Syyskuun alussa nousi häly Helsingin Sanomien uutisoitua ison terveysyrityksen yrittävän estää potilaitaan hakeutumasta jatkotutkimuksiin ja hoitoihin kilpailijoilleen. Lehti kertoi, että yrityksen sisäisten ohjeiden mukaan lääkäri ei saa enää tulostaa vastaanottotilanteessa potilaalle paperista lähetettä laboratorioon, kuvantamiseen eikä konsultaatioon. Yhtiö perusteli asiaa sillä, että hoitoketju toimii parhaiten, kun tutkimusten tulokset saadaan oman talon sisältä. Muualla tehtyjen kokeiden tulokset näkyisivät yrityksen järjestelmässä skannattuina sivuina.
Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Kati Myllymäen mukaan menettely sotii potilaan valinnanvapautta vastaan ja on vastoin Lääkäriliiton linjauksia. Hän korosti haastattelussa potilaan oikeutta valita hoito- ja tutkimuspaikkansa, lääkäriasema ei saa sitoa potilasta käyttämään vain sen omia röntgen-, laboratorio- tai fysioterapiapalveluja: ”Ne ovat potilaan rahoja. Hänellä pitää olla oikeus katsoa, josko toisesta paikasta saa vaikkapa 200 euroa halvemman magneettikuvauksen.” Tämä on myös Hammaslääkäriliiton näkemys.
Vastaavanlainen tapaus liittyi aiemmin silmälasimääräyksiin. Osa optikkoliikkeiden yhteydessä työskentelevistä silmälääkäreistä kirjoitti reseptejä, joissa asiakasta ohjattiin hankkimaan tietyn merkkisiä silmälaseja tai ostamaan lasit tietystä optikkoliikkeestä. Alan järjestöt tuomitsivat menettelyn.
Sopiiko edellä kuvattu potilaan valinnanvapautta korostava periaate hammaslääkärin hammaslaboratoriolle antamaan työmääräykseen eli laboratoriolähetteeseen? Onko potilaalla oikeus valita työn tekevä laboratorio, hänhän työn maksaakin?
Tilannetta ei voi suoraan verrata tutkimuslähetteisiin. Hammasproteesien ja muiden hammasteknisten yksilölliseen käyttöön tarkoitettujen laitteiden valmistamisessa kokonaisvastuu on hammaslääkärillä, hänhän irtoproteesinkin aina sovittaa potilaalle. Olennaista on hammaslääkärin ja hammasteknikon hyvä yhteistyö ja sujuva kommunikaatio. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista eikä potilaan etu, että potilas yksin päättäisi, mitä laboratoriota käytetään. Potilaan toiveita on toki hyvä kuunnella, mutta viime kädessä päätöksen tulee olla hammaslääkärillä.
Yksityissektorilla toimiessa asia on selkeä, julkisella usein mutkikkaampi, koska hammaslaboratoriot kilpailutetaan, jolloin hammaslääkärin valittavana saattavat olla vain tietyt laboratoriot. Onkin tärkeää, että hammaslaboratoriopalveluja käyttäviä hammaslääkäreitä kuullaan, kun terveyskeskus – tai muu organisaatio – valitsee yhteistyölaboratorioita. Tähän kytkeytyy myös hammasteknistä alaa jo pitkään huolestuttanut aihe eli ulkomainen valmistus. Hinta on Kiinassa luonnollisesti halvempi, mutta toisaalta tiedetään kotimaisuuden olevan suomalaisille tärkeää terveyspalveluja valitessa (Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksella vuonna 2017 teettämä Made by Finland -kampanjatutkimus).
Toinen pohdinnan aihe on hammaslääkärin lähete suuhygienistin hoitoon. Potilas voi saada Kela-korvausta suuhygienistin antamasta hoidosta yksityisessä terveydenhuollossa toimivan hammaslääkärin määräyksen perusteella. Asetelma muistuttaa lääkärin lähetettä yksityiseen fysioterapiaan: potilas voi valita suuhygienistinsä itse. Koska potilaan suun sairauksien hoitaminen on pitkäjänteistä yhteistoimintaa, on tällöinkin tärkeää, etteivät tiimin jäsenet toimi toisistaan tietämättä.
Yhteistyön, jota työnjaoksikin voidaan kutsua, tulee tietenkin aina perustua voimassa oleviin säädöksiin ja ohjeisiin. Hammaslääkäri ei voi millään lähetteellä siirtää hänelle säädöksissä rajattuja tehtäviä, ja kokonaisvastuu potilaan hoidosta on aina hammaslääkärillä. Mitä sujuvampi on ammattiryhmien välinen yhteistyö ja mitä parempi on yhteisymmärrys potilaan kanssa, sitä paremmin hän on autettu.