Hammaslääkäri

Lauantai 30.05.2020

Lääkäri, joka selätti kiireen

Sisätautilääkäri tekee potilastyötä ja käy koulutuksissa 70-vuotiaana. Nuori Poraa soitti hänelle ja kysyi, onko hyvä työelämä lääkärin omissa käsissä. Keskustelua ei voinut käydä mainitsematta hammashoidon resurssipulaa.

perttila_jyrki_06_pv.jpg

Kuva: Mikko Mäntyniemi

Vuoden 2006 tammikuussa ilmestyi juttu lääkärien ajankäytöstä. ”Kiire on lääkärin pahin vihollinen” -niminen artikkeli julkaistiin Mediuutisissa. Jutussa haastateltiin kolmea erilaisissa elämäntilanteissa olevaa lääkäriä, joista yksi oli tuolloin 56-vuotias sisätautilääkäri Tampereelta. Jyrki Perttilä kertoi nauttivansa työstään, ja arveli että iso osa kiireestä on lääkärin omaa ahneutta työlle.

– Lääkärin ei tarvitse palvella itseään läkähdyksiin, hän totesi. Perttilä arvioi tuolloin jaksavansa töissä vielä 12 vuotta, 68-vuotiaaksi.

Haastattelu vaikutti kiinnostavalta. Rauhallinen tunnelma huokui jutusta. Perttilä oli selvästi onnistunut tekemään jotain, jolla kiire pysyi oven ulkopuolella, mutta innostus sisäpuolella. Kaiken kukkuraksi Perttilä käytti kuukauden vuodessa kouluttautumiseen ja oli saanut työhuoneensa seinälle kunniakirjan, jossa häntä kuvattiin hyväksi kuuntelijaksi ja huolelliseksi tutkijaksi, aikaansa seuraavaksi ammattilaiseksi. Alkoi kuulostaa siltä, että siinä missä Warren Buffett tuntisi sijoittamisen, Jyrki Perttilä tuntisi keinot palkitsevaan potilastyöhön. Olisiko mies yhä käytettävissä haastatteluun, 14 vuotta myöhemmin? Päätin soittaa hänelle ja kysyä.

Pian 71-vuotias kliinikko

Yllätyn: Perttilä on tehnyt töitä paljon pidempään kuin vuonna 2006 antamassaan haastattelussa arveli. Itse asiassa keskeytän puhelinsoitolla hänen potilastyönsä, ja Perttilä kertoo voivansa puhua vasta illemmalla. Niinpä tietysti: hän ei hätiköi antaa haastattelua, vaan ohjaa minutkin odottamaan rauhaisaa hetkeä. Tottelen.

Soitan uudestaan. Kerron haluavani kuulla, mitä hän tuumaa hammashoidon tilanteesta. Haluan tietää, onko hän vielä sitä mieltä, että kiire on itse aiheutettua ahneutta työlle. Nuoret tk-hammaslääkärit antavat nyt vapaita aikoja jonnekin juhannuksen tuolle puolen, ja eletään vasta maaliskuuta.

Hoitoa, kun potilas on sen valmis vastaanottamaan

– Tunne, että saa tehdä omannäköistään työtä, on lääkärin jaksamiselle hyvin tärkeä elementti, Jyrki Perttilä vastaa.

– Aikaansaamisen tunne on tärkeä. Ei niinkään toimenpidemäärissä, vaan ajatuksena, että työ on ollut vaikuttavaa.

Pihlajalinnan Koskiklinikan nettiajanvarauksessa Perttilä kuvailee itseään lääkäriksi, joka pyrkii saattamaan lääketieteellisen tiedon potilaan käyttöön hänen hyväksymällään tavalla. Mitä se tarkoittaa?

– Potilaskohtaamisessa hoidetaan aina yksilöä, ei munuaista tai diabetesta, hän avaa.

– Potilas ei välttämättä tartu heti tarjottuihin lääketieteellisiin ratkaisuihin, eikä asioilla olekaan usein kiire. Perttilä kertoo esimerkin: hänellä on lähes aina tapana kysyä flunssapotilaalta tupakoinnista. Jos potilas myöntää tupakoivansa, mutta ilmaisee, ettei halua puhua asiasta sen enempää, Perttilä hyväksyy vastauksen ja palaa asiaan myöhemmin. Ajatus, ettei kaikkea tarvitse saada valmiiksi heti, ja että potilas omaksuu asiat tahdissaan, vähentää turhautumista. Lääkäri on ammattilainen, jolta potilas saa avun ollessaan valmis sen vastaanottamiseen, eikä niin, että lääkäri haluaisi päästä käsiksi jokaiseen kadulla kulkevaan tulehdusfokukseen, joka tarvitsee hoitoa.

Huomaan, että Perttilän näkökulma on sama kuin se, jollaista työterveyspsykologimme suositti omalla työpaikallani: olemaan käytettävissä, mutta vetäytymään hyvällä omallatunnolla, jos potilas ei ole valmis ko-operoimaan tai hoitamaan omaa osuuttaan, ilmeisiä hätätilanteita lukuun ottamatta.

