammelanderit olivat ruotsinkielisiä, ja heidän sukuyhteisöään oli Pälkäneen Iltasmäessä useilla tiloilla sekä vakituisina että kesäasukkaina. Päästyään tutustumaan Kikin juuriin maaseudulla Carin on ilmiselvästi ihastunut paikkakuntaan ja hämäläiseen luontomaisemaan niin paljon, että on halunnut ostaa itselleen tilan samoilta seuduilta.

Birkaan ja Carinin elämään oleellisesti liittyvät Tammelanderit olivat hauholaisen nimismies Bernd Adam Tammelanderin (1807−1870) jälkeläisiä. Bernd Adamilla oli kaksi vaimoa, joista Adelaide ”Adele” Louise Katarina os. Grahn (1827−1904) oli Kikin äiti. Tiettävästi lapsia oli yhteensä 25.

Kikin sisarista Katarina Amanda ”Malin” Tammelander (1846−1925) piti täyshoitolaa Kiviranta-nimisessä talossa Pälkäneen Iltasmäessä Birkan naapurissa. Kikin kaksi muuta sisarusta Emilia Lovisa Bernardina ”Emmy” (1855–1938) ja Theresia Rosalie Adelaide ”Rosa” (1853−1952) omistivat Koto-nimisen paikan niin ikään Iltasmäessä Mallasveden äärellä kävelymatkan päässä Birkasta. Kodossa pidettiin myös kesävieraita, ja siellä jatkoivat tätä toimintaa myöhemmin Emmyn lapset Helvi ja Astrid.

Kikin sisarpuoli Emilie Matilda ”Titti” Tammelander (1837−1928) oli myös vaikuttajanaisia: hän on ollut Hämeenlinnan käsityökoulun johtaja ja myöhemmin talousseuran Naisten käsityökoulun johtajana Turussa. Hän on niin ikään käynyt Ruotsissa opintomatkalla Suomen talousseuran apurahan turvin. Hän lienee vaikuttanut Kikin käsityönopettajauraan Turussa. Titti asui aikoinaan Ada-siskonsa kanssa  Birkan lisärakennuksessa ”Pikku-Birkassa” eli hänelläkin säilyivät siteet Pälkäneelle.

Kikin sisarista Hilma Edit Ernestine ”Himmi” (1869−1939) oli naimisissa asianajaja Aksel Alanderin (1868−1932) kanssa. He viettivät kesät Pälkäneellä vuosien 1900−1910 aikana omistamassaan Närin kartanossa Kaitamontien varressa muutaman kilometrin päässä Birkasta. Carinin päiväkirjamerkinnän mukaan Alander tuolloin ilmeisesti rakennutti (silloisen) Närin päärakennuksen. Kyseinen päärakennus on palanut myöhemmin tulipalossa, ja nykyinen Selim A. Lindqvistin suunnittelema Närin jugendkartano on rakennettu vuonna 1920.

Närissä on vaikuttanut myös Kikin vanhempi sisarpuoli Adamina Aurora ”Ada” Tammelander (1839−1930), joka oli jo 1872 tullut sinne hoitamaan tilan maitotalouspuolta ja uudistanut meijerituotannon nykyaikaiseksi. Hän oli opiskellut meijerialaa Ruotsissa ja Tanskassa asti.

Hän oli myös Pälkäneen ompelu- ja keskusteluseuran kantava voima ja kuului muiden muassa paikkakunnan vaivaistaloa valmistelevaan komiteaan sekä diakonissayhdistykseen. Hevoset ja uupumaton ponnistelu eläinsuojelun hyväksi olivat myös Adalle erityisen tärkeitä.
Kikin metsänhoitajaveli Knut Alfred Alexis Tammelander (1863−1915) puolestaan omisti lähistöllä sijaitsevan Ruokolan kartanon vuosina 1905−1914, mutta myös hän on ollut omistajana ja tilanhoitajana Närin kartanossa ennen sen myymistä Alanderille.

Carin Tammelanderien sukukuvassa.

