Hammaslääkäri

Lauantai 23.01.2021

Onko sittenkin olemassa ilmaisia lounaita?

11.12.2020
Tiina Ranne

Kävin lapseni kanssa lääkärissä, vastaanotto kesti puoli tuntia. Lääkäri väänteli lapseni jalkaterää suuntaan ja toiseen, kyseli ja tiedusteli tuntemuksia, puntaroi ja pohti. Piti taukoa ja jatkoi vääntelyä eri vinkkelistä uudelleen. Työkoneista suurin oli lääkärin aivot. Oli huoneessa printterikin, sitä käytettiin kerran. Tutkimuksesta ja asiantuntijuudesta maksettiin käypä hinta. Käynti oli mielestäni hintansa väärti, ja lääkäri sai työstään asiallisen palkkion.

Jäin pohtimaan, kuinka hienosti lääkäri kohtasi potilaan. Tutki rauhallisesti, jätti aikaa kysymyksille ja vastauksille. Teki tutkimuksensa pohjalta diagnoosia, joka sitten röntgenkuvilla vielä varmistettiin ennen hoitoon ryhtymistä. Tuli turvallinen, hyvä ja vakuuttunut olo.

Siirsin pohdintani omalle alallemme. Hammaslääketieteen palveluihin on rantautunut trendi myydä tutkimus, tai vuositarkastus, kuten sitä meillä kutsutaan, kampanjoilla puoli-ilmaiseksi. Miksi? Eikö tutkimus ole hammaslääketieteessäkin kaiken A ja O? Sitähän meille opetettiin perusopetuksessa erinäisin mittarein. Muistan myöhemmin istuneeni suulääketieteen sarjakurssilla, jossa joka luennoitsija aiheesta riippumatta kehotti samaan: tutki, palpoi, kuvaile ja kirjaa. Nykyään kehotetaan vielä valokuvaamaankin, kun se pienillä suukameroilla käy niin näppärästi.

Tutkimus, siis anamneesi edellä kaikki tiedot ylös: symmetrisyydet, limakalvot, kieli, leukanivelet, suun avaus, lihasjäykkyydet, purentasuhteet, purentaliikkeet, fasetit, hampaisiin tehdyt täytteet, eroosiot, abraasiot, juurihoidetut, poistetut, kallistuneet, elongoituneet, taskut, furkat, ienvetäymät, liikkuvuudet, BOP:it ja näiden muutokset edelliseen. Ai niin ja vielä kotihoitotottumukset, markkinointiluvat ja Kanta-suostumukset. Kelan mukaan tähän käyntiin sisältyvät myös ehkäisevät toimenpiteet. Ja tämä kaikki ”nyt joulukuun ajan” lounaan hinnalla. Pssst! Tammikuussa sitten implanttipäivät.

Jos eurot ovat polttoaine, jolla yritys kulkee, miksi puolen tunnin tarkastus myydään 15 minuutin hinnalla? Silloinhan yritys lakkaa pitkällä aikavälillä kulkemasta. Tai jos yritys näillä kampanjoilla kulkee, tarkoittaa se, että työ tehdään tuplanopeudella. Kuinka silloin käy laadun? Nokkela asiakas keksikin jo: Eurot otetaan katteena toisaalla.

Mainoskampanjat tarkastuksista sisäänheittohinnoin ovat outo trendi. Niin outo, että sillä päästiin viihdeohjelma Putoukseen. Näyttelijää pyydettiin improvisoimaan kiireistä hammaslääkäriä. Sketsissä hän hosotti lavalla takki hulmuten menemään ja yleisö nauroi. Meillä kotikatsomossa ei naurettu, vaan melkein itkettiin. Tuollainenko on potilaan käsitys hammaslääkäristä vastaanotolla?

Vastaanotoillamme toiminta on temppukeskeistä. Väittäisin että tempuista tärkein on tutkimus. Kliininen silmäpari pyörähtää potilaan suussa joka käynnillä kuin tutka. Kun perustarkastus on tehty hyvin, se on koko hoitojakson perusta. Silloin työpari tai mahdollisesti toinen hoitoa jatkava hammaslääkäri tietävät, missä mennään. Ei tarvitse epäröidä, että mihin soppaan lusikkansa laittaa. Status on kuin tarkkaan piirretty kartta, sen avulla löytää perille.

Yksilöllisiä tarkastusvälejä on painotettu jo pitkään. Tämä on järkevää, rohkea voisi ajatella, että säästö tulee siitä, nykyään kun hoidetaan enenevässä määrin hampaat suussa ikääntyvää väestöä. Viimeistään nyt meidän tulisi ymmärtää tarkastuksen painoarvo. Korvauksen soisi olevan asiallinen aikaan nähden. Jos lounasta on, joku sen maksaa. Tutkimus kunniaan! Oletko sinä ensimmäinen joka aloittaa kampanjan: Meillä tarkastus maksaa, koska siihen panostetaan.

HLT Tiina Ranne
yksityishammaslääkäri Turusta