Hammaslääkäri

Keskiviikko 23.10.2019

Hampaiden kautta aukesi maailma

Suomen tunnetuin hammaslääkäri, 70-vuotias Helena Ranta viettää aktiivisia eläkepäiviä sikäli kun pystyy. Kokemuksiaan konfliktialueilla hän muistelee nauraen – tai ei lainkaan.

helena_ranta_kuva-_alex_kampion1.jpg

Helena Ranta
Helena Rannan kotona Åminneforsissa on seinän täydeltä kirjoja, muut seinät ovat täynnä taidetta. Koti on ollut rauhoittumisen paikka rankkojen missioiden jälkeen.

Helena Ranta

  • syntymäaika ja -paikka:  11.6.1946, Kajaani
  • koulutus: hammaslääketieteen tohtori, oikeushammaslääketieteen erityispätevyys
  • työ: eläkkeellä
  • koti ja perhe: asuu yksin

1. Paras työväline

Totuus. Tutkijana etsin todisteita väkivallasta olematta tuomari. Oikeus arvioi aikanaan näytön riittävyyden.

2. Paras kaupunki

Raasepori. Kotiinpaluu missiolta on aina hieno kokemus. Voin mennä metsään kävelemään pelkäämättä maamiinoja ja tarkka-ampujia ja kuunnella lintujen laulua.

3. Paras runoteos

Se vaihtelee Shakespearen Soneteista Bo Carpelanin År som löv -kokoelmaan. Juuri nyt se on
Wilhelm Müllerin Winterreise, etenkin sarjan viimeinen runo Der Leiermann eli Kampiliiran soittaja.

4. Paras sieni

Odotan malttamattomana mahdollista ensimmäistä tryffelisatoani. Suosikkisieneni ovat kuitenkin männyntuoksuvalmuska ja kurttusieni.

5. Paras lintu

Harmaapäätikka on komea, kookas suosikkini. Pienistä linnuista tiaiset, erityisesti lapintiainen.

Helena Ranta kimmastuu heti kättelyssä. Hän seisoo Karjaan aseman parkkipaikalla ja viittilöi meille ylös rautatiesillalle.
– Mitä te siellä teette, asema on täällä!
Ranta loikkaa päätään ravistellen autoonsa ja kaasuttaa sillalle.
– Äkkiä kyytiin nyt, ei tähän saa pysähtyä!

Voi ei. Alku ei lievennä jännitystä, jonka Rannan tapaaminen herättää: Tässä on Suomen kuuluisin hammaslääkäri sekä kansainvälisen oikeuden asiantuntija, jopa sisäpiiriläinen. Hän on työskennellyt lähes kaikilla mantereilla ja nähnyt omien sanojensa mukaan yli kymmenentuhatta ruumista, onnettomuuksien, rikosten ja sotien uhreja.

Nyt hän ajaa kohti Åminneforsin ruukkikylää niin, että pikkukivet sinkoilevat pientareille. Kiivastus on kuitenkin laantunut yhtä äkkiä kuin syttyikin. Ranta rupattelee hyväntuulisesti ruotsinkielisestä paikallispolitiikasta. Häntäkin on kosiskeltu Raaseporin kaupunginvaltuustoon.
– Olen järjestelmällisesti kieltäytynyt. Se on aivan kahjo idea!

Ahaa, äkkipikaisuudenko vuoksi? Ei, vaan siksi että Rannan työura on valmentanut häntä olemaan puolueeton elämän ja kuoleman kohtuuttomuuden edessä.

Herttainen täti, mutta

Vanhan puutalon pihalla on vielä juhlateltta. Rannan 70-vuotisjuhlia vietettiin edellisenä päivänä kahdeksankymmenen vieraan voimin.
– Rakastan järjestää juhlia! Olin kieltänyt puheet, mutta lauloimme yhdessä Se Oolannin sota oli kauhea, Ranta sanoo ja nauraa pitkään.

Sisällä ei ole juhlista enää mitään merkkejä. Valoisa 30-luvun talo on moitteettoman siisti. Olohuoneessa on seinän pituinen kirjahylly täynnä klassikoita ja runoteoksia. Nurkassa on kaukoputki linturetkiä varten, ilmoitustaululle niitattu kausikortti Radion sinfoniaorkesterin keskiviikkokonsertteihin ja kuva Rannan lempisienestä männyntuoksuvalmuskasta.

Tässä talossa asuu aktiivinen ja kulturelli eläkeläinen.
– Niin minusta usein sanotaan, että herttainen täti MUTTA piinkova! Ranta sanoo ja nauraa taas.

Jos Ranta olisi mies, kummallekaan adjektiiville ei olisi tarvetta. Mutta piinkova täytyy olla, sillä hänet on pidätetty maailmalla kahdesti, hän on ollut ihmiskilpenä, nähnyt autopommi-iskun ja ajanut evakuoitavana aavikon halki Bagdadista Kuwait Cityyn.

Ranta on tutkinut joukkohautoja Kosovossa ja avustanut vauvasurmien tutkinnassa Oulussa ja Klaukkalassa. Hän on todistanut Slobodan Miloševićin oikeudenkäynnissä.

Hän puhuu kokemuksistaan avoimesti, innostuu kuvaillessaan hammastutkimusta ja nauraa jatkuvasti.
Näin hän kertoo todistamisesta Miloševićin ristikuulustelussa vuonna 2003:
– Se oli älyllistä varjonyrkkeilyä. Milošević alkoi ilkkua minulle, ja minä vastasin pitämällä pitkiä esitelmiä. Tuomarin oli vaikea pitää suupielensä kurissa, koska osaan olla inhottava englannin kielellä! Milošević syytti minua Naton kätyriksi, ja minä pamautin, ettei Suomi edes ole Naton jäsen. Milošević huusi: ”Vielä pahempaa!” (naurua) Luulin jo, että hän saa infarktin.

