Hammaslääkäri

Tiistai 24.11.2020

Ihiminen välisä

30.10.2020
Tiina Ranne

Muutama vuosi sitten olin pohjoisessa ja hiihtopäivän päätteeksi after skissä. Siis silloin, kun vielä oli suotavaa kokoontua isolla joukolla. Oi niitä aikoja! Livebändi soitti, ja yleisöä oli lattialla paljon.

Ystäväporukassa seistiin tiiviisti, kun selän takaa kuului huikkaus: ”Ihiminen välisä!” Leveähymyinen pohjoisen poika, joka oli hetki sitten rientänyt väkijoukkoa vastaan takatiskille, hivuttautui nyt täydet oluttuopit käsissään takaisin ystäviensä luo eturiviin. Kaikki antoivat tietä hymyssä suin, polku aukeni miehen eteen kuin tyhjästä vain.

Olen sittemmin usein käyttänyt tuota samaa lausahdusta. En raivatakseni tilaa väkijoukossa, vaan löytäessäni kohtaamisen ja hetken, jossa kaivataan inhimillisyyttä. Toisen huomioon ottamista ja pahasta pinteestä pelastamista. Näitä ihiminen välisä -kohtaamisia ja hetkiä on nykyään tavattoman usein, vaikka työvuodet ovat parkiinnuttaneet nahkaa ja ihan pienistä ei sormi enää ainakaan omaan suuhun mene.

Terveyskeskusten vaihtelevan pitkistä jonoista tulee yksityishammaslääkäreille aika ajoin potilaita – palvelusetelin kanssa tai joskus muutoinkin. Pääosin päivystysluonteiselle käynnille. Hampaat ovat rikki ja ikää vähän päälle kaksikymmentä. Vakityötä ei ole, hyvä jos jotain tuloa. Mutta se ei ole juuri nyt murheista suurin, sillä hammasta särkee jo kolmatta päivää. Käy ilmi, että rahaa ei ole hoidattaa kuntoon edes sitä yhtä pahiten kipuilevaa, saati sitten niitä viittä silminnähden retkottavaa lohkeamaa, joissa muhii seuraavat vaaran paikat. Turhautuminen on suuri. Apu olisi käsillä, mutta rahatilanne ratkaisee.

Silloin astuu kuvaan lähimmäinen. Siis kuka? Jos apu ei löydy potilaan omasta perhepiiristä, tulee etsinnän paikka pikaisesti eteen hoitohuoneessa. Missä on tämän nuoren turvallinen aikuinen? Maskin takana piilossa. Kurkkiiko sieltä kutsumus, leipätyö vai pakkorako? Vai onko hän valtion päättäjien budjettiriihessä? Paljonko terveydenhuollossa on varaa panostaa hampaisiin? Jos sitä kolmatta päivää säryn vuoksi valvovalta keskivertoäänestäjältä kysytään, toivoisi hän, että paljon. Tai ainakin selvästi enemmän kuin nyt. Sillä tätä nykyä Kelan tuki riittää käden puristukseen, joka toinen vuosi. Vakuutusyhtiöiden aikuiset ovat juosseet pois paikalta jo kauan sitten.

Siinä sitä ihmetellään ihmisen ja sen maskin takana olevan kummajaisen kesken, että miten jatketaan. Lopulta kun vastaanottokäynnin tiima täyttyy, huolet ovat puolittuneet jakamalla, särky hetkeksi taputeltu, kyyneleet kuivattu ja potilas saateltu kompromissin kanssa kotimatkaan.

Tulee hiljaista. Ei pauhaa livemusiikki korvissa, ja hymy on hetken kadoksissa. Hammaslääkärin hartioita painaa huoli potilaan huomisesta. On kuin molemmissa käsissä olisi kahleet: toisessa kantasuostumus ja toisessa pöydän reunalle unohtunut potilasohje. Loppukäynnin työaika ja energia hukkuvat tietokoneeseen. Ihminen muuttuu pienestä pienemmäksi, turhauttavan hoitotapahtuman toteamukset kirjataan juhlavasti sarjaksi bittejä. Ei aukene polku ihmislapsen eteen. Tietokonekin herjaa yhteysvirhettä ja muistuttaa pilvestä putoamisesta.

Hammashoitajani huikkaa unitin takaa: ”Ihiminen välisä!” Saa lauseestaan palkaksi kiitoksen ja hymyn. Pestään kädet, siis kirjaimellisesti. On seuraavan avuntarvitsijan vuoro.

HLT Tiina Ranne
yksityishammaslääkäri Turusta