Helsingin kaupungin suun terveydenhuollon kokonaishoidon palveluseteli, tuttavallisemmin koho, on ollut vastatuulessa sen lanseeraamisesta helmikuussa 2021 lähtien. Palveluntuottajille maksettavat korvaukset ovat olleet sikäli vaatimattomat, että kokeiluun on osallistunut vain hyppysellinen tuottajia.
Hoitojonossa on kaupungin ilmoituksen mukaan tuhansia potilaita, ja terveyskeskushammaslääkärien työhyvinvointi heikkenee uhkaavasti. Samaan aikaan kun koho-seteliin tehdään kosmeettisia parannuksia, kaupunki investoi 2,2 miljoonaa euroa suun terveydenhuollon ostopalveluun, jolla hankitaan kahdeksan hammaslääkäri-hammashoitajatyöparin ja kuuden suuhygienistin työvoima kymmeneksi kuukaudeksi. Potentiaalisia palvelusetelituottajia olisi Helsingissä moninkertainen määrä.
Palveluntuottajat ovat tyytymättömiä Helsingin suun terveydenhuollon muidenkin palvelusetelien korvaustasoon, joka on varsin vaatimaton. Kun yhden pinnan täytteen kattavan Helsingin SFA10-palvelusetelin arvo on 21 euroa, maksaa Jyväskylä tästä 40 euroa. Merkittävät erot ovat huomionarvoisia, sillä palvelusetelilain mukaan setelin arvon on oltava kohtuullinen. Voiko ero siinä, mikä on kohtuullista, olla näin suuri kahden kaupungin välillä?
Palvelusetelin arvon kohtuullisuutta arvioitaessa on palvelusetelilain mukaan otettava huomioon kunnan oman tuotannon kustannukset. Sosiaali- ja terveysministeriön eduskunnan oikeusasiamiehelle antaman lausunnon mukaan ”kunta ei voi olettaa, että palvelun kustannukset olisivat pienemmät, jos asiakas hankkii palvelun palvelusetelillä”. Helsingin kaupungilta on kysytty sen itse tuottaman yhden pinnan täytteen kustannusta. Viimeksi asiaa kysyttiin kaupungin palveluntuottajilleen järjestämässä tiedotustilaisuudessa helmikuun alussa. Kaupunki ei kuitenkaan antanut tietoa. Kuinka kaupunkilaiset voivat arvioida palvelusetelin arvon kohtuullisuutta, jos sen keskeistä arviointiperustetta ei kerrota julkisuuteen?
Takaisin kohoon. Helsingin kaupunki ilmoitti, että koho-setelin sisällä yhden pinnan täytteen laskennallinen korvaus on 55 euroa. Määrittelyn perusteluna on se, että kolme neljästä palveluntuottajasta on muissa palvelusetelijärjestelyissä ilmoittanut yhden pinnan täytteen tuotantokustannukseksi täsmälleen tämän summan. Enempää siitä ei tosin setelillä saakaan veloittaa. Tilanne on siis se, että koho-setelin kehnoa hintatasoa perustellaan siihen sisältyvällä keinotekoisesti päätetyllä hinnalla. Reaalimaailma – HUS-alueen yksityinen keskiarvohinta, 79 euroa – on varsin kaukana. Tuottajan näkökulmasta kyse on siitä, että jos kokonaishoito tarkoittaakin yllättäen suurta määrää toimenpiteitä, hoito on toteutettava tappiolla.
Helsingissä on tarvetta suun terveydenhuollon palveluille. Kaupungilla on pitkä hoitojono ja kuormittuneita terveyskeskushammaslääkäreitä. Halukkaita palvelusetelituottajia on runsaasti. Ainoa mikä puuttuu, on palvelusetelijärjestely, joka mahdollistaa yksityisten palveluntuottajien osallistumisen talkoisiin kohtuullisella korvauksella. Kun koho ei pysy pinnalla, kärsijänä on helsinkiläisten suunterveys.
Olisi hienoa, jos Helsingin palvelusetelijärjestely olisi niin hyvä, että siitä kelpaisi ottaa esimerkkiä muuallakin maassa. Huono malli tulee kalliiksi.
Heikki Kuusela
Hammaslääkäriliiton lakimies