Hammaslääkäri

Tiistai 07.07.2020

Huoltomekaanikko tuntee hoitokoneet lääkäreitäkin paremmin

Aikaa toimenpiteille on usein vain kiireisessä potilasvaihdossa – sillä välin, kun hammaslääkäri keskittyy kirjaamaan. Lääkärin tärkeimmissäkin laitteissa on tekniikkaa, jota sen käyttäjä ei ehkä koskaan opi tuntemaan täysin. Onneksi onkin Marko Lukkari, joka tuntee.

marko_lukkari_web.jpg

Hammaslääkärien isot potilasmäärät ovat riippuvaisia laitekannan hyvästä huollosta ja toimintavarmuudesta. Marko Lukkarille kertyy työtehtävistä vuodessa noin 20 000 ajettua kilometriä. (Kuva: Kimmo Rauatmaa)

Kun haastattelun aika lähestyy, tajuan, etten oikeastaan tiedä, mikä työkaverini ammattinimike on. Polveni urheilussa saama tärsky on ainakin rauhoittunut hänelle soitetun puhelun jälkeen. Viisiminuuttinen hoitohuoneessa riitti Marko Lukkarille, ja hoitokoneen jalkakytkin oli hetkessä ohjelmoitu pelastamaan jänteeni repivältä liikeradalta. Pari kulmakappalettakin olen lähettänyt huollettavaksi, mutten ole potilastyöltäni ehtinyt ajatella, mihin kaikkeen hänen apuaan oikein kaivataankaan.

Nyt selviää, että Marko Lukkari on huoltomekaanikko, jonka vastuulla ovat kaikki Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kuusikymmentä hammashoitokonetta. Koneista suurin osa on Planmecan valmistamia, mutta poiketen laitevalmistajien omista huoltomiehistä hän huoltaa myös Hammasvälineen koneet, joita on kolmelta eri valmistajalta.

Tullessaan organisaatioon töihin Lukkari ei ollut koskaan työskennellyt hammashoitolaitteiden parissa.

Sähkövoimamekaanikkona hän oli erikoistunut elektroniikan sopimusvalmistajayrityksen testilaitteiden valmistukseen, kasaukseen ja konepajatöihin. Kun yrityksen piirikorttien tuotanto siirtyi ulkomaille, Lukkari luuli aloittavansa pian sähkölinjojen asentajana. Korviin kantautui viime hetkellä tieto hammashoitolaitteiden huoltomekaanikon tehtävästä.

Rauhallinen ongelmanratkaisija

– Käytännössä kuljin koko ensimmäisen vuoden Plandentin oman huoltomiehen matkassa, Lukkari kertoo.

Tehtävään kasvaminen merkitsi samalla sitä, ettei hänellä ollut maakunnassa yhtään kollegaa. Kahdeksan vuotta sitten huolto oli täysin hoitokonevalmistajien ja välinehuollon laitteiden omien tekijöiden käsissä. Organisaatio kuitenkin halusi oman osaajan.

Tosin alkuun Lukkari tunsi olevansa hyvin kaukana osaajasta. Hammaslääkärien kysymykset ja vaatimukset tuntuivat vyöryvän yli ymmärryksen:

– Hammaslääkärien yhteydenotot olivat jotakuinkin muotoa ”Korjaa se”, ja siinä sitä oltiin, tietämättä miten, Marko virnistää.

– Tämä oli täysin uusi maailma.

Puhelimen soidessa odotettavissa on kaikenlaista: pyyntöjä korjata, kalibroida, katsoa, säätää. Hoitohuoneen toiminta saattaa olla totaalisen pysähdyksissä, kunnes huoltomekaanikko saadaan paikalle. Tietyllä tavalla hammashoitokoneet ovat koko ajan pysyneet hammaslääkäreille mysteerinä: tuhansista poraustunneista huolimatta harva ehtii tai haluaa koskaan kurkistaa unitin pintaa syvemmälle. Ehkä siksi Marko on niin pidetty: hän ei hermostu, vaikka hätääntynyt puhelu saa ajamaan kymmenien kilometrien matkan vain sen toteamiseksi, että vesihana oli kiinni.

– Tehtäväni olisi muistaa aina kysyä ne oleellisimmatkin virhelähteet ennen kuin lähden tien päälle ajamaan, hän pohtii.

Lukkarin rauhallinen asiakaslähtöisyys ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta.

Potilasjonot kuormittavat koneitakin

Terveyskeskushammashoitoloiden potilasmäärien valtakunnallinen kasvu näkyy paikoin myös Lukkarin työmaalla.

– Laitteiden huoltaminen on vaikeutunut sikäli, ettei hoitohuoneeseen tahdo päästä, kun potilasvirta on jatkuvaa, hän sanoo.

Jononpurkuviikonloput ja hoitoloiden kova käyttöaste näkyvät myös koneiden huoltotarpeen kasvuna. Siinä missä jonot kuormittavat lääkäreitä, huoltomekaanikonkin suurin haaste on päästä tekemään jonossa odottavia korjaustöitä.

