Hammaslääkäri

Lauantai 10.12.2022

Odontologiska Spelen syntyy yhteistyöllä

7.10.2022
Laura Hietakangas

Parin vuoden tauon jälkeen Odontologiska Spelen -tapahtuma polkaistiin käyntiin syyskuun alussa. Tapahtumaa vietettiin Turussa 370 opiskelijan voimin. Opiskelijoita oli matkustanut kaikista Pohjoismaista ja tietenkin Suomen omista opiskelukaupungeista.

Odontologiska Spelenin tarkoituksena on, että Pohjoismaiden hammaslääketieteen opiskelijat tutustuvat yli maarajojen ja ottavat mittaa toisistaan kaupunkien kesken. Tämän vuoden tapahtuma oli ikimuistoinen ja varmasti yksi opiskeluajan kohokohdista.


Kolmen päivän tapahtuma alkoi Turun läpi kulkevalla paraatilla, joka päättyi tuomiokirkon portaille. Laitoksen johtaja Pekka Vallittu puhui alamme alkuajoista Turussa ja meitä kaikkia koskettavasta hammaslääketieteen historiasta. Paraati oli näyttävä tapa aloittaa juhla, ja jokaisen kaupungin opiskelijat olivat perinteiden mukaan pukeutuneet tiimiasuihin. Seuraavana päivänä Aurajoen rantaa kulkevan rastikierroksen aikana osallistujat pääsivät tutustumaan Turkuun ja toisiinsa.

Lauantaina kaupungit kilpailivat toisiaan vastaan Paavo Nurmen stadionilla järjestetyissä olympialaisissa, joissa lajeina olivat muun muassa kaljamölkky ja perinteeksi muodostunut köydenveto. Illalla tapahtuma huipentui Messukeskuksessa järjestettyyn gaalaan, jossa nautimme illallista. Tapojen mukaan jokainen osallistujakaupunki oli suunnitellut esityksen gaalailtaa varten. Illan päätteeksi kiertopalkinnolla palkittiin kisoissa parhaiten menestynyt yliopisto, joka oli tänä vuonna Oslo.

Suunnitelmat Odontologiska Spelenin järjestämiseksi Turussa alkoivat jo vuonna 2019, mutta suunnittelu keskeytyi pariksi vuodeksi koronapandemian takia. Tapahtumasta alettiin puhua uudestaan viime syksynä, mutta alkuperäiset järjestäjät olivat jo valmistuneet tai valmistumisen kynnyksellä. Pohdimme, löytyisikö tapahtumalle edes järjestäjiä opiskelijoista, jotka eivät koskaan olleet päässeet osallistumaan tapahtumaan. Joulukuussa tapahtuman suunnittelu kuitenkin aloitettiin pienen porukan kesken Dentalialla. Vanhat suunnitelmat kaivettiin esiin, ja aloimme kerätä järjestelytiimiä.

Tapahtuman järjestäminen vaati monia työtunteja, mutta ennen kaikkea hyvää tiimityöskentelyä. Testiin tuli muun muassa luottaminen toisen työskentelyyn sekä taito delegoida. Opiskelijajärjestön toimintaan osallistuminen on aina vapaaehtoista, mutta jokaiselta odotetaan tietynlaista vastuuta ja aktiivisuutta. Saimme tapahtuman aikana paljon kiitosta järjestelyistä, ja juhlat vietiin läpi onnistuneesti.

Iso kiitos kaikille järjestäjille, osallistujille sekä muille mukana olleille! Ensi vuonna Odontologiska Spelen järjestetään Oslossa, jonne kaikki Pohjoismaiden hammaslääketieteen opiskelijat on taas kutsuttu juhlimaan!

Laura Hietakangas
Neljännen vuosikurssin opiskelija Turusta