Hammaslääkäri

Sunnuntai 14.08.2022

Entisellä menolla suunterveyden eriarvoisuus ei kapene

18.2.2022
Hannu Hausen

Suomen terveyspolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat väestön hyvä terveys ja mahdollisimman pienet terveyserot eri väestöryhmien välillä. Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen kuuluvat myös tekeillä olevan sote-uudistuksen tavoitteisiin. Viime vuosikymmeninä väestön keskimääräinen terveys on monelta osin kohentunut, mutta terveyserot eivät ole kaventuneet. Tupakointi, alkoholin käyttö ja epäterveelliset ruokatottumukset ovat tavallisia sosiaalisten terveyserojen syitä. Niihin saattaa olla mahdollista vaikuttaa, mutta terveydenhuollon toimin ei voi lainkaan vaikuttaa terveyserojen taustalla olevan sosiaalisen eriarvoisuuden juurisyihin, kuten koulutukseen, tulonjakoon, työllistymismahdollisuuksiin, asuinoloihin ja elinympäristön terveellisyyteen. Lapsilla ja nuorilla on Suomessa yhtäläiset mahdollisuudet saada hammashoitoa, mutta osalle aikuisista asiakasmaksujen suuruus voi olla esteenä hammashoidon palvelujen tarpeenmukaiselle käytölle. Kaiken ikäisten suunterveydessä on sosiaalisia eroja.

Kouluhammashoito, joka 1950-luvulla säädettiin kaikkien kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi, tarjosi maksuttoman hammashoidon kaikille kansakoululaisille asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Kouluhammashoidosta ei kuitenkaan ollut suunterveyden sosiaalisen eriarvoisuuden poistajaksi. Hoitoon oikeutettuja olivat vain kansakoululaiset, ja hekin pääsivät kouluhammashoidon piiriin aivan liian myöhäisessä iässä. Vuonna 1972 voimaan tulleen kansanterveyslain myötä kaikki lapset ja nuoret alkoivat saada maksutonta hammashoitoa terveyskeskuksissa. Sosiaaliryhmien väliset erot lasten ja nuorten osallistumisessa tähän saatiin poistetuksi 1980-luvun alkuvuosiin mennessä. Suunterveyden sosiaalisia eroja ei kyetty
poistamaan.

Aikuisväestön hammashoidon kustannukset tulivat vaiheittain sairausvakuutuksen piiriin 1980-luvulla. Suun terveydenhuollon julkisin varoin tuetut palvelut avautuivat koko väestölle 2000-luvun alussa, mistä lähtien potilas on voinut hakeutua hoitoon joko terveyskeskuksessa tai saada sairausvakuutuskorvausta yksityishammaslääkärin hoidosta. Nykyisin potilaan oma maksuosuus terveyskeskuksessa vastaa hieman yli kolmannesta ja yksityissektorilla runsasta neljää viidesosaa hoidon todellisista kustannuksista. Läheskään kaikissa terveyskeskuksissa aikuispotilaiden hoidon kysyntään ei pystytä vastaamaan. Aikuisväestössä sekä suun terveydenhuollon palvelujen käyttö että suunterveys vaihtelevat selvästi sosiaalisen aseman mukaan.

Suun terveydenhuollon palvelujen avulla purentaelimen toiminnallisuus pystytään usein palauttamaan, vaikka hampaisto on pahasti karieksen tai parodontaalisairauksien vaurioittama. Tämä voi ratkaisevasti parantaa potilaiden elämänlaatua. Vaurioiden korjaava hoito ei kuitenkaan yksistänsä ehkäise karieksen ja parodontiitin aiheuttamien uusien ongelmien kehittymistä. Potilaan itsensä toteuttamalla omahoidolla on keskeinen merkitys sellaisen hoitotuloksen aikaansaamisessa, jonka seurauksena suun ja hampaiden valtasairaudet pysyvät hallinnassa uusia vaurioita aiheuttamatta. Tällaisten hoitotulosten yleistyminen voisi pitkään jatkuessaan edistää sekä lasten että aikuisten suunterveyttä. Eriarvoisuutta ei tällainenkaan kehitys silti kaventaisi – vaan pikemmin se saattaisi jopa lisääntyä.

Eettisestä näkökulmasta suunterveyden eriarvoisuutta käsiteltiin Hammaslääkäriliiton Etiikkapäivässä 12.2.

Hannu Hausen
Terveyden edistämisen asiantuntija, Hammaslääkäriliitto

Pääkirjoitus, Hammaslääkärilehti 3/2022