Hammaslääkäri

Lauantai 19.09.2020

Sairaana töissä

28.10.2016
Jukka H. Meurman

Kuinka moni tämän lehden lukijoista on ollut sairaana töissä? Pieni flunssa tuskin on estänyt potilastyötä, varsinkaan jos ajanvarauskirja on ollut täynnä ja työlistalla tärkeitä tehtäviä! Mutta hauskaa flunssassa työskentely ei ole maskien ja muiden suojavarusteiden takaa, ei itselle eikä muille.

Antihistamiineilla moni varmaankin osaa oireitansa lievittää, mutta onko sairaana työskentelyssä mitään järkeä? Omakohtainen jälkitautien vaara kasvaa, ja tartuntatautien ollessa kysymyksessä vaarana on tartuttaa potilaat ja henkilökunta. Olisi muuten myös mielenkiintoista tietää, eroaako sairauden vuoksi kotiin jääminen virkatyössä ja yksityisesti työskentelevien välillä!

Ajatuksen tähän kirjoitukseen sain kesällä lukiessani Lancetin pääkirjoitusta (When the doctor is sick too, Lancet 2016; 388: 1). Siinä puitiin brittiläisten nuorten lääkärien lähes patologista työhönsidonnaisuutta. Kovasta kilpailusta johtuen Britannian terveydenhuollossa ei ihan vähällä jäädä sairauden vuoksi töistä pois. Lääkärit ylisummaan ovat aina olleet työhön sitoutuneita ja kovin laiskoja hakemaan apua mihinkään sairauteensa.

Itsehoito on se, mikä useimmiten tulee kysymykseen, kun lääkäri sairastuu – kuulostanee tutulta. Tämä asenne on kuitenkin virheellinen ja voi johtaa taudin pahenemiseen. Kollegalta haetaan apua ehkä vasta äärimmäisessä hädässä. Ammattikunnassa on edelleen vahvasti vallalla myös käsitys, että itse on sairaudelle immuuni. Siteeraan Lancetia: "I treat sickness – I don´t get sick myself" (hoidan sairaita – en siis itse sairastu).

Varsinkin mielenterveyden ongelmissa ammattiavun hakeminen kollegalta on korkean kynnyksen takana. Leimautuminen on tässä varteenotettavaa, vaikkei niin tietenkään saisi olla. Suomessa lääkärijärjestöt ovat luoneet luottamuslääkärijärjestelmän, jonka tarkoitus on madaltaa hoitoon hakeutumisen kynnystä missä tahansa vaivassa. Tästä on hyvä tämänkin lehden lukijoita muistuttaa.

Em. artikkelissa pohditaan myös, kuinka vaikeaa kliinisestä työstä sinänsä on irrottautua edes kunnollisille tauoille. Luulen, että myös hammaslääkärikunnassa ruokatauko jää monasti pitämättä. Potilaiden välissä saatetaan hätäisesti nauttia kupillinen kahvia ja haukataan eväspalaa – jos sitäkään. Tämä aiheuttaa pitemmän päälle stressiä ja työuupumusta. Samaan nippuun sopii työpäivien venyminen suunnitellusta, mikä erityisesti sairaalatyössä on pikemmin sääntö kuin poikkeus, mutta ei ole tuntematon käsite suun terveydenhuollossakaan.

Lopuksi on syytä todeta, että hammashoito on ryhmätyötä, jossa työolosuhteiden tulisi olla sellaiset, joissa kaikki viihtyvät ja ettei kenenkään tarvitse sairaana työskennellä. Koko tiimin riittävistä lepohetkistä on aina syytä huolehtia ja niitä noudattaa. Ei kovin helppoa hektisinä aikoina! Vanha viisaus, jonka mukaan hautausmaat ovat pullollaan korvaamattomia ihmisiä, sopinee ohjenuoraksi tähänkin keskusteluun.

Lääke & tiede