Pää meinaa räjähtää, enkä usko olevani yksin tunteen kanssa. Ajatus kiteytyi netin äärellä juuri tekemässäni havainnossa. Ammattitautini on kirjoitusvirheiden havaitseminen. Terveydenhuollon ja lääketieteen termit ovat – tietenkin – erikoisalaani, mutta nyt huomaan tarkastelevani samalla silmällä erilaisten aseiden nimiä.
Ylipäätään uutisvirrasta on vaikea irrottautua, eikä tilanne ole somen puolella sen parempi: ahdistusta herättävistä aihepiireistä ja keskusteluketjuista ei ole pulaa. Kun uutiskuvat Ukrainasta koettelevat kestokykyä, mahdollinen uusi koronan alatyyppi menee jo samaan huolimyttyyn. Kuorma on niin suuri, että pienemmät aiheet lisäävät painoa kokoonsa nähden moninkertaisella voimalla. Tunteet tarttuvat uutiskuvista ja ahdistus sodan keskelle jääneiden ihmisten haastatteluista.
Yhtenä iltana kuitenkin jäin positiiviseen koukkuun, selaamaan ukrainalaisen perheenäidin ja it-alan ammattilaisen aloittamaa twiittiketjua. Suunnitelmallista, ehkä, mutta samalla aivan valtavan ihana toisilleen vieraiden ihmisten kohtaamisten tulva. Jos haluatte todisteen ihmisten hyvyydestä, katsokaa mitä tahansa keskustelua tällä tilillä, tämä Yaroslava kirjoitti myöhemmin. Viestien lukemisesta tuli lohdullisella tavalla hyvä mieli. Maasta toiseen hyppelevässä ketjussa ventovieraat ihmiset loivat tietoisesti yhteenkuuluvuuden ja välittämisen tunnetta. Olen täällä, näen sinut, kuulen hätäsi, olet yksi meistä. Kuvia kahvikupeista, puutarhoista ja lemmikkielämistä. Maisemia keittiöiden ikkunoista eri mantereilla. Tavallisia päiviä, harrastuksia, sairauksia, läheisiä, suunnitelmia, kiireitä ja hyvänyön toivotuksia. Tämä hetki tapahtuu meille kaikille.
Heti Venäjän hyökkäyksen jälkeiset sodan alkupäivät näyttivät, että monella meistä ahdistus kanavoitui toiminnaksi. SPR, Unicef, Lääkärit ilman rajoja ja monet muut avustusjärjestöt saivat nopeasti ennätyksellisen suuren määrän rahalahjoituksia, sosiaalinen media täyttyi auttamismahdollisuuksien kyselyistä. Tarvitsijoille on järjestynyt vaatteita, harrastusvälineitä ja ruokaa, vastaanottokeskuksiin leluja ja leikkipaikkoja, hygieniatarvikkeita; hammasharjoja ja tahnaa, kaikkia näitä tuntien tai päivien sisällä avunpyynnöistä. Autetaan lisää!
Kohtaamisissa on voimaa. Sanat ovat tärkeitä, ja silti reaalielämän yhteydet vielä tärkeämpiä. Nyt jos koskaan on valttia olla rauhoittavan katseen ammattilainen ja vakuuttavan kehonkielen mestari. Tunteet tarttuvat myös näin. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä.
Heli Mikkola
Hammaslääkärilehden päätoimittaja