Hammaslääkäri

Sunnuntai 06.12.2020

Pandemia-ajan osce-tentti

23.5.2020
Julia Rousu

Neljännen vuoden lopulla on odotettu ja jännitetty valtakunnallinen osce-tentti, joka tulee läpäistä saadakseen luvan työskennellä kunnassa hammaslääkärin viransijaisena. Osce (objective structured clinical examination) poikkeaa muista tenteistä siinä, ettei tenttiin pakata mukaan kynää ja paperia vaan kokeessa kierretään läpi rasteja, joilla on näyteltyjä tosielämän hammashoitolatilanteita. Paitsi tänä vuonna, kun kuntatentti toteutettiin pandemiaolosuhteiden vuoksi nettitenttinä.

Olihan se silti kutkuttavaa! Keittiönpöydän ääressä ennen tentin alkua oli odottava tunnelma, kun mietti, millaisia rasteja on kehitelty. Edeltävänä yönä unissa oli mielikuvituksellisia oscen tehtäviä, joissa aika väistämättä loppui ja ratkottavana oli vaikeita yleismedisiinan tapauksia.

Onneksi oikean oscen tehtävätyypit mittasivat keskeistä hammaslääkärin työn osaamista. Rasteina olivat elvytysohjeiden kertominen uudelle hammashoitajalle, oikojalle lähetettävän potilaan tunnistaminen, lohjenneen hampaan hoitovaihtoehtojen esittely potilaalle, juurihoidon perusavaukset, paperilähetteen kirjoittaminen erikoissairaanhoitoon, parodontaaliabskessin diagnostiikka ja hoito, lapselta irronnut maitohammas ja käsihygienia.

Aiemmista vuosista poiketen koetta ei suoritettu smurffin sinisissä klinikkavaatteissa potilashuoneissa kiertäen. Kokeen tekeminen ilman valvontaa oli kompensoitu sillä, että aikaa kunkin tehtävätyypin vastauksen kirjoittamiseen oli kymmenen minuuttia. Aiemminkin oscessa rastien kesto on ollut samaa luokkaa, mutta kirjoittamiseen kuluu kuitenkin tovin enemmän aikaa verrattuna vastauksen suulliseen kertomiseen. Tänä vuonna pisteet kertyivät pelkästä teoriatiedosta. Näyttelijöiden kanssa tehdyssä oscessa pisteitä on lisäksi saanut perusvuorovaikutustaidoista, kuten itsensä esittelystä potilaalle. Tentin jälkeen julkaistujen mallivastauksien pisteytyksestä näki, että läpipääsyyn piti olla liki kaiken mainittuna. Teoria on tietysti hyvä olla tarkasti hallussa ennen työelämää. Kyseinen tentti onkin niin opiskelijoille kuin koulutuksen järjestäjille hyvä oppimiskokemus saada haaviin ne asiat, joissa on mahdollisesti kertauksen tarvetta.

Kotitenttimuodostaan huolimatta osce ei ollut aivan läpihuutojuttu. Uusintaan ilmoittautuneiden lukumäärän perusteella vain kourallinen selvitti kaikki tehtävät hyväksytysti ensimmäisellä kierroksella. Ainakin Oulussa arvostelusta jätettiin myöhemmin pois ensiaputehtävä. Kertonee siitä, että elvytyksen antaminen olisi ollut helpommin näyteltävissä kuin kirjattavissa nopeasti sanallisesti ilman, että tekstiin jää tulkinnan varaa elvytyksen viivästymisestä. Tästä tehtävästä riitti tentin jälkeen puheenaihetta opiskelijoiden kesken, joten se kuitenkin hoiti tehtävänsä siinä, että elvytysohjeistus on kertautunut hyvin.

Oscen jälkipuinti ja kuulumisten vaihto toteutui kaveriporukan kesken etänä videopuheluna. Tämän vuoden osce oli edeltäviin verrattuna vähemmän jännittävä, kun kohtauksia ei tehty näyttelijän kanssa tai tarkastavan kirjurin kynän samalla liikkuessa. Niille ketkä eivät nauti näyttelemisestä, oli tämä oscen toteutusmuoto helpotus. Toisaalta näyttelemiseen heittäytymisestä pitäville harmi, että tällainen kokemus jäi meidän hammaslääkärivuosikerraltamme väliin.

Tänä vuonna poikkeukselliset koeolosuhteet ovat edessä myös hammaslääketieteelliseen hakijoilla. Pääsykokeen kautta valittaville kokeen ensimmäinen vaihe toteutetaan sekin etänä tehtävänä nettitenttinä. Paljon tsemppiä valintakokeisiin opiskeleville!