Hammaslääkäri

Maanantai 03.08.2020

Robottiautolla kiinni erikoistumiseen

21.6.2018
Anni Temonen

Yliopistokaupunkiin on kolmen tunnin matka, eikä olla edes Lapissa. Aamuviideltä on noustava hetkeksi sängystä ja siirryttävä autoon. Uni tulee pian nopeasti uudelleen, sillä ulkona on hämärää ja sumuista. Ensimmäisen kymmenen kilometrin kohdalla auton infrapunatutka äkkää ojassa kolmen hirven lauman, ja hidastaa kahdeksankympin alueella kuuteenkymppiin. Hammaslääkäri ei hirviä näe, vaikka havahtuukin auton jarrutukseen. Vastaan tulee vain puutavararekkoja.

Kaksi tuntia myöhemmin on valoisaa. Matkaa opiskelukaupunkiin on vielä tunti. Siinä ajassa ehtii kerrata UPS:n, uuden potilaan seminaarin aineistoja ja syödä eväät. Voileipä, maitokahvi ja omena. Välillä on katsottava kauas ulos, jotta pää ei kipeydy autossa lukemisesta.

Näistä maisemista on aina lähdetty erikoistumaan kahden kodin taktiikalla. Juurtunut perhe pysyy aloillaan, ja vain yksi kulkee pitkät etäisyydet. Erikoistuva vanhempi viettää puolet viikosta yliopistolla, puolet terveyskeskuksessa.

Erikoistujalla kuluu kaupungissa kolme antoisaa päivää. Keskiviikkona, viimeisen potilaan jälkeen, on aika pakata auto ja siirtyä takaisin kotiin. Auto ajaa letkan hännillä tunnin ajan, kunnes pääsee väljemmille väylille ja kaasuttaa kohti toista maakuntaa. Hammaslääkäri lukee keskittyneesti seminaarimuistiinpanoja ja tekee sitten kaarten taivutusharjoituksia. Takapenkillä on kori täynnä erilaisia kaarilankoja ja pari ennestään ventovierasta kojetta.

Oikojakollega soittaa matkalla töistä kotiin. Auto on kyydinnyt työkaveria koko keskiviikon kolmen eri hoitolan välillä. Matkoihin on mennyt useampi tunti, ja lähes kaikki toimistotyöaika on huvennut laatiessa uusia hoitoonpääsyn kriteerejä, kefaloanalyyseja ja hoitosuunnitelmia. Nyt on vietävä työkone vastaanotolle ja syötettävä robotille reitti, jolla auto jatkaa itsekseen hammaslabraan. Hammaslääkärit sopivat seuraavasta ohjauspalaverista.

Kotona on alkuilta. Perheen kakkosauto tulee kaupasta samalla, kun erikoistuja on kotiovella. Auto on käynyt lähimarketissa ja siihen on lastattu kaupan lastauslaiturilla loppuviikon ruoat. Esikoinen tarjoutuu purkamaan ostokset. Kestää aina ensimmäinen ilta, että saa virittäydyttyä kodin tunnelmaan, mutta se on onneksi helpompaa kuin koskaan. Ei tarvitse nukkua ajoväsymystään pois, jännätä aamuhämärässä tielle toikkaroivia sorkkaeläimiä eikä manata ajanhukkaa. Lapset ovat hyvillään siitä, ettei muuttoaikeita tarvinut toteuttaa ja vain toinen vanhemmista on osan viikosta pois kotoa.

Ei erikoistumisessa jännittänyt sote-uudistus, työpaikkojen riittävyys eikä sen oman erikoisalan löytyminen. Suurin kysymys oli, miten kultaakin kalliimpi aika tulee käytetyksi ruuhkavuosissa parhain päin.

Anni Temonen
toimittaja / Nuori poraa