Rakas, ihana Birka

”Foro till Timonens buss klockan 6:45 och lämnade för sommaren det kära och ljuvliga Birka. Nu börjas malningen i “Gnättekvarnen”, men God är god som låter mig ha krafter att åter börja mitt arbete!” Näin Carin kirjoitti 14.8 1933 päiväkirjassaan, kun pitkä kesä Birkan maaseutukodissa Pälkäneellä päättyi, ja työt alkoivat Helsingissä.

Myöhemmin hyvin tärkeäksi ja rakkaaksi paikaksi muodostuneen Birkan Carin Johanson osti 1910 Aksel Alanderilta, Kikin sisaren puolisolta. Birkan palstatila Mallasveden äärellä on erotettu Heikkilän perintötalosta nro 8 Pälkäneen Harhalan kylän Iltasmäessä. Tilan pihapiiri muodostui päärakennuksen lisäksi kolmesta lisärakennuksesta, tallirakennuksesta, saunasta ja puutarhasta. Tontti oli lohkomistilanteessa 1,89 hehtaarin suuruinen.

Birka vuonna 1910.

Selvitysteni ja tutkimieni asiakirjojen mukaan Carin ei voinut ostaa tilaa omiin nimiinsä ”poliittisen tilanteen” takia ja koska hän oli Ruotsin kansalainen. Tuolloin elettiin Suomen historiassa sortokausiksi kutsutun ajanjakson jälkimmäistä vaihetta 1908−1917 ja juuri vuonna 1910 annettiin laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä, joka käytännössä riisti Suomen senaatilta ja eduskunnalta lähes kaiken lainsäädäntövallan. Venäjä tunsi epäluuloa myös Ruotsin valtiota ja ruotsalaisuutta kohtaan. Kauppakirja tehtiin näistä käytännön syistä Kiki Tammelanderin nimiin maaliskuussa 1910, mutta kauppahinnan maksoi todellisuudessa Carin 24.10. allekirjoitetulla asiakirjalla. Lainhuuto tilaan haettiin Kikin nimissä kaksi kertaa: 1.4.1912 ja 22.9.1915.

Lainhuutokortti Birkan tilaan vuodelta 1912.

Carin rakennutti Birkan päärakennukseen lisätiloja ja -kerroksen vuonna 1911, ja siitä pitäen ulkoisena tunnusmerkkinä punaiselle päärakennukselle ovat olleet valkoiset nurkkalaudat, ikkunanpokat ja -laudat sekä ikkunaluukut sydämenmuotoisin koristeleikkauksin.

Hämmentävä yksityiskohta omistussuhteissa on, että vasta päiväyksellä 17.3.1928 löytyy Carinin ja Kikin signeeraama kauppakirja, jossa jälkimmäinen ”myi” tilan 100 000 markan kauppahintaan edelliselle. Asiakirjassa todetaan virallisen omistuksen siirron tapahtuvan Carinille kuitenkin Kikin kuoleman jälkeen.

Vuonna 1935 tehdyssä testamentissaan Kiki vielä varmuudeksi kertoo tilan tosiasiallisesti kuuluvan Carinille. Hän kirjasi erikseen, että mikäli Carin kuolisi ennen häntä, tila pitäisi luovuttaa hänen jälkeensä Carinin määrittelemään hyväntekeväisyyskohteeseen, mahdollisesti naisten eläkeläiskodiksi. Tällaisesta toiveesta löytyy myöhemmin mainintoja Carinin omasta testamentistakin.

Birka vuonna 2014.

Elämää maaseudulla

Aluksi Carin vietti Birkassa pääosin kesäajat ja pidemmät juhlapyhät, mutta kirjeessään verottajalle hän totesi lopettaneensa 20.5.1942 kokonaan hammaslääkärin ansiotyön huonontuneen näkönsä vuoksi ja muuttaneensa tuolloin pysyvästi Birkaan.

