Ennen juhannusta kirkkaimmat sotevalot osuivat maan hallituksen vastineeseen perustuslakivaliokunnan antamaan lausuntoon. Lakiesityksen käsittely jatkuu sen pohjalta eduskunnassa lähiviikkoina. Valinnanvapauslain kohtalo ratkeaa kuitenkin vasta kesän jälkeen.
Samaan aikaan on pyydetty lausuntoja alemman tasoisesta, mutta erittäin tärkeästä asiasta. Sote-uudistuksen kansallisessa valmistelussa on laadittu asiakirjamalleja niistä sopimuksista, joita tulevat maakunnat tekevät palvelujen tuottajien kanssa.
Lakiluonnoksen 43 pykälän mukaan maakunnan on ensin tehtävä hallintopäätös niistä ehdoista, joita se tuottajille asettaa, ja joiden täyttämisestä sovitaan tarkemmin tuottajan kanssa tehtävässä sopimuksessa. Kun uudessa järjestelmässä järjestäjä ja tuottaja erotetaan, on selvää, että hallintopäätös ja sopimukset ovat tärkeitä työvälineitä maakunnalle sen ohjatessa palvelujen tuotantoa.
Sopimusmalleja ja niiden liitteitä on tehty erikseen sote-keskuksille ja suunhoidon yksiköille sekä asiakasseteli- ja henkilökohtaisen budjetin palveluja antaville tuottajille. Ne eivät sido maakuntia, mutta ohjaavat luonnollisesti merkittävästi toimintaa. Mallit löytyvät alueuudistus.fi-sivustolta.
Hammaslääkäriliitto antoi 15.6. lausuntonsa asiakirjamalleista. Huomautettavaa oli paljon – tuntuu siltä, että sopimuksilla halutaan varautua kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin tilanteisiin niin että kokonaiskuva hukkuu pykäläviidakkoon. Osin tekstissä on myös toiveiden luonteisia asioita ja itsestäänselvyyksiä.
Palvelujen tuottamistapaa haluttaisiin säännellä tarkasti. Kuitenkin julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa on Suomessa annettu tähänkin asti turvallisesti ja laadukkaasti ilman tällaisia määräyksiä. Uudessakin sote-järjestelmässä palvelun tuottamiseen täytyy riittää se, että noudattaa asiaankuuluvia lakeja, ennen kaikkea lakia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta.
Maakunnalle olennaista on, että tuotettu palvelu on laadukasta. Maakunnan olisikin ohjattava palveluntuottajia tavoitteilla, ei menetelmävaatimuksilla, kuten nostamalla ”Kerralla kuntoon” -toimintamalli sopimuksen tasolle.
Palveluntuottajalle on myös asetettu velvollisuus kuukausittain tuottaa maakunnalle erilaisia tietoja. Järjestäjän vaatimassa tiedossa tulisi pitäytyä aivan välttämättömään. Tarvittaessa velvoitteita voitaisiin lisätä ajan myötä. Tietojärjestelmien kannalta tällaisten velvoitteiden tulisi olla valtakunnallisia.
On ristiriitaista, että valinnanvapauslain tavoitteissa halutaan kannustaa tuottajia innovoimaan erilaisia tapoja toteuttaa palveluja, mutta mallisopimusten kymmenien sivujen tekstit rajaavat asian tiukasti. Auto voi olla minkävärinen tahansa, kunhan se on musta, kuten Henry Ford sanoi.
Yksityisten palveluntuottajien näkemyksiä ei valmistelussa ole erityisemmin huomioitu, mikä paistaa läpi kohdasta, jossa puhutaan vahingonkorvauksista. On sopimusoikeudellisesti erikoista, että vahingonkorvaukset ovat mahdollisia vain maakunnan, asiakkaan tai kolmannen tahon kohdalla, mutta eivät lainkaan palvelujen tuottajan mahdollisesti kokemassa vahingossa.
Mallit ja sopimukset koskevat yhtälailla niin julkis- kuin yksityisiomisteisia suunhoidon yksikköjä. Jotta valinnanvapaus voisi suun terveydenhuollossa toteutua, mukaan tarvitaan myös pieniä tuottajia. Vaatimuksia ja byrokratiaa kohtuuttomasti lisäämällä ne kuitenkin tosiasiallisesti suljetaan järjestelmän ulkopuolelle.
Hallintopäätöksen ehtoja ja asiakirjamalleja on valmisteltu valinnanvapauslain käsittelyn takia kiireisellä aikataululla. Valinnanvapauslain viivästyessä hallintopäätökseen liittyvien dokumenttien käsittely olisi tehtävä väljemmällä aikataululla, jolloin olisi mahdollista paremmin huomioida myös yksityisten palveluntuottajien näkemyksiä.
Tämä on tärkeää myös siksi, että tuottajille maksettavien korvausten valmistelu on vielä kesken. Arvioitaessa tuottajille esitettyjä vaatimuksia ne tulee pystyä suhteuttamaan myös korvauksiin. Edellytettäessä esimerkiksi tulkkauspalveluja, kotikäyntejä tms. on keskeistä tietää, kenen kustannuksella ne tapahtuvat.