Uutiset

PääkirjoitusTäällä me sinnitellään

26.6.2020

Tämä kevät on pakottanut käsittelemään ikuista ristiriitaa. Yksinkertaisimmillaan sen voi tiivistää valintaan, lähteä vai jäädä.

Mukavuudenhalu ja uteliaisuus ovat vastakohtia, mutta ne myös ruokkivat toisiaan. Vastapari on melkeinpä elämän edellytys. Toinen puoli minusta haluaa pitää elämän turvallisena, tietää miten seuraava työpäivä kulkee, ennakoida ja varautua. Toinen puoli janoaa uutta, palaa halusta kokeilla, hankkia vaihtelua, hämmentää edessä olevaa tuntematonta.

Koronakevät jätti meille vain muutoksen; valinnan mahdollisuutta ei ole. Tuntematon välkkyy jokaisessa uutislähetyksessä, kaikissa tulevaisuudensuunnitelmissa, halusimme tai emme. Kieleen nopeasti vakiintuneen uuden normaalin käsitteen alle piiloutuu se, että emme kukaan tiedä, mitä tulossa on.

Muutosta on opittava rakastamaan. Tämän ovat konsultit takoneet päähämme, ja kehityshaluiset ammattilaiset saivatkin ajatuksen sovitettua itseensä. Kyse on silti lopulta muutoksen määrästä ja siitä, kuinka paljon annosta voi säädellä itse. Sopiva annoskoko ylittyi tänä keväänä. Monella meistä työpäivien sisältö muuttui muutamassa viikossa yhtä paljon kuin kenties koko työuran aikana.

Muutos väsyttää, ja jatkuvan muutoksen ennakoiminen ja tulevan arvaileminen vasta väsyttävää onkin. Uskaltaako ajan kuukausi sitten varannut potilas nousta bussiin ja tulla vastaanotolle, onko ajanvarauskirjassa ensi viikolla täyttä vai tyhjää, sairastunko itse? Oliko tavallinen maski juuri tämän potilaan kohdalla riittävä? Onko syksyllä taas tehtävä järjestelyjä etäkoulua varten? Onko tänä kesänä mahdollisuus pitää lomaa?

Suunterveyden ammattilaisia uuvuttaa myös tieto siitä, että omaa työtä ei poikkeusjärjestelyjen aikana ole voinut tehdä yhtä laadukkaasti kuin ammattietiikka edellyttäisi. Kiireettömän hoidon tauottaminen tuottaa stressin tunteita. Kollegan sanoin, syksyn hoitojonojen ajatteleminen hirvittää jo nyt.

Muutoksen toinen puoli on mahdollisuus johonkin, jota emme vielä tiedä. Tämäkin näkyi jäsenkyselyissä. Uuden työn opettelua kuvattiin haastavaksi, mutta samalla virkistäväksi vaihteluksi. Kuinka moni olisi vuosi sitten uskonut, että hammaslääkäri voi tehdä osan töistään etävastaanottona?

Mistä kaikkeen tähän muutokseen saa voimaa? Vastaus piilee asioissa, jotka ovat juuri nyt merkityksellisiä. Muutama lehden numero sitten aloitetulla Työpaikka-palstalla kollega vastaa arkea käsitteleviin kysymyksiin. Olemme toistaiseksi kysyneet jokaiselta, mikä tuo arkeen virtaa. Vastaukset kertovat paljon: läheisten tsemppi, hyvä hoitotiimi ja se, että voi olla avuksi muille.

Hammaslääkärien ammattitaito ja motivaatio tulivat esiin liiton kevään aikana tekemissä jäsenkyselyissä. Moni vastaus näytti intohimon omaa työtä kohtaan. Sama asenne kuvaa vastaanottoa, jolla pääsin vierailemaan ennen koronakriisin eskaloitumista. Kaikki oli tuliterää ja itse parhaaksi harkittua, pinnat pyyhitty vasta ensimmäisten potilaiden jäljiltä. Omistajapariskunta paloi halusta päästä tekemään työtään niin hyvin kuin osasi. Uuden vastaanoton avaamiseen ei ehkä tämän hankalampaa hetkeä voisi olla. Kyselin kuulumisia jokin aika sitten.

– Täällä me sinnitellään, tilanne näyttää ehkä hieman piristyvän, kuului vastaus.

Juuri nyt näyttää hieman valoisammalta, mutta epävarmuus tulevasta jatkuu. Työpaikalla jatkamme ennakoimista ja varmistelua, ja samoin kannattaa toimia omalla kohdallaankin. Kun teen itselleni mieluisia asioita – kuuntelen kesäyön kuikkaa järvellä tai ukkosta kuistilla, annan ajan vain kulua perheen kanssa – lataan niitä akkuja, joilla selviän edessä olevista muutoksista. Joskus aikaa on vain pikalataukseen, levollisen hetken tai hyvän keskustelun verran, toisella kerralla energiaa ja virtaa ehkä voi ladata jopa ajan kulun unohtaen. Levollisia hetkiä kesääsi.

Lue myös
Etsitkö näitä?