Toimenpide: kirjoitusta. Osallistujat: HLK S Y-U. Esitiedot ja nykytila… Kolmas opiskelijavappuni ja myös opiskeluvuoteni hampaalla on lopuillaan ja pohtiessani: ”mitäs tekstilajia tänne kuuluisi kirjoittaa ja kuinka lukion opettaja sen neuvoi tekemään” mielessä pyörii vain potilastekstien oikea kirjoitusasu.
Paras vuoteni hampaalla on kevättä kohden tullessa kietoutunut yhä vahvemmin potilastöiden ympärille.
Lukuvuoteen on mahtunut paljon: syksyllä korvasimme toisen vuoden keväältä peruuntuneita harjoitustöitä, istuimme tunteja taitopajassa ja kuuntelimme lukuiset etäseminaarit. Kevätlukuvuonna kurssini jännitti ensimmäisiä potilaitaan. Antoisinta vuodessa ovat olleet kiinnostavat opiskeluaiheet ja käytännön näpertely. Kaikessa, mitä tekemään pääsee, näkee ihka oman ja uniikin kädenjälkensä, pitipä siitä tai ei. Kaikesta mitä tekee, saa myös palautteen; pitipä siitä tai ei.
SHOL ry:n järjestämällä etä-excursiolla maaliskuussa pääsimme juttelemaan muiden kaupunkien hammaslääketieteen opiskelijoiden kanssa. Sain keskustella Oulun kollegoiden ja kanssavuosikurssilaisten kanssa siitä, miltä ensimmäisen varsinaiseen pelkkään hammaslääketieteeseen keskittyvän vuoden opiskeleminen on tuntunut. Keskustelumme ajautui nopeasti siihen, kuinka tekemisiämme seurataan. Mitä ikinä teetkin, se huomataan ja siitä saa välittömästi palautetta.
Rakentava palaute on se, jonka avulla pääsemme tavoitteeseemme olla joskus kliinisesti taitavia suun terveydenhuollon asiantuntijoita. Monesti palautteen jälkeen huomaan, että totta kai minun olisi pitänyt silotella paikkaa vielä tuosta ja lisätä muovia tuonne, tai totta kai minun pitää ottaa sormituki ja hyvä ryhti, jos haluan hammaskiven irtoavan ja työkykyni säilyvän vielä viisikymppisenä. Palautteen vastaanottaminen on kuitenkin yllättävän vaikea taito.
Ensimmäinen reaktio palautteeseen on usein negatiivinen. Itse asiassa huonoina päivinä mieluummin vain tekisin mitä vaaditaan ja säästäisin palautetilaisuuden myöhemmälle. Palautteen saatuani otan hetken aikaa rauhoittaakseni mielen ja kysyäkseni itseltäni, mikä palautteessa oli olennaista.
Olennaisen löytäessäni voin huomata oppineeni jotain. Pitkän fantomsaliharjoituksen jälkeen kuitenkin huomaan, että nyt on menty aikamoista tunteiden vuoristorataa ja kertalippu on jo hyvää aikaa sitten vaihdettu koko päivän rannekkeeseen. Nyt keväällä huomaan kuitenkin kehittyneeni huikeasti siitä ensimmäisestä vahahampaan veistosta, ainakin osa palautteesta lienee mennyt perillekin saakka.
Palkitsevinta palautetta on se, kun kurssikaverit jaksavat tsempata silloin, kun itsellä ei ole se paras päivä, tai kun tiedät, että nyt meni hyvin, ja opettajakin hymähtää tyytyväisenä. Positiivinen palaute, tuli se kaverilta, kollegalta, opettajalta, esimieheltä tai potilaalta, on se suola, mikä on pitänyt koko sopan poikkeusoloissakin sosiaalisten kontaktien vähyydestä huolimatta maukkaana. Kannustankin lukijoita antamaan positiivista palautetta, kollegan päivä paranee varmasti!
Simeoni Yli-Urpo
Kirjoittaja on kolmannen vuosikurssin denttari Helsingistä.