Kohdennettu status kunniaan

Valmistuttuaan lääkäriksi Perttilä toimi muun muassa Länsi-Pohjan keskussairaalassa, Haaparannalla ja päivystävänä lääkärinä. Uran alussa syntyi viisi lasta ja perhe muutti usein. Hän tietää tehneensä itsekin turhaa työtä: nuorena päivystäjänä Perttilä innostui laittamaan potilaille CVP- eli keskuslaskimokatetreja. Hoitajat ihmettelivät lääkärin uurastusta ja totesivat, että yleensä katetrit laitetaan potilaalle vasta osastolla. Päivystävää kunnanlääkäriä tarvittiin noihin aikoihin vastaamaan monesta, kuten tehosta, päivystyksestä ja synnytysosastosta, joten oli silkkaa hulluutta ottaa koppia kaikesta jo päivystyksessä.

– Käytin voimavaroja ja intoani aivan turhaan työhön, Perttilä toteaa nyt.

– Aloittaessani lääkärinä oli myös ihan normaalia, että potilaat soittivat vastaanotolle milloin tahansa. Kun aloin edellyttää soittoaikoja, se tuntui mullistavalta.

Toinen mullistavalta tuntunut asia oli Perttilän gastrokirurgikollegan päätös pitää isyyslomaa koko kesän.

– Nyt ajattelen, että työn on mukauduttava elämäntilanteeseen, ei toisinpäin.

Kerron, että hammastarkastukset ovat paljon aiempaa perusteellisempia. Parotisrauhasten ulostuloaukot lypsetään ja linguaalitoorukset kirjataan. Perttilältä pääsee raskas huokaus.

– Teettekö todella kaikkea tuota? hän kysyy. Hän kehottaa olemaan tarkkana, ettei tutkimuksesta ja kirjaamisesta tule itseisarvo; tutkimuksella on haettava jotain kohdennettua.

– En minäkään mittaa potilailtani rutiinisti kuumetta, kun he tulevat ajokorttiasioissa vastaanotolle. Kohdennettu status on usein riittävä, samoin kohdennettu hoito. Vanhoilla ihmisillä, joilla on paljon riskitekijöitä, on vaikuttavaa hoitoa, kun kardiologi korjaa pahimmat kohdat koronaaripuustosta, ei suinkaan ihan kaikkea.

Tuohan on out of your hands!

Kerron, että hammashoito on pitkin Suomea ruuhkautunut julkisella puolella. Kela-korvauksia on pienennetty, potilaat ovat valveutuneita, ja hampaitakin on tuhansittain enemmän. Ajat menevät kuukausien päähän. Onko hän tosiaan sitä mieltä, että kiireen voisi selättää omalla asenteella, ovathan julkisen hammashoidon vaatimukset erilaiset kuin yksityisen lääkärinvastaanoton? Nyt Perttilä huokaisee vieläkin kovempaa:

– Menevätkö jatkoajat noin kauas? Siinä tapauksessa tilanne on out-of-your-hands. Ei ole mahdollista selättää tuollaista taakkaa vain omin päätöksin, se on aivan selvä, hän sanoo.

Mutta mitä sitten voisi tehdä? Työstä on tärkeää nauttia, vaikka lisäresursseja ei ole mailla halmeilla. Sisätautilääkäri lähestyisi asiaa väestöpohjan ominaisuuksien kautta.

– Olisi hyvä miettiä, mitä juuri oman kunnan väestö tarvitsee eniten, ja mikä hyödyttää omaa asiakaskuntaa kaikkein parhaiten, hän ehdottaa.

– Miettikää, mikä on vaikuttavaa hoitoa juuri teillä. Konsultoikaa paljon ja herkästi, silloin tulee tehtyä nopeammin oikeita asioita.

Huomaan, etten ole miettinyt potilastyötä väestön näkökulmasta. Jos ryhdyn vaikkapa juurihoitamaan yläseiskaa tai poistamaan laktobasillivärjäymää, miltä ajankäyttöni näyttää eri mittareilla katsottuna?

Täydennyskouluttautuminen on työssäjaksamista

Perttilä on edelleen kiinnostunut oman erikoisalansa kehittymisestä ja osallistuu täydennyskoulutuksiin aktiivisesti, viimeksi Lääkäripäiville.

– Kaikkien työnantajat eivät tue koulutuksiin pääsyä, ja se on iso harmi. Itse suorastaan herkuttelen kouluttautumisilla, ja toivon, että kaikilla olisi siihen mahdollisuus.

Olen samaa mieltä ja kerron, miten onnekas itsekin olen täydennyskoulutusten suhteen ollut. Kuinka paljon helpompaa onkaan tarjota sopivaa hoitoa sopivalle potilaalle, kun tukena on ajantasainen tieto. Ja kuinka iso juttu onkaan nähdä muita lääkäreitä luentojen jaloittelutauoilla, pohtia ääneen samoja mieltä askarruttavia asioita ja juoda kahvinsa ja teensä kerrankin yhtä rauhassa kuin muuan kollega Tampereella.

Jyrki Perttilä

  • sisätautien erikoislääkäri, suorittanut myös työterveyshuollon ns. pitkän kurssin
  • yhä työelämässä Tampereen Pihlajalinnan Koskiklinikassa
  • kiinnostuksenkohteita erityisesti verenpaine, aikuistyypin diabetes, luukato ja sydänsairaudet
  • aikoo jatkaa töissä niin pitkään kuin hyvältä tuntuu
  • viesti nuorille hammaslääkäreille: ”Pitäkää kiinni autonomiasta, täydennyskoulutuksesta ja vapaa-ajasta. Antakaa työn joustaa elämäntilanteen mukaan. Suosikaa työpaikkaa, jossa on hyvät konsultaatio- ja koulutusmahdollisuudet.”