Hammaslääkäri

Tiistai 22.06.2021

Koko Suomi hampaita harjaamaan

24.11.2020
Hannu Hausen

Viime lokakuun aikana hampaiden harjaamisesta on Suomessa puhuttu todennäköisesti enemmän kuin koskaan sitten 1970-luvun alkuvuosien, jolloin lasten ja nuorten hampaiden reikiintymisen ehkäisyyn panostettiin terveyskeskuksissa tosi vahvasti.

Siitä on kiittäminen ennen muuta Koko Suomi harjaa -kampanjaa, jonka taustalla on kansainvälinen ACFF-liittouma (Alliance for a Cavity-Free Future). Liittouma on vuodesta 2016  lähtien järjestänyt vuosittaisena nimikkopäivänään (World Cavity-Free Future Day) kampanjan, jonka tämänvuotisena teemana oli ”Healthy Smiles Across Generations”.

Suomen osuus sai nimekseen ”Koko Suomi harjaa”. Sen vetäjänä toimi Oulun yliopiston emeritaprofessori Vuokko Anttonen, joka myös edustaa Suomea ACFF:n Pohjoismaiden yksikön hallituksessa. Koskaan aiemmin ei ACFF:n nimikkopäivä ole ollut yhtä näkyvästi esillä Suomessa.

Hampaiden harjaamisen ottaminen Suomen kampanjaosuuden teemaksi on ollut perusteltua. Tälläkin palstalla on kerta toisensa jälkeen kannettu huolta siitä, että suomalaiset lapset ja nuoret harjaavat hampaitaan harvemmin kuin ikätoverinsa Suomen kaltaisissa läntisissä hyvinvointivaltioissa. Erityisesti tämä koskee poikia.

Aikuistenkaan tilanteessa ei ole hurraamista. Työikäisten miesten hampaidenharjausaktiviteetti on Suomessa yhtä huonolla tolalla kuin poikien. Erityisen ongelmallinen on sellaisten vanhusten tilanne, jotka erilaisten toimintarajoitteiden vuoksi eivät kykene huolehtimaan suuhygienian ylläpitämisestä ilman ulkopuolista apua. On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että avun tarpeessa olevien vanhusten hampaiden päivittäisestä puhdistamisesta ei huolehdita.

Kaiken ikäisen väestön suuhygieniatilanteen parantamiseksi hampaiden harjauksen tärkeys tulisi ottaa puheeksi jo äitiysneuvoloissa, kun lasta vielä odotetaan. Vanhempien omat harjaustottumukset vaikuttavat siihen, miten he ryhtyvät huolehtimaan syntyvän lapsen hampaista. Jos vanhemmat eivät huolehdi omasta suuhygieniastaan, on epätodennäköistä, että he ryhtyisivät harjaamaan lapsen hampaita aamuin illoin pienestä pitäen.

Asiaan pitää palata toistuvasti lastenneuvolassa, sillä on ensiarvoisen tärkeätä, että hampaiden harjauksesta muodostuu lapselle aamuin ja illoin toistuva rutiini, josta ei tehdä poikkeuksia. Päivähoidon, varhaiskasvatuksen ja kouluterveydenhuollon tulisi tukea vanhempia ottamalla aamuin illoin tapahtuvan hampaiden harjauksen tärkeys puheeksi aina sopivan tilaisuuden tullen. Toistaiseksi hampaiden harjauksesta ei vielä ole muodostunut kaikille lapsille sellaista elinikäistä tottumusta, joka auttaisi heitä säilyttämään hyvän suunterveyden aikuisiälläkin.

Hyvien suuhygieniatottumusten omaksuminen vasta teini-iässä tai aikuisena ei suinkaan ole mahdotonta, mutta ei se helppoakaan ole.

Suunterveydenhuollon palvelujärjestelmällä on keskeinen rooli hyvän suuhygienian noudattamisen tukemisessa aina, kun tällainen tuki on tarpeen. Kaikki suuhygieniansa laiminlyöneet potilaat eivät suinkaan tällaista apua halua. Suuhygienian merkitys tulee kuitenkin tarvittaessa ottaa puheeksi, ja jokaiselle tuen tarpeessa olevalle potilaalle tulee tarjota mahdollisuus osallistua hyvän suuhygienian ylläpitämiseen tähtäävään terveysohjaukseen. Sitä antavien suunterveyden ammattihenkilöiden ei ole lupa masentua, vaikka tilanne ei ensi yrittämällä ratkaisevasti paranisikaan.

Suuhygienian päivittäisessä ylläpitämisessä ulkopuolista apua tarvitsevien vanhusten ongelmien ratkaiseminen on vaikeata, mutta ennallaankaan tilanne ei voi jatkua. Suuhygienian puutteellisuus heikentää heikkokuntoisten vanhusten elämänlaatua ratkaisevasti.

Ensi askeleena tulisi olla vanhuksia hoitavien henkilöiden kouluttaminen toisen ihmisen hampaiden puhdistamiseen, mikä ei ole yhtä helppoa kuin omien hampaiden harjaus. Aivan aluksi koulutus tulisi aloittaa systemaattisesti osana lähihoitajien peruskoulutusta. Koska vanhuksia hoitavia omaishoitajia ja ammattihenkilöitä jo tälläkin hetkellä on paljon, ohjauksen järjestäminen heille vaatii mittavia resursseja. Lisäksi monet vanhuksia hoitavat toimivat jaksamisensa äärirajoilla, eikä hoivayksiköiden toimintakulttuuriin välttämättä lainkaan kuulu hoidettavien suuhygieniasta huolehtiminen. On vaikeaa nähdä, että asia saataisiin kuntoon ilman, että puhdasta suuta aletaan pitää jokaisen hoivan tarpeessa olevan vanhuksen oikeutena, jonka toteutuminen pitää varmistaa riittävin resurssein.

Kirjoittaja on Oulun yliopiston sosiaalihammaslääketieteen emeritusprofessori, joka toimii Suomen Hammaslääkäriliiton terveyden edistämisen asiantuntijana.

Kolumni on julkaistu Neuvola ja kouluterveys -lehdessä 4/20 ja julkaistaan uudelleen lehden luvalla.