Hammaslääkäri

Sunnuntai 20.09.2020

Epävarmuuttako?

4.9.2020
Terhi Virtanen

Oletko tuntenut epävarmuutta viime aikoina?

Minä ainakin olen. Erityisesti tänä vuonna. Helmikuussa 2020 olin melko odottavaisin mielin tulevan kevään ja kesän suhteen. Opiskelu sekä kliininen hoitoharjoittelu rullasivat omalla painollaan. Kesätyönhaku oli tuottanut tulosta, ja olin saanut kesäkandipaikan kotipaikkakunnaltani.

Enää tarvitsisi suoriutua vain kuntatentistä ja valtakunnallisesta OSCE:sta, jotka pitäisi läpäistä ennen kesätöihin pääsyä.

Tilanne näytti suhteellisen positiiviselta ja valoisalta. Sitten kuitenkin maaliskuu vaihtui ja toi mukanaan yhteiskunnan pysähtymisen.

Tuntui epätodelliselta ja hassulta. Ihmiset sulkeutuivat koteihinsa sekä siirtyivät etätyöhön ja -opiskeluun. Monella alalla opiskelujen muuttuminen etäopinnoiksi ei kovinkaan ratkaisevalla tavalla hidastanut tai vaikeuttanut opiskeluja.

Hammaslääketieteen koulutusohjelmassakin teoriaopinnot pystyttiin muokkaamaan nopealla aikataululla etäopinnoiksi, mutta kliininen hoitoharjoittelu loppui kuin seinään.

Ensimmäiseksi heräsi kysymys, miten pitkään tämä tilanne jatkuisi, pääsisimmekö tekemään vielä hoitoharjoittelua potilaiden kanssa tänä keväänä, tai olisiko kesällä ylipäätään töitä omalla alalla?

Vaikeimmalta keväässä tuntui se, ettei itse pystynyt vaikuttamaan asioihin. Oli vain pakko hyväksyä tilanne ja yrittää sopeutua siihen. Piti vain ajatella, että päivä kerrallaan. Kaikki ovat samassa tilanteessa, ja yhteiskunnassa yritetään kuumeisesti löytää ratkaisuja.

Toukokuussa alkoi näkyä valon pilkahduksia. Teoriaopintoja oltiin pystytty suorittamaan koko kevään ajan. Myös kuntatentti ja OSCE saatiin suoritettua etänä Moodle-tentteinä. Kesätyöpaikaltakin soitettiin, että kiireetöntä hammashoitoa aloitetaan taas tekemään. Näin ollen töitä olisi minullekin tarjolla, jos vain saan oikeuden työskennellä kandina. Käsittämätöntä. Kohta saisikin laittaa taas luupit päähän ja hanskat käteen.

Epävarmuutta oli kuitenkin edelleen ilmassa. Olin viimeksi koskenut poraan kolme kuukautta sitten. Osaisinkohan vielä käytännössä tehdä johtopuudutuksen tai poistaa hampaan? Vaikka kesäkandilupien saaminen on oikeutus tehdä hammaslääkärin työtä, se ei silti poista epävarmuutta, joka työn aloittamiseen liittyy. Varsinkin, kun kesäkandina ollessa opettaja ei tulekaan katsomaan paikkauksen välivaiheita tai lukemaan kirjauksia läpi. Vaikka kollegoilta saisi varmasti kysyttyä haastavammissa tilanteissa apua ja neuvoa, pitäisi silti osata luottaa myös omaan osaamiseen ja tekemiseen.

Yritin ajatella, että teen parhaani, teen niin kuin hammaslääketieteen laitoksella on opetettu. Ennen töiden aloittamista mietin, miten epävarmuutta voisi karistaa kannoiltaan. Onnistuisiko se kertaamalla Käypä hoito -suosituksia tai katsomalla Youtubesta juurihoitovideoita?

Kesän kuluessa kuitenkin huomasin, että uusista potilastilanteista selviäminen ja niiden mukana tuoma kokemus ovat paras keino saada varmuutta omaan tekemiseen. Lisäksi kesäkandina potilaita ehtii hoitaa huomattavasti enemmän kuin kliinisen hoitoharjoittelun aikana koulussa, mikä lisää potilaskohtaamisten ja hoitotilanteiden määrää ja näin ollen tuo kokemusta ja rutiinia omaan tekemiseen.

Työ tekijäänsä opettaa -sanonta pitää mielestäni aika hyvin paikkansa. Koulu antaa valmiudet toimia hammaslääkärinä, mutta vasta itse työ opettaa, millaista hammaslääkärinä työskentely on ja millainen on itse hammaslääkärinä.

Kesäkandina oleminen on ollut mahtava tilaisuus päästä toteuttamaan oppimiaan asioita käytännössä ja huomaamaan oman kiinnostuksensa alaa kohtaan. Olo oli jopa hieman ristiriitainen kesätöiden päätyttyä: olisin hyvin voinut kuvitella jatkavani pidempään töissä, mutta toisaalta nyt saan olla vielä vuoden opiskelija ja varmentaa oppejani koulussa ennen oman paikkani etsimistä työelämässä. 

Terhi Virtanen
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin denttari Turusta.