Birkan hiekkapohjaisilla pelloilla hän viljeli perunaa sekä muita juureksia, kuten turnipseja ja porkkanoita sekä kasvatti omenoita ja päärynöitä. Hän viljeli hernettä, ruista, kauraa, heinää ja apilaa sekä piti lehmiä, kanoja ja muutamaa kukkoa. Lehmien hoito, maidon rasvaprosentin ja määrän tarkkailu, saadut myyntitulot sekä ”assistenttien” käynnit maidon laatua valvomassa on kuvattu tarkoin.

Hannu Vuorensola kuvaa kirjassaan Pälkäneen historia II, että sodan jälkeen menestyivät vain sellaiset karjarodut, jotka tulivat toimeen kotoperäisellä ruokinnalla. ”Hyviin tuloksiin pääsi myös Carin Johansonin Ayshire-karja”, Vuorensola erikseen mainitsee.

Mielenkiintoinen tieto on, että kanoja ja kukkoja tuotiin Birkaan Rabbelugnista, neiti Eva Wreden kartanosta Kouvolasta, jossa oli kuuluisa hevossiittola. Carin vieraili Rabbelugnissa muun muassa vastasyntyneen huippuvarsan ristiäisissä kesällä 1933 ja sai sieltä valtavasti kartanoelämään ja maatilan pitoon liittyviä vaikutteita.

Birkan tilaa hoitivat oletettavasti palkatut tilanhoitajat. Ainakin Sivenius-niminen pehtoori vastasi talon töistä 1930-luvulla vaimonsa Sallyn kanssa, joka oli karjakko. Kotiapulaisena oli pitkään Ateli Virtanen, joka oli alun perin Malinin, Kikin sisaren palveluksessa. Myöhemmin Kikin roolina oli olla Birkassa lähinnä taloudenhoitajana, jolloin Ateli oli Kikin apuna. He kaikki hoitivat tilan töitä ja vastasivat kukin omalta osaltaan myös omenien, munien ja viljan myynnistä. Joskus munia tai omenoita tuli Birkasta laatikollisia Helsinkiinkin Annankadulle ja Kalevankadulle, joissa Carin asui talvisin.

Hevoset olivat Carinille erityisen rakkaita. Vuonna 1933 Birkassa laidunsivat Halo ja Lotta, ja myöhemmin Hilkka, joka joutui sotaankin. Sieltä sotamies Niilo Järvinen, jonka hoitoon rintamalle Hilkka annettiin, kirjoitti ainakin kaksi kirjettä Carinille kertoen Hilkan voinnista ja kuulumisesta rintamalta vuonna 1939 ja 1940. Sotamiehen palattua haavoittuneena kotiinsa hän pahoitteli kirjeessä, ettei päässyt itse tuomaan Hilkkaa kotiin.

Kivirannan nykyisen omistajan, vuonna 1930 syntyneen rouva Tuomi Borgin (os. Salmenkallio) mukaan Hilkka kävi ainakin välillä lomilla kotona. Se oli oppinut pahoja tapojakin sodassa, kuten avaamaan turvalla portin, ja oli tullut kutsumatta naapurienkin pihaan syömään. Tuomi Borg muistaa Kikin sanoneen: ”Hilkka stupade i kriget”. Tämä samainen, naapuritalossa jo tyttöikäisenä kesät asunut rouva muistaa Carinin tarjonneen hänelle tuolloin turnipsipellon kitkemisestä ”aderton penni meter”, mutta tehdystä työstä ei loppujen lopuksi koskaan kyseistä palkkaa tullut.

Carin opetti Tuomi Borgin mukaan heille, Kivirannan professori Salmenkallion lapsille, ruotsinkieltä. Idean takana oli rouva Salmenkallio, joka tiesi Carinin tarvitsevan tuolloin ylimääräistä rahaa. Tuomi muistaa, että Kikille puhuttiin suomea, mutta Carinin kanssa vain ruotsia. Hänelle Carin ei koskaan puhunut kotimaastaan Ruotsista, mutta sen sijaan tämä osasi laulaa. Tuomi muistaa Carinin sanoneen: ”Jag tog min luta och sjöng till månen”.

