Hammaslääkäri

Tiistai 07.07.2020

Polkuja pitkin korkealle

Polut vievät Annamari Nihtilää rinteitä ylös ja alas. Varusteena on välillä juoksijan lamppu, välillä reppu, joskus sukset ja seurana kollega tai urheilullisen perheen jäsenet. Sekä juostessa että työssä matka on ollut aina itse maalia tärkeämpi.

annamari_nihtila_pysty_web.jpg

Annamari Nihtilän laji on liikkuminen vaaroilla ja vuorilla. Askeleet veivät ylöspäin myös heti seuraavana päivänä viime kesän tunturimaratonin jälkeen. (Kuva: Päivi Siukosaari)

Annamari Nihtilä on juossut aina. Neljän veljen kanssa lapsuus oli loputonta kisaamista ja kilpailua, ja koko joukko kuului saamaan urheiluseuraan Espoon Tapioihin.

– En ollut paras, mutta olin sitkeä.

Juoksu-, vaellus- ja hiihtokilometrejä on kertynyt valtavat määrät vuosien varrella. Juoksu on rakkain laji, mutta ehkä lajiakin tärkeämpiä ovat olleet maisemat, jonne liikkuminen on vienyt.

– Voisi sanoa, että lajini on liikkuminen vuorilla, tuntureilla ja vaaroilla.

Lomamatkatkin urheilevassa perheessä on jo vuosia tehty pääasiassa vuorille tai tuntureille – jonnekin, jossa pääsee korkealle patikoiden tai suksilla. Ainakin yksi lomareissu suuntautuu vuosittain Ranskan Alpeille ulkoilun, mutta myös vanhojen muistojen takia.

Nihtilä korostaa, että tärkeintä hänelle on ollut mahdollisuus liikkua ja matka kohti seuraavaa päämäärää. Virstanpylväänä ja askeleita kirittämässä on kuitenkin aina ollut seuraava juoksutapahtuma tai -kisa. Listaan on kertynyt useita sileitä maratoneja, puolimaratoneja, 30 kilometrin juoksuja ja jopa 170 kilometriä pitkiä vaelluksia.

– Urheilukisat ja -tapahtumat ovat minulle itseni voittamista. Maaliin tulo on hieno hetki, mutta tärkeintä on ollut kaikki tekeminen ennen maalia.

Nyt omimmaksi lajiksi on valikoitunut polkujuoksu. Pienen miettimisen jälkeen Nihtilä nostaa Pyhän tunturimaratonit omiksi suosikeikseen, ja ikimuistoinen on ollut myös Norjassa Tromssassa järjestetty Midnight Sun Marathon, jossa maalissa kääriydyttiin lämpöpeittoihin hyytävän kelin takia.

Juokseminen on hänelle myös sosiaalista ja toisten kannustamista eteenpäin.

– Vuonna 2012 olimme kongressimatkalla San Franciscossa Kaj Karlssonin ja Timo Närhin kanssa, ja juoksimme yhdessä aamulenkkiä. Siitä alkaen, aikataulun salliessa olemme juosseet Kajn kanssa joka sunnuntai yhdessä toisiamme kannustaen, välillä myös Timo ehtii mukaan. Kaj ja Timo halusivat jonkun tavoitteen, ja ensimmäiseksi tavoitteeksi asetettiin puolimaraton Helsingissä. Sittemmin yhdessä on juostu monia kisoja ja Päivi Siukosaarikin saatu houkutelluksi mukaan lenkeille.
Polulla edessä juokseville kollegoilleen Nihtilä soitti myös toissakesänä, kun tunturimaraton Pyhällä katkesi takareiden kovaan kipuun.

– Se oli ainut ja ensimmäinen kerta, kun olen keskeyttänyt kisan. Koko takareiden lihaksisto repesi irti, ja leikkauksen jälkeen alkoi puolen vuoden kuntoutus ja juoksukielto. Hyvä siitä tuli – ehkä parempi kuin aiemmin.

Kiinnostavasta työstä toiseen

Toipilasjakso ja aika ajatella sysäsivät myös viimeisimmän työelämän muutoksen vauhtiin. Nihtilä siirtyi Itä-Suomen yliopistosta Kuopiosta ylihammaslääkärin tehtävään Espooseen vuosi sitten.

– Vaikka viihdyin Kuopiossa ja opetustyössä todella hyvin, halusin ottaa haasteen vastaan. Olen tehnyt terveyspalvelututkimusta ja minulla oli paljon ideoita siitä, miten asioita pitäisi viedä eteenpäin. Ajattelin, että ehkä minun pitäisi itse mennä tekemään muutosta, eikä vain huudella toiselta puolelta.

Nihtilä kokee, että työssään hän pystyy vaikuttamaan isoihinkin aisoihin, ja on uurastanut mm. ikääntyvien hyvän hoidon, prevention ja laadun edistämisen parissa.

Työuralleen Nihtilä ei ole asettanut tavoitteita, vaan tarttunut itseään kiinnostaviin pesteihin aina, kun jotain mielenkiintoista on tullut vastaan. Välillä se on tarkoittanut reilua palkkatason laskua ja ennen kaikkea rutkasti rohkeutta siirtyä paikasta ja maastakin toiseen.

– Puolison tuki ja sopiva elämänvaihe ovat myös olleet tärkeitä tekijöitä siinä, että hyppy uuteen on ollut ylipäänsä mahdollista.

Paljon Nihtilä onkin ehtinyt. Pian valmistumisen jälkeen hän lähti miehensä työn perässä Ranskaan kahdeksaksi vuodeksi. Tuona aikana hän eli pikkulapsiarkea, täydensi opintojaan Lyonin yliopistossa, teki töitä Maailman Terveysjärjestössä ja yksityishammaslääkärinä sekä oppi ranskan kielen työn lomassa. Vuonna 1999 oli aika palata Suomeen, ja työpaikka löytyi vanhusten hammashoidon parista. Ensimmäinen erityispätevyys olikin suugeriatriaa (2005). Sitä seurasi erikoistuminen parodontologiaan ja erikoistuvan hammaslääkärin työt pääkaupunkiseudulla (2006–2009) ja tämän jälkeen aherrusta erikoishammaslääkärinä. Mukaan nousivat myös yliopistonopettajan työt Helsingissä.

– Noin vuoden verran lokakuusta 2014 matkustin jälleen Ranskan ja Suomen väliä kliinisenä opettajana sekä Lyonissa että Helsingissä. Yksi aamu mieheni huomasi lehdessä ilmoituksen Itä-Suomen yliopistoon haettavasta väitelleestä parodontologista ja kysyi, onko teitä monta yliopistotyöstä kiinnostunutta. Eihän meitä ollut, ja seuraava muutto olikin Kuopioon.

Kuopion ajan (2015–2019) ja kaikenlaisen opetustyön Nihtilä nostaa työpolkunsa helmiksi toistaiseksi. Koko ajan rinnalla on vielä kulkenut useita kansainvälisisä projekteja, tutkijantyötä, kouluttamista ja itsensä kehittämistä.

– Hienoa on, että olen saanut opiskella oikeastaan koko elämäni.

Väitöskirja valmistui 2014 ja Hammaslääkärikouluttajan erityispätevyys 2015.

Innostuksen soisi kaikille

Nyt Nihtilä istuu oman ruokapöytänsä ääressä Helsingissä. Pienestä Kuopio-haikeudesta huolimatta hän on kiitollinen siitä, että voi viettää nyt enemmän aikaa läheistensä kanssa, asua oikeasti ”kotona” ja tarttua vaikka kylpyhuoneremonttiin.

Koulutus on taas enemmän kuin ajankohtainen aihe. Uutena haasteena on vuodenvaihteessa alkanut pesti Apollonian Koulutustoimikunnan puheenjohtajana, johon hän oli valmis tarttumaan hetken emmittyään.

Nihtilän mielestä Koulutustoimikunnassa on tehty paljon hyvää ja saatu tapahtumat kukoistamaan, mutta jotakin uuttakin uusi puheenjohtaja haluaisi tuoda toimintaan.

– Maailma muuttuu ympärillä, ja mielestäni tärkeää olisi hakea nyt Apollonialle selkää linjaa siihen, millaisia koulutuksia halutaan järjestää, miten profiloidutaan ja millaisia tavoitteita tulisi asettaa.

Koulutustoimikunnan puheenjohtaja kokee myös vastuuta siitä, että jostain löydettäisiin keino motivoida kaikki kollegat kouluttautumaan.

– Haluaisin haastaa kollegat hakeutumaan tänä vuonna koulutukseen tai luennolle, jonka aiheesta he eivät juurikaan tiedä. Reilusti oman mukavuusalueen ulkopuolelle – se palkitsee varmasti. Koulutuksen tuoman innostuksen soisi kaikille – se auttaa työhyvinvoinnissa.

Kaikki työ tarvitsee myös vastapainonsa. Juoksija tähyilee vielä ulos pimeään ja muistuttaa, että liikunta on aivan ehdotonta jaksamisen kannalta.

– Ulkona lataudun.

Ja totta kai juoksukengät pakataan mukaan myös seuraavaan Koulutustoimikunnan seminaariin.