Jotkin muistot silti vetävät Rannan vakavaksi.
– Evakuointia Kuwait Cityyn en halua ajatella. Olimme jumissa aavikolla, ja nukuin sinä yönä vain hetken.

Työssä rankinta on ollut surmattujen lasten tutkiminen.
– Silloin on pitänyt ensin laskea viiteen. Lapsi ei voi millään tavalla olla syyllinen. Tosin tutkijat eivät ole tuomareita, Ranta sanoo. – Olen nähnyt käsittämättömiä julmuuksia, mutta jos minusta olisi tullut kyyninen, minut olisi pitänyt erottaa. Minun on luotettava siihen, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi.

Helppo ammatti ja lyhyet päivät

On aika huvittavaa, että Ranta opiskeli hammaslääkäriksi, koska ajatteli sen olevan helppo ammatti, jossa on lyhyet työpäivät. Äiti oli matemaatikko ja isä kemisti, sisaruksista tuli ydinfyysikkoja. Kotona Kajaanissa puhuttiin asiaa.
– Nuorimmaisena yritin vimmatusti olla yhtä fiksu kuin muut!

Vuonna 1988 Ranta oli Helsingin yliopistossa tutkijana, kun bongasi Hammaslääkärilehdestä ilmoituksen Vankeinhoitolaitoksen ylihammaslääkärin virasta. Hän sai työpaikan helposti.

Vuonna 1991 Ranta alkoi työskennellä puolet päivästä yliopiston oikeuslääketieteen laitoksella. Seuraavana vuonna hän lähti Norjaan tutkijaksi. Syyskuussa 1994 hän oli paluumatkalla Norjasta Suomeen, kun näki horisontissa tumman taivaan. Tukholmassa odottivat uutiset: matkustajalautta Estonia oli uponnut.

Se oli Rannan uran ensimmäinen suuronnettomuus.
– Vaikka on vähän omituista sanoa näin, Estonia oli helppo tehtävä. Vainajat olivat hyväkuntoisia, ja ruotsalaisista matkustajista saatiin nopeasti tiedot.

Uhreissa oli seitsemäntoista eri kansallisuutta.
– Opin näkemään paljon maakohtaisia hoitoratkaisuja, kuten millaisia paikka-aineita oli käytetty. Kokemuksesta on ollut apua henkirikostapauksissa.

Ja kuten tyypillistä, tarina päättyy näin:
– Kahden päivän jälkeen lähdin Tukholmasta takaisin Helsinkiin. Laivalla! (naurua)

Melkein eläkkeellä

Ranta ei teeskentele olevansa vaatimaton. Hänestä on tullut asiantuntija monissa kansainvälisissä kysymyksissä, ja hän tuntee vaikutusvaltaisia ihmisiä. Kaksi vuotta sitten häntä pyydettiin jälleen Kosovoon kehittämään oikeuslääketieteen palvelujärjestelmää (alueen demokraattinen kehitys oli pettymys, eikä Kosovossa edelleenkään ole ”kulttuurivirikkeitä”). Hiljattain hänet ”raijattiin” Suomen Washingtonin-suurlähetystöön tapaamaan Syyrian opposition edustajia (älkää koskeko joukkohautoihin, Ranta sanoi).

Mutta kun kysyy, mistä hän on ylpeä, hän vastaa, että kollegoistaan.
– Suomen tutkijaryhmä on säilyttänyt uskottavuutensa. Meidän todistusaineistomme on aina hyväksytty tuomioistuimessa, hän sanoo.

Rannan aloitteesta vuonna 1999 perustettiin Hammaslääkäriliiton oikeushammaslääketieteen erityispätevyys. Osaavien kollegoiden ansiosta Ranta on onnistunut vetäytymään eläkkeelle – ainakin
melkein.

Loppukesästä on tiedossa missio Eritreassa: hän ja kaksi muuta asiantuntijaa yrittävät selvittää, onko maassa edellytyksiä oikeusvaltion luomiselle. Lisäksi Rannalla on edelleen luentoja Oulun yliopistossa, puhetilaisuuksia ja luottamustehtäviä.
– Odotan loppukesää, jolloin pääsen mökille Pikku-Syötteelle, hän sanoo.

Ei hullumpaa: puutalo Åminneforsissa tuntuu jo kesämökiltä. Pihalla naapurin rouvat kysyvät, lähtisikö Ranta uimaan. Mutta hän on käynyt jo aamuviideltä.

Ei traumoja eikä painajaisia

Kaius Niemi julkaisi Rannan elämäkerran vuonna 2008. Itse Ranta ei muisteloita kirjoittaisi.
– Silloin voisi nousta kaikenlaista pintaan. On parempi olla muistelematta.

Tämä ei kenties ole traumapsykologien suosittelema strategia, mutta Rannalle se tuntuu toimivan. Hän sanoo olevansa hirveän tyytyväinen elämäänsä, puutarhaan, sienestykseen ja vaeltamiseen, sisarusten lastenlasten hoitamiseen. Hän ei näe painajaisia, eikä mikään kaduta.

Entä mitä hän pelkää?
– En ole koskaan pitänyt hämähäkeistä, Ranta sanoo ja nauraa.

Kuvagalleria

Helena Ranta
Helena Ranta