Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti lokakuussa virkamiesten ehdotuksen sote-palvelujen valinnanvapausmalleista. Poliittisia päätöksiä valinnanvapaudesta ei ole vielä tehty. Ehdotuksen mukaan kansalainen valitsisi itselleen maakunnan palvelulaitoksen yhtiön tai yksityisen palveluntuottajan, ns. sote-omatiimin, johon listautuu asiakkaaksi. Suun terveydenhuollon palvelujen tarjoajan asiakas valitsisi erikseen.
Hammaslääkäriliitto on tyytyväinen siihen, että suun terveydenhuollon peruspalvelut on otettu mukaan uudistuksen ensi vaiheessa suoran valinnan piiriin. Suoralla valinnanvapaudella tarkoitetaan palvelua, johon potilas voi suoraan hakeutua ilman mitään ennakkolupaa. Suora valinta koskisi suun terveydenhuollossa aluksi tavanomaista perushoitoa, mutta ei esimerkiksi protetiikkaa. Jos potilas tarvitsee laajempaa hammashoitoa tai esimerkiksi silmälääkärin palveluja, voisi maakunta antaa asiakassetelin. Palveluntuottaja sitoutuisi määriteltyjen palvelujen antamiseen, kiireellinen hoito mukaan lukien. Tuottajalle maksettaisiin ensisijaisesti kiinteä potilaskohtainen korvaus eli niin sanottu kapitaatiokorvaus.
Maan hallitus teki vuosi sitten periaatelinjauksen siitä, että valinnanvapauden piiriin tulevat maakunnan palvelut täytyy yhtiöittää. Tämä ei johdu EU-säädöksistä vaan on hallituksen poliittinen valinta. Uudistuksen perustavoite – valinnanvapaus ja kaikkien tuottajien saaminen mukaan samalle viivalle yhteiskunnan tukemien palvelujen tuottamiseen – olisi toteutettavissa ilman yhtiöittämistäkin. Varsinaista taloudellista kilpailua julkisten ja yksityisten toimijoiden kesken ei ainakaan nykyisillä linjauksilla tule tapahtumaan. Potilaiden äänestäminen jaloillaan pitäisi kisan silti virkeänä.
Stm:n ehdotus lähtee siis siitä, että maakunnan omassa palvelutuotannossa erotetaan kilpailun piirissä ja sen ulkopuolella olevat toiminnot toisistaan. Ensin mainittu yhtiöitetään maakunnan palvelulaitoksen yhtiöksi. Tässä uhkana on, että nykyiset terveyskeskushammaslääkärit jaetaan kahteen eri yksikköön: toisessa hoidetaan osaa suun sairauksista ja alle 18-vuotiaita, toisessa tarjottaisiin samoja suoran valinnan piirissä olevia suppeita palveluja kuin yksityisetkin toimijat tarjoavat. Potilaan kannalta riskinä on hoidon pirstoutuminen – paikkaushoito tehtäisiin eri osoitteessa kuin protetiikka. Hammaslääkärien kannalta riskinä on työnkuvan ja osaamisen kapeutuminen. Osa terveyskeskushammaslääkäreistä siirtyisi lisäksi maakunnan palvelukseen tilaajan puolelle hallinnollisiin tehtäviin.
Myönteistä on, että valmistelussa korostetaan pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuutta olla järjestelmässä mukana. Pelisäännöt on laadittava niin, että se on oikeasti mahdollista, ja korvausjärjestelmää tarkoin arvioitava erityyppisten tuottajien kannalta. Kapitaatiokorvaus voi toimia keskimääräisesti hyvin, mutta yksittäisten potilaiden ja esimerkiksi eri asuinalueiden väestön hoidon tarve vaihtelee siinä määrin, että erityisesti suun terveydenhuollossa riski voi olla pienelle tuottajalle kohtuuttoman suuri myös ison yrityksen yhteydessä ammatinharjoittajana toimivalle. Kun hinnalla ei kilpailla eikä valmiita laatumittareita vielä vuonna 2019 ole käytössä, tapahtuisi markkinointi lähinnä mielikuvilla – erityisen haluttuja listautujia olisivat kapitaatiokorvauksessa potilaat, joilla on vain vähän hoidontarvetta. Puhdas kapitaatiokorvaus ei siten toimisi suun terveydenhuollossa, vaan mukana on oltava myös toimenpiteistä tulevaa korvausta. Lisäksi velvoite antaa kiireellistä hoitoa voi estää pienen tuottajan mukaantulon, mutta tämä riippuu siitä, kuinka tiukaksi velvoite
määritetään.
Jotta valinnanvapaus toimisi halutulla tavalla, on jo valmisteluvaiheessa syytä muistaa, että järjestelmän täytyy olla toimiva kaikkien kannalta: sen on hyödytettävä niin potilasta, yhteiskuntaa kuin palvelun tuottajaakin.
Matti Pöyry
Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja