Hammaslääkäri

Sunnuntai 24.01.2021

Pyöräilevä professori Leo Tjäderhane aloittaa Apollonian puheenjohtajana

hammaslaakaripaivat2020-leo-tjaderhane.jpg

Leo Tjäderhane on tarttunut aina rohkeasti annettuihin tilaisuuksiin: matkalla on ollut useita yliopistoja eri maissa ja – laskuvarjohyppyjä. (Kuva: Ismo Henttonen)

Kariologian ja endodontian professori, erikoishammaslääkäri Leo Tjäderhane ottaa vastaan Apollonian puheenjohtajan tehtävät vuoden 2021 alussa.

Uusi puheenjohtaja tuntee talon monen vuoden kokemuksella Koulutustoimikunnasta, Asiantutijalautakunnasta, Käypä hoito -työryhmistä ja tähänastisilta hallitusvuosilta. Apollonia saa puheenjohtajan, joka arvostaa suuresti kollegojen raskastakin työtä ja toivoo, että koulutuksiin osallistuttaisiin ja päästäisiin – se on kollegojen jaksamisen ja potilaiden kannalta tärkeää.

Tjäderhane on työskennellyt vuodesta 1989 asti pääasiassa yliopistomaailmassa. Arkipäivät täyttyvät opetustyöstä ja erikoistuvien ohjauksesta Helsingin yliopistolla, oman tutkimusalan seurannasta ja tutkimustyöstä. Helsingin lisäksi hän toimii tutkimusjohtajana Oulussa.

– Tällä hetkellä aikaa menee ennen kaikkea opetuksen järjestelyihin, joihin koronaepidemia on antanut oman leimansa. Jos aika sallisi, tekisin enemmän tutkimusta – tutkimustyöhön ei ole oikeastaan koskaan liikaa aikaa.

Tutkimustyössään Tjäderhane on selvittänyt etenkin hampaiden entsyymien toimintaa ja toiminnan estämistä sekä niiden vaikutusta kariekseen. Hänen tutkimuksensa ovat tuoneet muun muassa entsyymien toimintaa estävän ja paikkojen kestävyyttä parantavan klooriheksidiinikäsittelyn osaksi muovipaikkausta. Hän on myös mukana kariologiaa ja korjaavaa hoitoa käsittelevissä epidemiologisissa tutkimusprojekteissa.

Tjäderhane on ehtinyt työskennellä uransa aikana paitsi kolmessa Suomen yliopistossa ja Suomen Akatemian akatemiatutkijana myös tutkijana Kanadassa, Norjassa ja Brasiliassa.

– En ole uskaltanut jättää käyttämättä annettuja tilaisuuksia ja sitä mukaa on tullut uusia. Valintoja ei ole koskaan tarvinnut katua.

Jäseniä kuunnellen eteenpäin

Nyt edessä on jälleen uusi haaste ja mahdollisuus Apollonian puheenjohtajana. Tjäderhane nostaa ensimmäisenä esille viime kevään jäsenkyselyn tulokset ja korostaa, että jäsenten äänen tulee näkyä toiminnan suunnittelussa.

– Kyselyssä arvostetut Käypä hoito -suositukset ovat koko jäsenkunnan asia. Niiden näkyvyyttä ja käyttöönottoa haluaisin edistää. Meidän tulee jatkossakin välittää totuudenmukaista ja riippumatonta tietoa ja huolehtia siitä, että suomalaiset tutkijat saavat tukea tutkimuksen
tekoon.

Tjäderhanesta on tärkeää, että Apollonia pysyy mukana kiristyvässä täydennyskoulutuskilpailussa ja luottaa riippumattoman koulutuksen tarpeeseen. Jäsenkysely toi esille jäsenkunnan valmiuden ja kiinnostuksen webinaareihin ja verkkokoulutuksiin.

– Kollegakunta on valmiimpi kuin uskoinkaan, ja koulutuksen monimuotoisuuden kehittämisen tulee olla Apollonian ydinjuttuja. Uskon myös fyysisiin tapahtumiin – jonkinnäköinen hybridiajattelu sopii varmasti tulevaisuuteen. Meidän täytyy reagoida ajan muutoksiin.

– Haluaisin löytää myös hyviä ideoita siihen, miten saamme rekrytoitua uusia kouluttajia ja kuinka voimme opettaa heitä opettamaan.

Työn vastapainoksi Tjäderhane raivaa tilaa liikunnalle ja kuntoilulle. Helsingissä hän pyöräilee joka paikkaan, ja bussikortti pölyttyy kotona.

– Frakki päällä en pyöräile, mutta muuten kyllä. Kevät tuo alle moottoripyörän, ja olen harrastanut laskuvarjohyppäämistä 1980-luvun alusta asti. 

Apollonia luottamushenkilöjoukkoon uusia nimiä

Hammaslääkäripäivillä 13.11.2020 pidetyssä vaalikokouksessa nimettiin Apollonian toiminnalle tärkeä luottamushenkilöjoukko.
Apollonian hallituksen uuden puheenjohtajan Leo Tjäderhanen aisapariksi varapuheenjohtajan tehtävään valittiin Pekka Ylöstalo. Lisäksi hallitukseen nousivat uusina jäseninä Ritva Näpänkangas ja Janna Waltimo-Sirén. Koulutustoimikunnassa vaihtuivat radiologian ja parodontologian edustajat: työhön tarttuvat nyt Heidi Helin ja Jussi Leppilahti. Asiantuntijalautakunta jatkaa viime vuoden kokoonpanolla. Vaaleja valmistelevaan toimikuntaan valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Liisa Suominen ja kolme uutta jäsentä: Mervi Gürsoy, Marja-Liisa Laitala ja Anna Liukkonen. Säätiön hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Liisa Suominen ja Kirsi Sipilä. Luottamushenkilövalintojen lisäksi kokous valitsi tilintarkastusyhteisön ja toiminnantarkastajat.
Lisäksi vaalikokous vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion tulevalle vuodelle sekä vahvisti ensi vuoden jäsenmaksuksi 189 euroa.
Kaikki vuoden 2021 luottamushenkilöt sekä toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2021 (jäsenalue) löydät Apollonian verkkosivuilta: www.apollonia.fi