Hammaslääkäri

Sunnuntai 20.10.2019

Muistijälki napostelee mielellään pieniä aterioita

4.10.2019
Anni Temonen

Sinä perjantaina aurinko paistoi nojatuoliin lämpimästi. Vuoden seitsemännessä Hammaslääkärilehden numerossa oli juttu suun levyepiteelidysplasiasta. Se oli niin selkeästi ja terävästi kirjoitettu ja niin sopivan kokoinen tieteenpalanen, että luin jutun hymy korvissa.

Hammaslääketieteen kandidaatti Kristina Jakobssonin syväreihin perustuvan artikkelin oli kirjoittanut Jakobssonin ohella dosentti, erikoishammaslääkäri Jaana Rautava.

Koska lehti jäi nojatuolille, ja koska kissani ei missään vaiheessa puskenut sitä sivuun laiskanlinnaan käpertyäkseen, aukeama muistutteli itsestään tuon tuosta. Kertailin taulukoita ja diagnostiikkapolkua ohi kulkiessani. Hämmentyneenä huomasin, että yksi kandi oli onnistunut tarjoamaan kenties vuoden kustannustehokkaimman täydennyskoulutuksen: muistijälki vahvistui aiheen päivittäisestä pureskelusta.

Tavallisesti tieteellinen jatkokoulutus on puristettu tiiviiksi koulutuspäiviksi. Syy sille, että täydennyskoulutus tarjotaan pitkinä kurssipäivinä, on ennen muuta käytännöllinen. Useimmille lääkäreille se tarkoittaa tavallista varhaisempaa herätystä, matkustamista, pitkää päivää jonkin auditorion pehmeissä penkeissä ja paluumatkaa yön hämärässä.

Duodecimin pääkirjoituksessa ”Lääketiede kehittyy – niin tulisi jatkokoulutuksenkin”, Iivo Hetemäki ja Jussi Merenmies esittävät, että täydennyskoulutuksen tulisi perustua tutkimusnäyttöön oppimisesta. Koulutuksen tulisi siis rakenteensa ja puitteidensa puolesta vahvistaa oppimista ja muistijälkeä. He toteavatkin, että vaikka käytännön järjestelyjen kannalta yksittäinen tiivis koulutuspäivä on suosittu, tasainen puurtaminen pienemmissä palasissa olisi oppimisen kannalta tehokkaampaa. Esimerkiksi kirurgien suoriutuminen mikrovaskulaarisesta harjoitteesta oli huomattavasti parempi, kun opetus jaettiin kuukauden ajan joka viikolle yhden pitkän koulutuspäivän
sijaan.

Toinen oppimista tehostava konsti on testata opittua jälkikäteen. Jos koulutuspäivä onkin käytännön syistä yksi pitkä sessio, lääkärin kannattaisi herätellä kurssin oppeja mieleen työpaikalle palattuaan. Siihen ei tarvita järeitä lopputenttejä, vaan vaikka puhelimeen lähetettyjä nopeita monivalintakysymyksiä. Niihin vastaaminen vahvistaa muistijälkeä.

Itselleni ei ole vielä sattunut eteen kurssia, joka perustuisi ajalliseen hajauttamiseen ja kertauskysymyksiin. Oma keinoni vahvistaa kurssin synnyttämää muistijälkeä on ollut tiedon jakaminen. Kurssin jälkeisinä viikkoina on hyvä tilaisuus palata luentomuistiinpanoihin ja kirjoittaa vaikka työkavereille niihin pohjautuvia muistisääntöjä, knoppeja ja vinkkejä. Työnantajat voisivatkin kannustaa lääkäreitä referoimaan koulutuksissa opittua. Kun lääkäri saa mahdollisuuden kerrata kurssin asioita työaikana, hän tulee samalla oppineeksi paremmin. Kaiken tämän voi helposti tehdä niin, ettei varsinaista luentomateriaalia levitetä luvatta.

Jos koulutustilaisuuksista tulee jatkossa lyhyempiä ja hajautetumpia, on entistä tärkeämpää, että tekniikka pelaa. Toimimattomat videotykit, kuulumattomat äänet ja jumittavat etäyhteydet ovat yhä monen lyhyehkön luennon vitsaus.

Anni Temonen
toimittaja / Nuori poraa

Lue myös: Lääketiede kehittyy – niin tulisi jatkokoulutuksenkin. Lääketieteellinen 

Aikakauskirja Duodecim 2019; 135(16): 1431–3. Iivo Hetemäki, LL, erikoistuva lääkäri, vs. kliininen opettaja, Helsingin yliopisto. Jussi Merenmies, dosentti, lääketieteen koulutusohjelman johtaja, kliininen opettaja, Lasten ja nuorten sairaudet, Helsingin yliopisto ja Hus.