Ihmiset

Kielen päälläKollegiaalinen kilpailu

28.10.2022Tiina Ranne
tiina_ranne-kolumni_uusi

Kuljin koiran kanssa metsässä ja lauloin korvakuulokkeet korvissa kovaan ääneen. En olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ellei vastaan olisi sattunut tulemaan toinen koiran kanssa metsässä samoilija, joka teki samaa. Biisi oli hänellä eri ja koska minun oli parempi, päätin laulaa kovempaa. Kyllä meteliä maailmaan mahtuu ja hulluja metsään. Ohitimme toisemme tyylikkäästi tilaa antaen, perisuomalaiseen tapaan.

Koirani pysähtyessä haistelemaan metsäneläinten jälkiä ja jätöksiä, vilkaisin itse ylös taivaisiin pitkin puiden runkoja. Tuonne ne kaikki kurkottavat. Perspektiivi ei kertonut, mikä latvoista lopulta korkeimmalla keikkui, mutta pisti silmään, että puista komeimmat kasvoivat itsekseen. Ne eivät kiivenneet pitkin toisten vartta. Harvassa ovat ne komistukset, jotka kääntävät katseet. Vaan olisi tässäkin metsässä ollut vesurille töitä: huono lähtö ja surkea maaperä, näkee jo kauas, että tuosta ei hyvää seuraa. Vinoon vääntyneet vesat eivät pitkälle pötki.

Vaikea aihe – vieläkö otsikon voi vaihtaa? Kukaan ei halua tästä kirjoittaa, lääkärin etiikasta on kyllä useita painoksia. Velvollisuuksista itseä, omaa ammattia ja potilaita kohtaan. Kollegiaalisuus taas on maininta kollegiaalisuudesta – Lääkäriliitossakin yhdeksän kohdan suuntaviivat antava luettelo, ja siihen pitää kasvaa omantunnon kautta.

Kollegiaalisuus ei ole vinoon, vaan suoraan kasvamista. Oman uran tekemistä, mutta ei toisten kustannuksella. Kaistaviivojen välissä paahtamista. Toisilla uraputki on pitkä ja tie haastava, toiset nautiskelevat matkasta ja pysähtelevät kahvipaussille, oli tiedossa näköalapaikkaa tai ei. Kukin tyylillään. Hienointa on se, kun joku pääsee maaliin, saavuttaa omat tavoitteensa. Ruutulippu heilahtaa, ja yleisö huutaa onnistujan vielä ylemmäs onnensa kukkuloille. En tiedä, pidänkö formuloista sinänsä, mutta tiimityö ja onnistumisen ilo on niillä kavereilla kyllä vertaansa vailla.

Kuinka tässä maailmassa voisi olla kaikkien kaveri ja silti tehdä valinnat omasta urapolusta itselle mieleisiksi? Moni kollega kun on työpaikkaa vaihtaessaan kohdannut raastavaa kilpailua ja likipitäen kiusaamista entisen työnantajan taholta. Miksi työpaikan vaihto on tehty niin vaikeaksi, vaikka samaan aikaan peräänkuulutetaan tehoja? Eikö sitouttaa voisi muutoin kuin vaatimalla ja loputtomasti tilastoja tuottamalla? Loputon analytiikka on paras tapa tappaa into ja luovuus, joita voi sitten lähteä hakemaan taas metsästä.

Metsästä tulee silloin tällöin lähdettyä myös ihmisten ilmoille. Siellä sitä ihmeteltävää vasta riittää, ja parhaimmillaan osuu johonkin kauan kaivattuun vanhaan tuttuun. Päivänä eräänä törmäsin kurssikaveriini, ja vaihdoimme kuulumiset. Kävi ilmi, että hän on töissä edelleen samassa työpaikassa, jonne meni orientoinnin jälkeen 25 vuotta sitten. Siis koko työura yksien samojen seinien sisällä. Wau! Malliesimerkki sitoutumisesta, ja tietysti yksi tapa välttää läksiäiset.

Tiina Ranne
HLT, yksityishammaslääkäri Turusta

Lue myös
Etsitkö näitä?