– Ehdottomasti suurin haaste on löytää rauhallinen lovi vapautuneessa hoitohuoneessa kesken potilasvaihdon, Lukkari vastaa.

Määräaikaishuollot ovat työn isoin osa, amalgaaminerottelijat kilpailevat kakkossijasta. Yhden hoitokoneen huolto vie nelisen tuntia. Niiden lisäksi työllistää välinehuollon laitteiden korjaus ja huolto, hoitolaremontit, asennukset ja hoitohuoneiden ja -laitteiden purkutyöt. Parhaimpia ahaa-elämyksiä Lukkari kokee uusimpien laitteiden parissa. Laitekannan uudistuminen on huoltomekaanikon silmin lähes aina parannus aiempaan.

– Valokovettajien tehon kehittyminen on ollut yksi isoista harppauksista, Lukkari mainitsee. Hammaslääkäreitä hän välillä muistuttaa laitevalmistajan ohjeista muun muassa kovetusaikojen tehdasasetusten suhteen, kudosvaurioiden välttämiseksi.

Huoltomekaanikon silmin Planmecan kaltainen suomalaisyritys on valtavan suuri voimavara pienessä maassa.

– Pakettiauto on täynnä varaosia, ja käytännössä Suomessa valmistetut koneet saa korjattua viiveettä, varaosien saatavuus on niin hyvä, Helsingin Herttoniemessä säännöllisesti osaamistaan päivittävä Lukkari kiittelee.

Kun dentiini jää, kulmakappaleet löytävät korut

Lukkarin käsien kautta saa jatkoaikaa vuosittain kymmeniä mikromoottoreita, turbiineja, jalkakytkimiä ja hoitovaloja. Hän avaa ja tutkii mitä siroimpia instrumentteja ja auttaa hammaslääkäreitä tekemään parhaimpansa toimivien välineiden avulla. Ehkä monelle lääkärille on silti yllätys, että Lukkarin omassa autotallissa käytöstä poistetut hammashoidon instrumentit – erityisesti mikromoottorin ja turbiinin käsikappaleet – luovat elinkaarensa loppupäässä yhtä lailla kaunista jälkeä.

Vaaramaisemissa, Sotkamon ja Kajaanin rajamailla, porat pureutuvat riistanhoidon myötä kotiin kulkeutuneisiin materiaaleihin. Hirvensarvesta sahatut levyt pistellään täyteen pieniä reikiä, joihin levitetään öljyväriä, ja sitten pinta pyyhitään, jolloin musta sävy jää jäljelle vain pieniin huokosiin tuoden näkyviin kuvioita. Pistotöissä heräävät henkiin metsien otsot, sudet ja ilvekset – samaa tapaan kuin merimiehet ja inuitit ovat joskus koristelleet luita ja kutsuneet sitä skrimmaamiseksi (engl. scrimming). Sorkat saa hyödynnettyä kauniiksi riipuksiksi, kun pinta on ensin kaavittu puhtaaksi ja hiottu.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen luukoukkuja jäljitellen Marko on tykästynyt myös luukorujen tekoon. Sahaamisen, hionnan ja jyrsinnän kautta on syntynyt koruja, joita ovat saaneet niin eläkkeelle jääneet hoitajien esimiehet kuin ripille pääsevät hammashoitajien tyttäret.

– Korurasian voi muotoilla vaikka ilmakiväärin vanhasta panosrasiasta, Marko selostaa kuin se olisi mitä ilmiselvin asia.
Itäsiperianlaika Rocca katsoo isäntäänsä ilmeikkäästi. Niin se tekee erityisesti silloin, kun kaksikko lähtee lumikenkäilemään ja pysähtyy keskelle metsää rauhoittumaan kaiken tarkkuutta vaatineen jälkeen. Luonto on työn ja ongelmanratkaisun vastapainona paras mahdollinen paikka.

Luonnossa voi pysähtyä huoltomekaanikkokin, jonka työn ydintä on estää hammaslääkärin päivää pysähtymästä. Milloin suurempien, milloin pienempien esteiden edessä.

Marko Lukkari

  • syntymäaika ja -paikka: 18.2.1975 Sotkamo
  • koulutus: sähkövoimamekaanikko
  • työ: huoltomekaanikko, tekniset palvelut, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä
  • koti ja perhe: juuri vapautunut poikamies. Koti Sotkamossa v. 2003 itse rakennetussa omakotitalossa.

  1. Paras työväline: Tarkat silmät ja vakaa käsi
  2. Paras korjauskohde: Dac universal, error 91
  3. Paras musiikki: Kaikkiruokainen; rock, pop ja siltä väliltä
  4. Paras ruoka ja juoma: Itse pyydetyn hirvenvasan maksa kermakastikkeessa perunamuusin, puolukkasiirapin ja sipulirenkaiden kera. Ruokajuomana vaikka punaviini Apothic Dark.
  5. Paras paikka: Korven kätkössä omalla laavulla, iltaruskoa katsellen