Carin kertoi Salmenkallion lapsille jännittäviä tarinoita esimerkiksi merikapteenista, jonka vaimo synnytti merillä: ”Vaimo kuoli ja kapteeni rukoili Jumalalta apua, jolloin hänen rinnoistaan alkoi tulla maitoa.” Toisessa Carinin tarinassa hammas irtosi ja se istutettiin takaisin niin lujasti, että se juurtui ja oli niin luja ”att det blev inte ett enda hål”. Tuomi Borg ja lähistöllä aikoinaan asunut Erkki Rissa muistavat pitkän, tummassa berberitakissa kulkeneen Carinin kutsuneen tuolloista Norjasta tuotettua koiraansa maantiellä kävellessään: ”Komm Misa, komm!”

Carinille kesän 1933 kohokohta oli Kikin sisaren tyttärentyttärien, Pian ja Babbenin pitkä vierailu Birkassa. Babben oli Carinin kummityttö. Carin viihdytti vieraitaan sydämensä kyllyydestä. Hän teetti pihaan tuolloin tyttöjen kauan toivoman keinun sekä rakensi hiekkaleikeissä hiekasta muiden muassa hevosen ja kärryt, mikä herätti ihastusta tytöissä. Hän ui ja saunoi tyttöjen kanssa sekä askarteli näille kaikkea pientä mukavaa, kuten vaikkapa saranoilla varustetun talonmuotoisen säästölippaan ja munanmuotoisen rahapussin. Hän lauloi ja piirsi heidän kanssaan ja opetti tytöille jopa kitaran- ja luutunsoittoakin.

Päiväkirjasta löytyy 30.7.1933 tehty merkintä: ”Piirsin yläkerran hallin muuriin Pyhän Apollonian kuvan”. Muistiinpano on kiinnostava, koska Birkan päärakennuksen yläkerran eräässä, todennäköisesti entisessä Carinin huoneessa, on vielä nyt vuonna 2016, kaunis, tosin jo ymmärrettävästi huonokuntoinen tapettiboordi, jossa on kellertävällä pohjalla punaruskea ”tre kronor” -aihe. Taustalla on lisäksi ruotsinsinisiksi maalatut kaapinovet. Myös boordin täytyy olla käsitykseni mukaan Carinin itsensä piirtämä, sillä kuka muu maalaisi Hämeessä seinäkoristeisiin tyypilliset ruotsalaiset tunnukset. Sama kruunuaihe löytyy lisäksi irrallisena vesiväriluonnoksena Carinille tulleiden kirjekuorten joukosta.

Carin Johansonin piirtämä Pyhä Apollonia Birkan päärakennuksen muurissa.

Tre kronor -aihe tapettiboordissa.

Carinin kesään kuuluivat yksinkertaiset kesäruuat, erityisesti kalat, kaalikääryleet, hiivaleipä ja oman maan juurekset. Hämäläiseen luontoon kuuluvat kasvit, ja helteisen kuuman kesän luonnonilmiöt olivat päiväkirjassa jatkuvan tarkkailun kohteena. Kaunis maisema, rehevä ympäristö ja järvenranta, säätila, peltojen maaperä, kuivuus ja satotilanne sekä vaikkapa perhoshavainnot tulevat kuvatuksi erityisen hyvin. Oma kesäpälkäneläinen sydämeni riemuitsi päiväkirjaa tutkiessani näistä itsellenikin tutuista asioista.

Carinin tavoin Kikikin oli eläinten suuri ystävä. Päiväkirjassa lukee: ”Minun täytyy jatkuvasti ihailla Kikin vähintäänkin ihailtavaa tapaa voittaa koirien luottamus. Hänestä tulee välittömästi koirien ’jumalatar’ ja hän voittaa täydellisesti niiden sydämen”.

Kiki Tammelander kuoli 17.12.1945 Birkassa, ja hänet on haudattu Pälkäneen hautausmaalle äitinsä Adelen ja sisaruksiensa Malinin, Adan,Titin, Eliksen, Annan, Rosan ja Emmyn sekä Emmyn tyttärien kanssa Tammelanderien sukuhautaan. ”Vårt innerligaste deltagande i eder djupa sorg, vid eder hjärtegoda vän, fröken Sigrid Tammelanders bortgång. God give eder kraft att bära denna tunga sorg”, lukee eräässä Carinin jäämistön säilyneessä adressissa.

Carin sai lainhuudon Birkaan ja siihen kuuluneeseen Kikin nimissä olleeseen Kiikilä-nimiseen peltopalstaan sekä muihin itse vuosien varrella ostamiinsa peltotilkkuihin vasta 18.1.1951 selvitettyään ensin monimutkaiset omistusoikeuksien siirtymiset. Muntierinkinmäen, Kivelän, Haan, Hiekkapellon, Pajulan ja Harjun palstat olivat vuosia olleet ”maaherran päätöksellä” Carinin omaisuutta, mutta niihinkin tehtiin lainhuuto samassa yhteydessä.

Elämäntoverinsa Kikin kuoleman jälkeen silloin 75-vuotias, jo hieman raihnaiseksi tullut Carin oli Birkassa luonnollisestikin yksinäinen. Aiemmasta suuresta ja tiivistä yhteisöstä ei enää monta ollut jäljellä. Tästä kaukainen ystävätär Kanadasta mainitsee pahoittelunsa kirjeessään Carinille.

Kaikki muuttuu

Neljän vuoden päästä, vuonna 1949, oli Kotoon tullut kesävieraaksi sairaanhoitaja, farmaseutti Ann-Marie Dyhr (1890−1982). Carin kuvaa erillisessä muistiinpanotekstissään ensikohtaamistaan ”reumatismin runtelemaksi” luulemansa, hänelle ”vanhaksi eläkeläiseksi” kuvatun naisen kanssa: ”Ei jälkeäkään reumatismista, päinvastoin hänen käyntinsä oli kevyttä ja rytmikästä ja kaunista; niin viehättävä, säteilevä ja energinen nainen! Den dagen vill jag aldrig glömma bort. Päivästä tuli elämäni käännekohta.”

Pian tämän kohtaamisen jälkeen Ann-Marie Dyhr muutti Birkaan ja hoiti Carinia ja tämän asioita tästä eteenpäin. Siteet Kikin sukulaisiin katkesivat, samoin yhteydenpito ehkä joitakin kirjeitä lukuun ottamatta. ”Myös kaikki hauskanpito loppui Birkassa!”, aikalaiset ovat tilanteesta kertoneet. Mutta Carinille sairaanhoitaja Dyhr on mahdollisesti ollut kaivattu uusi elämäntoveri − ainakin hän huolehti heikkenevän terveyden omaavasta Carinista ja tämän taloudesta Birkassa loppuun asti.

Carin testamenttasi 15.5.1951 koko omaisuutensa kaikkine palstoineen, peltoineen ja irtaimistoineen Ann-Marie Dyhrille. Testamentissaan Carin kirjoitti:
”Hon har med outtröttlig omsorg skött mig under mina långa och tålamodsprövande sjukdomstillstånd och dessutom visat en samvetsgrann omvård om mig och all min egendom, utfört allehanda krävande, dagligen förekommande arbeten i hemmet och på gården samt därjämte varit mig och gården till en oskattbart ekonomiskt stöd − ja, utan hennes hjälp hade jag dessa hårda tider ej förmått upprätthålla mitt hem och gård.”

Koneella kirjoitettu testamentti on poikkeuksellisen voimakkaasti Ann-Marien kykyjä ja ominaisuuksia ylistävä. Tässä testamentissaan Carin myös antoi siunauksensa eräänlaisen naisten eläkeläiskodin perustamiseksi Birkaan, mutta jätti kaiken Ann-Marien päätäntävaltaan.

On hyvä todeta, että heidän tuttavuutensa oli kuitenkin tässä testamentin laatimisvaiheessa kestänyt vasta kaksi vuotta, ja että Carinin näkökyky, terveys ja taloudellinen tilanne olivat tuolloin jo voimakkaasti heikentyneet. Paikkakunnalla kuulee Carinin viimeisten hetkien tapahtumista monenlaista tarinaa useilta tahoilta, myös omakustanteiseksi satiirikirjaksi kirjoitettuna.

Näiden tarinoiden todenperäisyyttä ei voida enää todentaa. Monet aikalaiset ovat kuitenkin kuulleet Carinin toiveesta tulla haudatuksi Pälkäneen hautausmaalle. Myös rouva Tuomi Borg muistaa Carinin sanoneen, että kuuluu ”tänne”, eikä ikävöivän Ruotsiin, vaikka olikin sisarustensa kanssa vilkkaassa kirjeenvaihdossa.

Silti Carin rakasti ja ihaili myös isänmaataan ja sen kauneutta. Hän halusi ”tuottaa Ruotsille kunniaa myös omalla työllään” sekä toiminnallaan, esimerkiksi pitämällä ruotsalaisuuden päivän nappia takinrinnassaan Helsingin kaduilla Ruotsalaisuuden päivänä 1933 kieliriidan ollessa tuolloin kiihkeimmillään kaduilla ja yliopistomaailmassa.

Hän myös kirjoitti ruotsin kielen uhatusta asemasta useaan otteeseen päiväkirjassaan. ”Fregattimme kaatumisesta” kertovassa katkerassa 43-säkeistöisessä ”kronikassa” Carin kuvasi melko seikkaperäisesti tunnelmiaan Suomen hammaslääkäriseuran vaalikokouksesta vuonna 1935. Siinä Juuso Kivimäki valittiin seuran puheenjohtajaksi Per von Bonsdorffin väistyessä tehtävästä. Samalla seuran virallinen kieli muuttui suomeksi ja nimi vaihtui, mikä oli Carinille ymmärrettävästi katkeraa. Purjelaiva on kronikassa symboli aiemmalle sopuisalle ruotsinkieliselle Finska Tandläkarsällskapetille.

Carinin viimeiset vaiheet

Carin Johanson kuoli 83-vuotiaana Birkassa 2.3.1953. Silloin oli erityisen kylmä maaliskuu (Erkki Rissan mukaan). Kuolinsyyksi on virkatodistukseen kirjattu ”Embolia et Thrombosis cerebri—-cardiosclerosis”.

Carin oli kirjoilla Olaus Petrin seurakunnassa Helsingissä, koska oli edelleen Ruotsin kansalainen. Olaus Petri on Ruotsin kirkon ulkomaanseurakunta ja se on perustettu hengelliseksi kodiksi Suomessa tilapäisesti tai pysyvästi asuville Ruotsin kansalaisille. Siunaustilaisuudessa professori Yrjö Selin soitti sellolla Bachin Arioson.

Kirkkoherra Folke Palmgren suoritti siunauksen ruotsin sinikeltaisilla väreillä verhotun arkun ääressä ja puhui vainajan monipuolisesta lahjakkuudesta: ”Hän oli uranuurtaja alallaan, mutta sen lisäksi harrasti monin tavoin taidetta ja paneutui lukuisiin käytännöllisiin kysymyksiin.”

Professori Selin soitti Melartinin sävellyksen Oi Herra. Helga Dyhr esitti Jacob Tegengrenin virren. Omaisten kukkatervehdysten jälkeen muiden muassa Suomen hammaslääkäriseura ja Odontologiska Samfundet i Finland laskivat seppeleen kunniajäsenensä arkulle. Hammaslääkäri Leena Helin puhui kiittäen taitavaa opettajaansa.

Carin Johanson tuhkattiin Helsingin krematoriossa 9.3.1953. Uurna laskettiin Kvillen vanhaan kirkkomaahan 26.3.1953 samaan hautaan isän, äidin ja Anna-sisaren kanssa. Hautapaikan löytymiseen syksyllä 2015 johti löytämäni Carinin testamentti ja sen yhteydessä ollut virkatodistus. Pälkäneellä yleisesti tiedetty Birkan omistajan toive tulla haudatuksi Tammelanderin sukuhaudan läheisyyteen ei siis jostain syystä toteutunut. Ann-Marie Dyhr sai lainhuudon Birkaan vuonna 1954 hankittuaan virkatodistukset ja vaaditut selvitykset Ruotsista Carinin sisaruksilta testamentin toimeenpanoa varten.

Lopuksi

Itsenäiset, poikkeuksellisen lahjakkaat Tammelanderien naiset muodostivat laajan sukuverkoston ja merkittävän ruotsinkielisen yhteisön Pälkäneellä. He antoivat Carinille varmasti useiden vuosikymmenten ajan sellaista suurta, omaa sisarusparvea korvaavaa tukea ja älyllistä toveruutta, joiden avulla Carin nousi Suomessa uranuurtajaksi alallamme ja erityisesti oikojahammaslääkärinä.

Oikomishoitoa käsittelevien lukuisten julkaisujen lisäksi hän kirjoitti muiden muassa follikulaarikystista, odontoomasta, kaksostutkimuksista sekä perimän ja ympäristön vaikutuksista hammas- ja leuka-anomalioihin. Lisäksi hän kirjoitti ravinnonpuutteen vaikutuksista asentoanomalioiden korjaukseen sekä esimerkiksi artikkelin ammattikunnan naisistumisesta. Hän pohti, oliko ilmiö etu vai haitta. Merkittävä julkaisu on myös Edward H. Anglen muistokirjoitus vuodelta 1930.

Hänen monipuolisuutensa ja kiinnostuksen kohteensa muillakin aloilla olivat laajuudessaan vailla vertaa: Moraalin kehitys, Teollisuus ja naiskysymys, H.C. Andersen, Victor Hugo, Ajatuksen ja ilmaisunvapaus, Individualismi ja vaikkapa Kodin ja kauneuden merkitys olivat otsikkoja vihkosissa, jotka ovat olleet hänelle tärkeää luettavaa. Nämä julkaisut ovat hänen omakätisesti signeeraaminaan tallessa vielä tänä päivänä.

Kauneutta hän on pohtinut paljon jo työnsäkin puolesta. Greta Carbo oli hänen mielestään, paitsi aikakautensa kaikkein lahjakkain ja taitavin näyttelijätär, myös niin ylivertaisen kaunis, että hän kirjoitti vuonna 1933: ”Jos kirjoittaisin oppikirjan kasvojen piirteiden harmonisista suhteista, laittaisin ensimmäiseksi kuvaksi Greta Carbon kasvot, joilla osoittaisin teorian soveltuvuutta käytäntöön. Sen harmonisempia kasvoja ei ole olemassakaan!” Samana vuonna Carin kävi katsomassa viitisen kertaa Carbon elokuvan Sinun tahtosi mukaan (As You Desire Me).

Kauneudentaju, muotoon liittyvä hahmotuskyky ja oivalliset käden taidot ovat olleet Carin Johansonin ammattitaidon tärkeä perusta. Hän on tavoitellut oikomispotilaiden kannalta esteettistä lopputulosta ja saanut vielä vuosienkin päästä valokuvien kera palautetta onnistuneesta työstään. Hän itse kiitti useasti päiväkirjassaan ”Jumalaa, joka auttoi häntä onnistumaan vaikeissa ja haastavissa tapauksissa”.

Kaupungissa hän koki olevansa ”oravanpyörässä”. Pälkäneellä Birkassa Carinin silmä ja sielu ovat saaneet levätä ja siellä hän on voinut ammentaa työhönsä ihanasta luonnosta kauneuden voimaa.

”Måtte God även under det kommande året låta sin nåd och sin välsignelse följa mig så som han gjort I år. Lov, tack och pris ska dig Fader Käre!” päätti Carin päiväkirjansa  joulukuussa  1933 tyytyväisenä ja tulevaisuuteen luottavana.

Carin ja Kiki 1930-luvulla Birkan vehreässä kesässä.

Lähteet

  • Aamulehti 1953. Mikrofilmiaineisto ajalta 1.–31.3. Tampereen kaupunginkirjaston sanomalehtiarkisto.
  • August Abrahamsons stiftelse. Oppilasmatrikkeli. Sähköpostitse annettu tiedonanto kirjoittajan hallussa.
  • Alvesalo P-R. Pro gradu -tutkielma: Naiset, koulutus ja hammaslääkärin ammatti Suomessa. Turun Yliopisto. Historian laitos. 1994.
  • Alvesalo P-R. Suomalaisen hammaslääkärikunnan naisvaltaisuus historiallisena ilmiönä. Suom Hammaslääkäril 2000; 7 (13): 756-65.
  • Birkan tilaan liittyvät kauppa- ja lainhuudatusasiakirjat. Hämeenlinnan maakunta-arkisto.
  • Johanson-suvun hautakirjat. Kvillen pastoraatin arkisto.
  • Johanson Carin. Kirjeet, lehtileikekokoelmat, kirjoitelmat. Carin Johansonin arkisto, Åbo Akademi.
  • Johanson Carin. Päiväkirjat 1933. Yksityisomistuksessa, kopiot kirjoittajan käytössä.
  • Johanson Carin. Studentföreningen Verdandis småskriftelser-vihkoset ,kirjoitelmat, luonnokset, irtokirjekuoret. Kirjoittajan kokoelmat.
  • Jutikkala E, Nikander G. Suomen kartanot ja suurtilat  III. 1945.
  • Kunnallistiedot 1953. Mikrofilmiaineisto ajalta 1.-31.3. Luopioisten kirjaston sanomalehtiarkisto.
  • Kottonen A. Carin Johansson − ortodontian kosmopoliitti. Suom Hammaslääkäril 2015; 22 (9): 8–11.
  • Palomäki T. Carin Johansson kukitettiin synnyinseudullaan Kvillessä. Suom Hammaslääkäril 2016; 23 (1): 43.
  • Siven G. Suomen hammaslääkäriseuran historia 1892−1942. 1943.
  • Vuorensola H. Pälkäneen historia I ja II. 1988.
  • Verkkosivustot www.geni.com, www.myheritage.com

Kiitokset

Kiitän lämpimästi artikkeliin liittyvistä haastatteluista ja tiedonannoista seuraavia henkilöitä:
Tuomi Borg (os. Salmenkallio), Pälkäne; Erkki Rissa, Valkeakoski; Inkeri Selkee, Valkeakoski; Marjut Evälahti, Helsinki (Anita ”Pia” Lundstenin haastattelut); Eija Heikkinen, Pälkäneen seurakunta; Stefan Elfving, Göteborg; Stig Elfving, Vänersborg; Gunilla Hallset, August Abrahamsons stiftelse; Hilkka Peltoniemi; Espoo

Valokuvien käyttöoikeudesta kiitän lämpimästi Aya ja Anita Lundstenia, Hilkka Peltoniemeä, Hammaslääketieteen historian seura Aurora ry:tä ja Hämeenlinnan maakunta-arkistoa.

Kuvat 1 (Carin Johanson lukemassa) ja 2 (Sigrid ”Kiki” Tammelander Carin Johansonin vastaanottohuoneessa): Hammaslääketieteen historian seura Aurora ry
Kuva 3 (Carin Tammelanderien sukukuvassa): Aya ja Anita Lundsten
Kuva 4 (Birka vuonna 1910): Hilkka Peltoniemi
Kuva 5 (Lainhuutokortti Birkan tilaan vuodelta 1912): Hämeenlinnan maakunta-arkisto
Kuva 6, 7 ja 8 (Birka vuonna 2014, Carin Johansonin piirtämä Pyhä Apollonia Birkan päärakennuksen muurissa, Tre kronor -aihe tapettiboordissa): Terhi Palomäki
Kuva 9 (Carin ja Kiki 1930-luvulla Birkan vehreässä kesässä): Aya ja Anita Lundsten

Kirjoittaja

Terhi Palomäki

HLL

Lue myös
Etsitkö näitä?