Hammaslääkäri

Tiistai 30.11.2021

Nelosen aloitus uudella klinikalla

19.11.2021
Simeoni Yli-Urpo

H4-kurssilaisena koen olevani onnekkaassa asemassa. Viime vuonna saimme koronapandemiasta huolimatta nähdä kurssikavereita taitopajoissa ja klinikkasaleissa, samalla toki nauttien etäopiskelun tuomasta helpotuksesta aikaisiin luentoaamuihin. Tämän lisäksi pääsimme aloittamaan ensimmäiset ilman paria tehtävät potilastyöt upouudessa klinikassa.

Klinikan muutto oli tehty opiskelijan näkökulmasta siinä määrin vaivattomaksi, ettei paljon avainlätkän toimimattomuutta tai pukukaapin salasanan unohdusta suurempia ongelmia ole ainakaan omalla kohdallani eteen tullut.

Uusi klinikka on saanut opiskelijoilta kiitosta valoisuudestaan, ja käytännöllisyyskin on matkan varrella parantunut. Juurihoitoboksien jonotus on jäänyt historiaan, kun jokaisessa boksissa on omat välinehuoltokaapit käytetyille välineille sekä röntgenputket. Tämä toki myös helpottaa muita toimenpiteitä, kun potilaita ei tarvitse erikseen kävelyttää röntgenlaitteelle ja mahdollisesti jonotella ennen sitä.

Käytännöllisyyttä tuo myös kaikkien tarvikkeiden löytyminen yhdestä paikasta. Uudessa tilavammassa keskikäytävässä useamman kandin on helpompi operoida samanaikaisesti, ja tavaroiden paikat ovat mielestäni selkeämmät kuin vanhassa.

Klinikkasalin kurssijako on myös kokenut muutoksen. Uusi pohjaratkaisu on pakottanut myös vanhan, Game Of Thrones -meemejä synnyttäneen kandien jaon pohjois- ja eteläpäätyihin uuteen, HUSin logon värejä mukailevaan, jakoon vihreisiin, sinisiin ja harmaisiin. Uusi järjestely tuo koko kurssia lähemmäs toisiaan, ja on mukava nähdä kaikkien naamoja klinikkapäivän aikana, paitsi tietysti outreach-opetuksessa olevia, jonne itsekin välillä pääsee.

H4-vuosi toi normaalin klinikan lisäksi mukanaan out­reach-opetukset, joissa pääsee tutustumaan opetusklinikkaa tavanomaisemman vastaanoton toimintaan, näkemään erikoisalojen osaajien työskentelyä ja hoitamaan potilaita yhdessä suuhygienistiopiskelijoiden kanssa. Ainakin vielä pienellä hajauttamisella on selvitty hyvin alkuun mietityttäneestä boksien määrästä suhteessa opiskelijamäärään.

Sanonta ”vanhassa vara parempi” pitänee paikkansa oikeastaan vain ruokailujen suhteen. Ruskeasuon jättäessämme jäi taakse hampaan oma lounasravintola, ja opiskelijalounaalle joutuu hieman kävelemään ulkona. Toki pikku happihyppy ei haittaa, mutta välillä yhdessä muidenkin kanssa jaettava ruokala kerryttää jonoja, mikä voi kiireisenä päivänä kiristää kandin hermoja.

ruokalan tiiviissä yhteisöllisyydessä on myös plussansa: on ollut mukava nähdä preklinikan aikaisia ystäviä ruokajonossa ja vaihtaa kuulumisia ihan kasvotusten pitkästä aikaa. Tämän lisäksi ruokatauko ja uudet HLKS:n asusteet, tuttavallisemmin HLKS-merch, tuovat hammaslaiset näkyvämmäksi osaksi Meikun lounastaukoja!

Tärkeimmät viimeisenä: kandihuone on aiempaa valoisampi, ja valikoituja aarteita saatiin Rusalta tuoda mukaan myös uudelle kandihuoneelle tunnelmaa luomaan. Persoonallinen kahvikuppihylly tosin sai väistyä uusien samaa sarjaa olevien kuppien tieltä, mutta uusi kahvinkeitin on tehokkaampana tuonut kandeille jaksamista selvitä myöhään venyvistä kirjauksista ja hoidon suunnitteluista.

Simeoni Yli-Urpo
Kirjoittaja on neljännen vuosikurssin denttari Helsingistä

Denttari, Hammaslääkärilehti 13/2021