Hammaslääkäri

Perjantai 30.09.2022

Vaikuttamistyö vahvasti esillä kevätvaltuustossa

Lähettäkää aluevaltuutetuille viestejä, pyytäkää tapaamisia, kutsukaa valtuutettuja tapaamiseen alueilla, kannusti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Paula Risikko Hammaslääkäriliiton valtuuston kevätkokouksen osallistujia.

valtuusto_kevat_2022.jpg

Kaksipäiväinen kevätvaltuusto sisälsi monta viestiä ja tekemistä kotiinviemisiksi, tärkeää ja vakavaa asiaa, valmisteltuja ajankohtaiskatsauksia ja osuvia vieraita, mutta myös tilannekomiikkaa ja naurunpurskauksia. (Kuva: Outi Hautamäki)

- Nyt pitäisi saada kaikki aluevaltuutetut ymmärtämään, että suu ei ole se, joka hoidetaan viimeiseksi, vaan että se hoidetaan ensimmäiseksi. Suunterveys vaikuttaa kaikkeen terveyteen, Paula Risikko tiivisti.

Risikkoa kuunteli tarkkaavainen yleisö. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta kertyneisiin kokemuksiin pohjanneessa viestissä ei kaunisteltu; juna menee kovin nopeasti, mutta vielä ehtii mukaan. Risikko viittasi Hammaslääkäriliiton kokoamaan aluevaltuutetuille tarkoitettuun materiaaliin, jonka välittämisessä liiton paikallisosastoilla on tärkeä rooli:

– Älkää ajatelko niin, että kun tämä meni niille, se on nyt siinä, kyllähän se nyt mun muistaa. Meille tulee tällaisia samanlaisia 700. Ei tartte ajatella, että kehtaanko nyt tästä sanoa, kyllä kehtaat. Jos ette nyt saa itseänne niille poluille, niin ei kukaan teitä tulee hakemaan. Nyt luodaan kivijalka koko tälle järjestelmälle.

Pohjalaisuus kuului paitsi Risikon sanavalinnoissa, myös motivoinnin keinovalikoimassa. Kun jossain laaditaan jotain hyvää, houkutelkaa muut ottamaan se käyttöön, hän neuvoi, ”koska kateus on se kantava voima”. Pohjanmaalla ei kuitenkaan Risikon mukaan koskaan kadehdita toisilta pois, vaan ”ittelle kans”.

Hoitopolut kaipaavat hammaslääkärien osaamista

Etelä-Pohjanmaalla hyvinvointialueen strategian kirjoittamiseen liittyy myös palvelu- ja hoitopolkujen työstäminen. Niitä on Risikon mukaan tehty maan sivu, mutta suun terveydenhuollon hoitopolkua Pohjanmaalla ei ole kuvattu.

– Haastaisin teitä rakentamaan hoitopolun, jossa monituottajuus otetaan huomioon. Ilmoittautukaa mukaan. Ei sitä 1,4 miljoonan käynnin hoitovelkaa yksin korjata.

Risikko kannusti Hammaslääkäriliiton valtuutettuja pohtimaan, miten yksityissektoria käytetään tässä apuna. Mihin kohtaan pitäisi käyttää palveluseteliä?

– Osa asiantuntijoista ajattelee, että nimenomaan akuuttiin vaiheeseen, toiset taas, että pitkäaikaissairauksissa, etteivät kontrollit jää jalkoihin. Mihin teidän mielestänne palveluseteli olisi käyttökelpoinen, ja nimenomaan asiak­kaan näkökulmasta?

– Omilleni sanoin eilen, että nyt on Nato, mutta pitäisi vielä hoitaa sote, kansanedustaja tiivisti viikon puheenaiheet.

Ryhmissä pohdittiin palveluseteliä ja Kela-korvausta

Liiton valtuuston kevätkokous järjestettiin Helsingissä 13.–14.5.2022 hybridinä. Kasvokkain oleminen houkutteli, ja etäosallistumisen mahdollisuutta käytti vain muutama valtuutettu.

– Suun terveydenhuollon kentällä tapahtuu nyt paljon – keskustelkaa ja olkaa aktiivisia, valtuuston puheenjohtaja Jarmo Lahti sanoi avajaissanoissaan valtuutetuille.

Ensimmäisenä kokouspäivänä kuultiin ja keskusteltiin sote-valmistelusta hyvinvointialueilla sekä liiton vaikuttamistyöstä ja edunvalvonnasta. Paula Risikon lisäksi kuulumisia sote-valmistelujen ytimestä toi johtava hammaslääkäri Hanna Kangasmaa Pohjanmaan hyvinvointialueelta.

– Uuden toimintamallin kehittämiseen tarvitaan yhteistyötä ja muutosjohtamista, toimivaa tiedonkulkua ja riittävästi aikaa sekä paljon malttia ja keskeneräisyyden sietämistä, Kangasmaa tiivisti kokemuksia muutoksen toteutuksesta.

Pienryhmissä valtuutetut pohtivat hyvän hammaslääkärin työn ja hyvän suun terveydenhuollon elementtejä evästykseksi suun terveydenhuollon kehittämiseen hyvinvointialueilla. Ryhmät etsivät ratkaisuja esimerkiksi suun terveydenhuollon parempaan integroimiseen osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää, pohtivat miten hyvinvointialueella huolehditaan siitä, että terveyden edistäminen kunnissa toteutuu ja miten suun terveydenhuollon henkilöstön työhyvinvoinnista huolehditaan. Vaikeat ja ajankohtaiset kysymykset pienryhmille jatkuivat edelleen: Mitä pitäisi sisältää suun terveydenhuollon yhteistyö neuvolan, kouluterveydenhuollon, työterveyshuollon ja kolmannen sektorin kanssa? Miten kehitetään Kela-korvausta, jotta se olisi toimiva ja houkutteleva myös päätöksentekijöille? Miten palvelusetelistä saadaan toimiva ja tarkoituksenmukainen? Mihin sitä erityisesti pitäisi käyttää?

Ryhmätöiden tuloksia hyödynnetään liiton vaikuttamistyössä ja edunvalvonnassa.

Kevätkokous vahvisti vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen

Hammaslääkäriliiton valtuuston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin valtuuston puheenjohtajan Jarmo Lahden johdolla lauantaina 14. toukokuuta.

Kokouksessa valtuusto käsitteli ja hyväksyi Hammaslääkäriliiton vuoden 2021 vuosikertomuksen ja vahvisti tilinpäätöksen sekä asetti vaaleja valmistelevan toimikunnan, jonka tehtävänä on valmistella liiton hallituksen jäsenten ja toiminnantarkastajien valintaa koskevat esitykset syysvaltuustolle. Vaaleja valmistelevaan toimikuntaan valittiin Antti Helminen, Pertti Härkönen, Jarkko Kalliala, Sirkku Brander, Pirjo Juusela ja Pauli Varpavaara.